SOCIAL MEDIA

Blogin uudet vaatteet

Huh mikä homma, mutta tulipahan tehtyä. Blogin uusi ulkoasu on vihdoin valmis ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Blogipohjan ostin valmiina Etsystä, mutta melkoisen monta (kymmentä) tuntia meni itselläni ulkoasun hiomiseen ja sivujen saamiseen visioni mukaiseksi. Ja perfektionisti kun olen, jouduin käymään läpi kaikkien 591:n postauksen kuvat saadakseni ne asettumaan oikein uudelle pohjalle.

Blogin navigointipalkkiin on myös ilmestynyt uusi portfolio osio, jota päivittelen pikkuhiljaa. Opinnoissani tulen sitä kuitenkin tarvitsemaan viimeistään harjoittelupaikkaa etsiessäni, joten nyt oli hyvä mahdollisuus yhdistää se osaksi blogia.


Vanhoja postauksia läpi käydessäni, tunteet vaihtelivat häpeästä nauruhepuleihin. Melkein teki mieli poistaa alkuaikojen sepustukset, mutta jääköön ne muistiin todistuksena kehityksestä - niin sisustamisessa, kirjoittamisessa kuin kuvaamisessakin. Vai mitäpä tuumaatte meidän olohuoneen tyylistä viiden vuoden takaa, saatuamme olohuoneen remontin valmiiksi?

En ehkä kestä... Ja huomatkaa myös digipokkarilla otettujen kuvien mahtava laatu :D

Tuosta on onneksi tultu pitkä matka ja yksi parhaimpia puolia tässä hommassa onkin jatkuva kehitys. Opin jo tässä blogia muokatessani aivan valtavasti ja vaikka se aikaa vievää olikin, niin seuraavalla kerralla jo huomattavasti helpompaa.

Oikein ihanaa loppuviikkoa! Me hypätään autoon ja vietetään pitkä viikonloppu mökillä.

Ja hei, mitä tuumaat blogin uudesta ilmeestä? Jos jokin ei toimi, niin ilmoita ihmeessä, itse kun olen säätänyt, niin hyvinkin on voinut mennä asetukset vikaan.

Kuinka seurata blogiani?

Blogiin on tilastojen perusteella näyttänyt löytäneen uusia lukijoita, mikä tietenkin ilahduttaa aina bloggaajan mieltä. Olenkin saanut muutaman kyselyn siitä, kuinka seurata blogiani.

Blogger on oma suosikkini seuraamistavoista ja mikäli sinulla on Blogger-tunnukset, pystyt lisäämään blogini lukulistallesi muutamalla nopealla klikkauksella. Mene Bloggerin etusivulle ja valitse vasemmasta valikosta lukemisto. Oikean palstan yläreunassa näkyy seuraamani blogit, paina sen vieressä olevaa kynän kuvaa.



Eteen avautuu seuraavanlainen valikko. Klikkaa oikeassa reunassa näkyvää lisää painiketta, jonka jälkeen Blogger kysyy luettavan blogin URL osoitetta. Minun blogissani kyseinen osoite on http://www.maailmanparaspaikka.fi. Sitten vain klikkailet seuraava, valitset haluamasi lukuprofiilin (julkinen/yksityinen) ja lopuksi painat lue. Uusimpien postausteni tulisi nyt päivittyä Bloggerin lukulistaasi.


Bloggerin lisäksi blogiani voi seurata myös Facebookissa, jonne linkitän aina uudet postaukset ja välillä muitakin juttuja. Mikäli Blogger ei tunnu omalta jutulta, voi blogiani seurata myös Bloglovinin kautta. Lisäksi kannattaa laittaa seurantaan myös blogini Instagram, jonne ilmestyy ihan niitä arkipäiväisiäkin kuvia, jotka eivät blogiin asti useinkaan päädy.

Toivottavasti tästä oli apua seurailuongelmiin. Kivaa keskiviikko iltaa!

Selkäänpuukottamisen luvattu maa?

