SOCIAL MEDIA

Aterinten metsästystä

Äitini on jo parin vuoden ajan kysellyt, millaista aterinsettiä haluamme alkaa kerätä. Astiasto meillä on pääosin mustaa Teemaa (muutamaa turkoosia ja helmenharmaata yksilöä lukuunottamatta) ja lasit ovat harmaata Kartiota. Kuohuviinilasit ovat Essenceä ja viinilasitkin on pikkuhiljaa tarkoitus päivittää Ikeoista Essenceksi. Aterinten valinta on kuitenkin osoittautunut luultua haastavammaksi, sillä a) V:llä on tiukat kriteerit aterinten käsituntumasta ja b) minulla puolestaan oma näkemykseni aterinten ulkonäöstä. Joulukuussa Iittalan reissulla poikkesimmekin Iittalan Lasimäellä ja V pääsi kokeilemaan eri aterinsarjojen käsituntumaa.

Savonia on ehkä tunnetuin ja perinteisin aterinsarja (meilläkin sitä oli lapsuudessa kotona) ja ehkä juuri sen yleisyyden vuoksi, en kokenut sitä omaksi. Vaikkakin se muutoin täyttäisi vaaditut kriteerit.
Carelia puolestaan miellyttäisi ulkonäöllisesti, mutta omaan pieneen käteeni, aterimet olivat liian raskaita.



Artik-sarjan aterimet olivat puolestaan liian kapeita ja Citterio 98-sarjan liian leveitä. Meinasi jo epätoivo iskeä, mutta hyllyn viimeisestä laatikosta löytyi lopulta voittaja: Piano.




Pianosta kerrotaan näin: "Pianon aistillinen muoto alkaa kosketuksesta. Materiaalin viimeistely ja muodon harmonia saavat esineet tuntumaan intuitiivisesti tutuilta. Pianon pehmeät linjat tuntuvat luontevalta kädessä ja ruostumattomasta teräksestä valmistetut aterimet ovat miellyttäviä ja kestäviä käyttää." Yes, I'm in love! Sitten kun vielä oikeasti saisimme näitä ihanuuksia, ne kun (tietenkin) sattuivat olemaan kaikista kalleinta Iittalan aterinsarjaa. Ehkäpä tässä olisi hyvä tavoite alkaneelle vuodelle.

Huomenna suuntaan lomanviettoon Etelä-Suomeen, mutta postauksia on tulossa ajastettuna, joten blogi ei hiljene loman ajaksi. Mukavaa uudenvuodenpäivän iltaa!


Kaikki kuvat sekä lainattu teksti store.iittala.fi

11 kommenttia :

  1. Meillä on savoniat ja ah niin hyvät käteen, meilläkin niitä ollut pienenä, niin onhan ne väh
    än mitäänsanomattomat. Lisäksi meillä on joku toinen vähän uudempi sarja jonka nimeä en muista mutta iittalan kuitenkin ja näyttää vähän tuolta Artikilta, tosi painavat ja painopiste tosi huono erityisesti veitsissä ja lusikka liian syvä ym. Eli itselle valitsen aina savoniat ruokailuun :D

    VastaaPoista
  2. Pakko oli tarkistaa mitkä ne toiset aterimet oli :D eli hackmannin Inari !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savoniat on kyllä todella hyvät! :) Inaria kokeiltiin joo kanssa ja ne oli kyllä omituiset käteen. Vähän sama kuin Careliassa, että nimenomaan veitsen painopiste oli todella outo :D

      Poista
  3. Meillä on Savoniat ja olen kyllä itse ollut niin tyytyväinen niihin :)). Voin suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyvät! Haluaisin vain jotakin vähemmän perinteistä :)

      Poista
  4. Meillä iso kasa Savonioita, jos nyt alkaisin keräilemään välineistöä valitsisin minäkin jonkin "ei niin perinteisen" mallin, mutta näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niistä tietenkään kannata sen takia luopua, että on perinteiset, kun kerran on niitä alkanut keräämään :) Hyväthän ne todellakin ovat eikä varmaankaan tarvitse huolehtia, että valmistus loppuisi :D

      Poista
  5. Essencet löytyy meiltäkin kaikissa muodoissa, Teemat useassa värissä ja Kartiotkin, mutta ne pukkaa aina menemään rikki. Niiden pinoamisessa kaappiin astianpesukoneen kuumuuden jäljiltä pitää olla todella varovainen. Varmaan 40kpl kaikkiaan tullut rikottua. Meiltä löytyy armoton kasa Hackmanin Memory sarjaa, pidän sen vanhan aikaisesa ja klassisesta tunnelmasta. :)

    Iloista uutta vuotta Jossu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole huomannut Kartioiden hajoavan astianpesukoneen jäljiltä, tosin meillä niitä ei pinotakaan päällekkäin kaappiin. Ehkä sulla ollut vain huonoa tuuria!
      Memoryt on kyllä toinen klassikko Savonian ohella, minulle niistä tulee mieleen mummola :D Kauniithan ne ovat, meille vain liian vanhanaikaiset!

      Mukavaa uutta vuotta sinullekin! :)

      Poista
  6. Mun kotona on ollut tuota Savoniaa sekä jotain toista sarjaa, aina kun menen vanhemmilleni syömään niin valkkaan laatikosta Savoniat! :D Mulla on sekalainen setti, oon ostanut kirpparilta jotain ja äitini sekä mummi on mulle keräillyt aterimet joskus kun olin rippi-ikäinen. Miehen mukana on tätä Carealiaa ja se on todella mieluisa myös! :)

    Muuten samoja astioita täällä kuten teilläkin, lautaset valkoista Teemaa ja lasit kartioita monissa sävyissä. Kahvikuppeja sain joululahjaksi, keltaiset Teemat vaihtuivat Arabian Piilopaikka-sarjaan, JES!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään äitini luona käyttää Savoniaa :D Meillä on tällä hetkellä kanssa todella sekalainen setti, mutta veitsiä meillä on vain 8kpl ja se tuottaa aina vaikeuksia, jos on kavereita syömässä. Siksi ajateltiin, että aletaan keräämään jotakin yhtä, niin on helppo sanoa esim. vanhemmille joululahjatoiveita :) Piilopaikka-sarja on ihana, voisin itsekin sitä ottaa mustien teemojen kaveriksi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.