Blogimaailma tuntuu viime aikoina menneen melkoiseksi kilpavarusteluksi ja olenkin ollut jokseenkin hämilläni kyseisestä ilmiöstä. Blogin lukijamäärät näyttävät arvottavan bloggaajan koko identiteetin eikä muulla tunnu olevan väliä. Terve kilpailu on toki hyvästä ja parempaan tähtääminen auttaa meistä jokaista kehittymään bloggaajana. Mutta ketä auttaa toisista paskanpuhuminen? Olen kuullut monen bloggaajan puhuvan selän takana pahaa kollegoistaan enkä minäkään voi väittää olevani täysin syytön. Eniten inhottaakin se, etten ole uskaltanut avata suutani kyseisissä tilanteissa ja puolustaa parjaamisen kohteeksi joutunutta. Nainen on todellakin naiselle susi.


Toivonkin, että jokainen meistä voisi olla aidosti ja vilpittömästi onnellinen blogikollegoidensa puolesta. Sehän on meidän kaikkien yhteinen etu, että bloggaajia pidetään rehteinä ja reiluina tyyppeinä. Blogin menestys kun ei itsessään tee kenestäkään parempaa ihmistä, vain se ihminen siellä blogin takana voi asiaan vaikuttaa.

Peace & Love!

Parhaat Kotiblogit -lehdessä

Tänään on ilmestynyt kauppojen lehtihyllyille Parhaat Kotiblogit -lehden uusin numero, jonka sivuilta myös Maailman Paras Paikka löytyy. Kovasti olenkin jännittänyt lehden ilmestymistä ja huikeaa oli huomata kotimme saaneen tilaa kuuden sivun verran.


On se vain hassua nähdä omia kuvia lehden sivuilla - ja vieläpä omasta kodista.

Instaillaan

Vihdoin se hetki on koittanut, Maailman Paras Paikka löytyy myös Instagramista.

Täällä vielä opetellaan Instan käyttöä, mutta eiköhän se pian jo suju. Tulkaahan siis seurailemaan blogia myös Instagramiin @maailmanparaspaikka.

Lisäksi Maailman Parasta Paikkaa voi seurata Facebookissa, Bloglovin'issa ja Styleroomissa ja myös Pinterestistä löytyy useampi kansio täynnä inspiraatiota.

Nähdäänhän SOMEssa?

Blogin uusi ilme

Kuten varmaan huomaattekin, blogilla on ihkauusi banneri ja logo. Ja kukapa muukaan ne olisi suunnitellut kuin Oblik. -blogin huipputaitava Jutta. En voi kuin ihmetellä tuon naisen taitoa ymmärtää ajatuksiani pelkästään sähköpostin välityksellä käytyjen keskustelujen pohjalta. Minä kun en aina edes osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Joten kiitos Jutta vielä tuhannesti tätäkin kautta, olen banneriin ja logoon täysin rakastunut <3


Bannerin lisäksi päivittelin blogin sivupalkkia ja lisäsin sinne suositut tekstit -gadgetin. Hieman kyllä nauratti huomatessani, että minunlaiseni anti-kokkaajan suosituimpien postausten top viidessä keikkuu tonnikalapastavuoan ohje. Kiva kuitenkin, jos siitä on ollut muillekin iloa, se kun on edelleen yksi V:n lemppariruuista, jota hän toivoo säännöllisin väliajoin.

Pieniä muutoksia saatan vielä välilehtiin ja sivupalkkiin tehdä ja tunnistepilveä täytyisi raivata rankalla kädellä, mutta muutoin olen supertyytyväinen blogin uuteen ilmeeseen. Mitäs te tykkäätte?


Melkein julkkis

Kun viime lauantaina ärsyttävästi vihjailin innosta asetelmien tekoon, niin eilen se syy sitten tuli julki. Meidän paikallislehti halusi haastatella minua tulevan viikonlopun Rakenna, Sisusta, Asu -messujen messuliitteeseen.


Vaikka kyseessä onkin "vain" paikallinen ilmaisjakelulehti, oli sähköpostiin ilmestynyt haastattelupyyntö itselleni todella iso asia, minua kun ei koskaan ole mihinkään haastateltu. Ja nyt kun oma naama tuossa keittiönpöydällä lehteen painettuna tuijottaa vaikka itse en ehkä juuri tuota pärstäkuvaa olisi valinnut, niin pakkohan se on uskoa - ehkä tässä meikäläisen touhussa on jotain annettavaa muillekin.


Ja koska Koti-Kajaani ei varmaankaan kaikkien teidän postilaatikkoon tipahtanut, on juttu luettavissa myös täällä sivuilta 20-21.

Nyt pakkaamaan messuille lähteviä tavaroita. Vitsi mä tykkään mun elämästäni just nyt!

Lukijan lähtiessä...

Te lukijat olette minulle koko bloggaamisen suola ja sokeri. Tiedättehän, se voima vuorovaikutukseen ja tähän käsittämättömään yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Se, mikä tekee tästä koko touhusta niin kovin rakkaan. Siksi yhdenkin lukijan lähtö tuntuu pahalta, harmittaa. Puhumattakaan useammasta lähtijästä.


Eikö hän enää pitänytkään jutuistani? Enkö vastannutkaan odotuksia? Sanoinko pahasti? Lähtijä ei itse varmaankaan ole asiaa sen kummemmin miettinyt, mutta minä kyllä mietin, kovastikin.

Näistä mietteistä huolimatta, mukavaa päivää ruudun toiselle puolelle, kiva kun olet siellä!

Styleroom

Tänään on ollut ihan huippukiva sunnuntai. Kaunis auringonpaiste ja mukava 10 asteen pakkanen houkutteli meidät V:n kanssa läheiselle koululle luistelemaan. Taitaa olla kymmenisen vuotta siitä, kun meikäläisellä on viimeksi ollut luistimet jalassa, mutta pystyssä pysyttiin. Luistelun jälkeen maistui V:n keittelemä poronlihakeitto ja saimme Rukalle matkalla olleita yllätysvieraitakin. Siihen päälle vielä lenkki koiran kanssa ja hyvät löylyt saunassa, niin nyt alkaisin olla melko valmis sohvanmutkaan rötväämään.


Se tärkein asia oli kuitenkin se, että Maailman Paras Paikka löytyy nyt myös Styleroomista (kyllä, vihdoin uskaltauduin opetella käyttämään uutta SOME-kanavaa), joten käykäähän seurailemassa sielläkin. Albumeja on tosin vasta yksi luotuna, mutta hiljaa hyvä tulee. Ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu.


Nyt toivottelen kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

#1 Joulukalenteri starttaa

Tänään aukeaa Maailman Paras Paikka -blogin historian ensimmäinen joulukalenteri. Ai miten niin olen joulufiiliksissä :)


Luvassa on mm. jouluisia tunnelmia, DIY juttuja, asetelmia, joululahjavinkkejä sekä muuta mukavaa.
Hyppää siis mukaan joulukalenterin matkaan!

Synttäriarvonnan voittaja

Kiitoksia kaikille synttäriarvontaan osallistuneille ja tervetuloa mukaan uudet lukijat! Ihania kommentteja olitte jättäneet, kyynel silmässä niitä luin. Kyllä te lukijat vaan olette tämän homman suola ja sokeri.


Arpoja tuli yhteensä 49 kappaletta ja arvonnan suoritin tuttuun tapaan random.orgin avulla. Finlaysonin upeat Coronna-kuosin patalaput ja -kintaan itselleen voitti:

Henna73
"Kahdella arvalla mukaan :) Rakastun ihanan selkeää blogiasi"

Paljon onnea Henna! Laitan sinulle pian sähköpostia.

Kivaa maanantaita!

Arvontamuistutus

Tulin vain muistuttamaan blogini synttäriarvonnasta, johon voit osallistua vielä huomiseen kello 18 saakka. Arvontaan pääset tästä ja sieltä löydät myös tarkemmat ohjeet. Palkintona Finalaysonin upeaa Coronna-kuosia olevat patalaput ja -kinnas.


Mukavaa lauantaita!

Kolmevuotias blogi ja synttäriarvonta

Tasan kolme vuotta sitten, kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini. Näin jälkikäteen alun postauksia lukiessa, suurimmaksi tunteeksi nousee häpeä (sekä kuvista että tekstistä) ja monesti olenkin miettinyt poistavani alkuaikojen postaukset. En ole sitä kuitenkaan tehnyt, sillä bloggaajan kuuluu kehittyä, kukaan ei ole seppä syntyessään. Ja tuskinpa niitä alun sepustuksia kukaan enää lukee, ainakaan toivottavasti.

3-vuotisen blogitaipaleen kunniaksi, halusin järjestää teille rakkaille lukijoille arvonnan kiitokseksi ihanista kommenteista, joita jaksatte tänne aina jättää. Tämä homma kun olisi kovin tylsää ilman teitä. Ja tällä kertaa arvonta on tarkoitettu vain kirjautuneille lukijoilleni, teistä kun moni on jo pitkään matkassa kulkenut.


Arvonnan voittaja saa itselleen Finlaysonin upeaa Coronna-kuosia olevat patalaput ja -kintaan (ihan itse sponsoroidut). Finlaysonin verkkosivuilla kuosista kerrotaan näin: "Tiesitkö, että klassinen Coronna-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1958? Abstraktit viiva- ja ruutukuviot olivat tyypillisiä 1950-luvun painokankaissa. Tuon ajan muotoilu oli geometrista, yksinkertaista ja käytännöllistä ja usein melko pienikuvioista. "Kauneutta arkeen" -iskulause nostettiin 50-luvulla kunniaan ja se kuvastuu hyvin myös tyylikkään ajattomassa Aini Vaarin suunnittelemassa Coronna-kuosissa."


Arvontaan voit osallistua yhdellä arvalla olemalla Maailman Parhaan Paikan kirjautunut lukija ja kommentoimalla risuja & ruusuja (tai mitä tahansa muuta). Lukijaksi voit toki liittyä myös arvonnan aikana oikeasta reunasta löytyvän "Liity tähän sivustoon" -linkin kautta. Ekstra arvan saat tykkäämällä Maailman Parhaasta Paikasta facebookissa.

Kerrothan kommentissa lisäksi, monellako arvalla olet mukana ja laita mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut voiton osuessa kohdallesi.

Arvonta päättyy sunnuntaina 4.10.2015 klo 18.00.

Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Tiesitkö, että klassinen Coronna-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1958? Abstraktit viiva- ja ruutukuviot olivat tyypillisiä 1950-luvun painokankaissa. Tuon ajan muotoilu oli geometrista, yksinkertaista ja käytännöllistä ja usein melko pienikuvioista. "Kauneutta arkeen" -iskulause nostettiin 50-luvulla kunniaan ja se kuvastuu hyvin myös tyylikkään ajattomassa Aini Vaarin suunnittelemassa Coronna-kuosissa. - See more at: http://www.finlayson.fi/tuote/coronna-patalaput/80017-3435-01-10/#sthash.q6XJ8frf.dpuf
Tiesitkö, että klassinen Coronna-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1958? Abstraktit viiva- ja ruutukuviot olivat tyypillisiä 1950-luvun painokankaissa. Tuon ajan muotoilu oli geometrista, yksinkertaista ja käytännöllistä ja usein melko pienikuvioista. "Kauneutta arkeen" -iskulause nostettiin 50-luvulla kunniaan ja se kuvastuu hyvin myös tyylikkään ajattomassa Aini Vaarin suunnittelemassa Coronna-kuosissa. - See more at: http://www.finlayson.fi/tuote/coronna-patalaput/80017-3435-01-10/#sthash.q6XJ8frf.dpuf
Tiesitkö, että klassinen Coronna-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1958? Abstraktit viiva- ja ruutukuviot olivat tyypillisiä 1950-luvun painokankaissa. Tuon ajan muotoilu oli geometrista, yksinkertaista ja käytännöllistä ja usein melko pienikuvioista. "Kauneutta arkeen" -iskulause nostettiin 50-luvulla kunniaan ja se kuvastuu hyvin myös tyylikkään ajattomassa Aini Vaarin suunnittelemassa Coronna-kuosissa. - See more at: http://www.finlayson.fi/tuote/coronna-patalaput/80017-3435-01-10/#sthash.q6XJ8frf.dpuf
Tiesitkö, että klassinen Coronna-kuosi on suunniteltu jo vuonna 1958? Abstraktit viiva- ja ruutukuviot olivat tyypillisiä 1950-luvun painokankaissa. Tuon ajan muotoilu oli geometrista, yksinkertaista ja käytännöllistä ja usein melko pienikuvioista. "Kauneutta arkeen" -iskulause nostettiin 50-luvulla kunniaan ja se kuvastuu hyvin myös tyylikkään ajattomassa Aini Vaarin suunnittelemassa Coronna-kuosissa. - See more at: http://www.finlayson.fi/tuote/coronna-patalaput/80017-3435-01-10/#sthash.q6XJ8frf.dpuf

Hei hei mitä kuuluu?

Olin jo päättänyt nimeäväni tämän postauksen erään toisen biisin sanoilla ja ilmoittaa lopettavani bloggaamisen. Sitten tuli kuitenkin tunne, että vielä ei ole sen aika. Vielä täytyy katsoa, mitä annettavaa minulla on teille rakkaat lukijani ja ennen kaikkea, mitä annettavaa bloggaamisella on vielä minulle. Monet blogisiskot ovat päässeet osaksi mielettömiä kokemuksia ja mahdollisuuksia bloggaamisen kautta ja uskon minunkin aikani vielä tulevan.


Isoja asioita elämässäni on edelleen kysymysmerkkinä ja heikkona hetkenä ehdotin V:lle jopa talon myyntiin laittamista. Nyt täytyy kuitenkin pistää toistaiseksi jäitä hattuun ja selvittää terveyteen liittyvät asiat mielenpäältä, jotta pystyn oikeasti miettiä elämää eteenpäin. Tämän vuoksi blogin jatko tuntuikin niin tärkeältä, tämä kun on kuitenkin se minun turvasatamani.


Bloggausinto on siis jälleen palaamassa ja postausaiheitakin jo mielessä. Ja jottei se tärkein unohtuisi, mitä sinulle kuuluu?

Blogin käyntikortit

Monen muun bloggaajan tavoin, minäkin kyllästyin rustaamaan blogini nimeä paperilappusille ja sanomalehtien nurkkaan. Ja kuten Indiedays Blog Awardsissa huomasi, ei seuraavana päivänä pysty millään muistamaan kaikkien illan aikana tapaamien ihanien ihmisten blogin nimeä (ei varmasti, vaikka olisi ollut vesilinjalla). Siksipä minäkin päätin vihdoin tilata blogilleni käyntikortit, tässä sairaslomalla kun on ollut aikaa. Vistaprintillä on näkynyt jo pitkään hyviä korttitarjouksia, joten montaa euroa en käyntikorteistani köyhtynyt.


Halusin korttien noudattavan samaa yksinkertaista linjaa kuin blogini ulkoasu, joten valitsin siihen saman logon kuin bannerissani. Ei mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarvittava.


Toivottavasti näille tulisi käyttöä jo lauantaina ;)

P.S. Sairasteluasiani on edennyt sen verran, että sairaslomani jatkuu kuun loppuun ja palkanmaksu lakkaa, jolloin tapaan Pohjois-Suomen parhaan erikoislääkärin korva-, nenä- ja kurkkutautien alalla. Leikkaus on ilmeisesti jälleen edessä, mutta kuun lopussa olen toivottavasti viisaampi.

Mitä muut edellä...

...sitä Jossu perässä. Eli minullakin on nyt ikiomat sivut ja blogin uusi osoite on kaikessa yksinkertaisuudessaan www.maailmanparaspaikka.fi.

Vanha osoite ohjaa edelleenkin lukijat tähän uuteen verkko-osoitteeseen, joten sinun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Halutessasi voit kuitenkin päivittää uuden osoitteen Bloggerin lukulistalle, jolloin uusimmat postaukset näkyvät sinulle ilman viivettä. Myös Facebookiin ja Pinterestiin on päivitetty uusi verkko-osoite, mutta Bloglovin taitaakin olla hankalampi tapaus. Sinne ei ilmeisesti pysty muuttamaan blogin osoitetta, vaan minun täytyisi luoda kokonaan uusi tili. Vai osaako joku viisaampi kertoa faktaa asiasta? Bloglovinissa mennään siis vielä toistaiseksi vanhalla osoitteella.

EDIT. Laiton Irinan vinkistä viestiä Bloglovinin tukeen ja he ystävällisesti loivat minulle uuden tilin uudella osoitteella ja siirsivät kaikki seuraajani uudelle tilille. Mahtavaa palvelua!

Kiitoksia tuhannesti Beauty of life -blogin ihanalle S:lle hyvistä ja selkeistä ohjeista oman verkko-osoitteen hankintaan. Jos sinäkin haluat hankkia oman verkko-osoitteen, ohjeet siihen löydät täältä.

Aurinkoa päiväänne!

Facebook

Maailman Paras Paikka löytyy myös Facebookista www.facebook.com/maailmanparaspaikkablogi


Käykäähän tykkäilemässä noiden 7 sukulaisen ja ystävän lisäksi :)
Mukavaa maanantaita!

Pari uudistusta

Joulukuussa ihmettelin blogini löytymistä Bloglovinista ja tänään sain vihdoin aikaiseksi rekisteröityä sinne. Nyt minutkin siis löytää Bloglovinista ja helpoiten sinne pääsee bannerin alta löytyvän Bloglovin painikkeen kautta.

Toinen  tekemäni uudistus löytyy Info painikkeen alta. Löysin netistä mahtavan pohjakuvapiirros ohjelman (floorplanner.com), jolla eilisiltana piirtelin kotimme pohjakuvan. Inspiksen tähän sain Kaksin kaksiossa -blogin Lauralta, jolta löytyy vastaavanlainen omasta blogi-infostaan. Että kiitoksia vaan Laura, röyhkeästi kopioin ideaasi!


Iloa torstaihinne!

P.S. Piirtämästäni kuvasta puuttuu jälleen se autotalli, joka löytyy makuuhuoneen ja mediahuoneen vierestä. Koska tallilla ei ole minkäänlaista merkitystä sisustuksen kannalta, en halunnut sitä piirtää, sillä kuva olisi muutoin jäänyt turhan pieneksi.

P.P.S. Kiitoksia edelliseen postaukseen tulleista ideoista, laittakaan niitä vielä lisää tulemaan.

Bloglovin yllätys

Löysin eilen illalla Maailman Parhaan Paikan Bloglovinista ja siellä näytti olevan 23 seuraajaa. Mukava yllätys, mutta itse en ole blogiani sinne liittänyt. Bloglovinista kun en mitään ymmärrä, niin kysynkin nyt fiksummilta. Voiko joku toinen ihminen liittää blogini Blogloviniin (siis laillisesti) vai onko minun syytä huolestua?


2-vuotias

Blogillani oli 25.9. kaksivuotispäivä ja minä sen yövuorojen sekoittaman pääni kanssa vallan unohdin! Paljon onkin mahtunut kahteen vuoteen: hyviä ja huonoja postauksia, surkeita ja vähemmän surkeita kuvia (nykyisin jopa hyviä) ja välillä on oltu tauollakin.


Kuten joskus olen maininnut, en mitenkään erityisesti välitä kuvaamisesta. Sinänsä hassua, koska rakastan blogata. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin yrittänyt kehittyä kuvaajana ja jos vertaa alun kammottaviin räpellyksiin, olen siinä onnistunut.


Välillä on ollut motivaatio hukassa ja välillä olen miettinyt, miksi jatkaa bloggaamista. Jokainen bloggaaja varmasti tunnistaa nämä ajatukset. Pääsy Indiedays Inspirationiin antoi uutta motivaatiota, mutta tärkein syy jatkamiselle olette kuitenkin te rakkaat lukijat.


Bloggaaminen ottaa aikaa, mutta se myös antaa paljon. Olen löytänyt monia upeita ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Tärkeintä bloggaamisessa onkin vuorovaikutus, ajatustenvaihto teidän lukijoiden kanssa.


Sydämellinen kiitos teille jokaiselle siellä ruudun toisella puolella, niin kirjautuneille kuin hiljaisille lukijoille!

Ja vielä muistutuksena, että oikeasta sivupalkista voit liittyä lukijaksi "Liity tähän sivustoon" -painikkeella. Lisäksi Maailman Parasta Paikkaa voi seurata myös Facebookissa ja Pinterestissä.