SOCIAL MEDIA

Ihastuttava Domdom

Viettäessämme viime viikonlopun Tampereen huudeilla, käytin tilaisuuden hyödyksi ja piipahdin Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa Domdomissa. Tuo ihana kivijalkamyymälä on kahden eettisyyttä, ekologisuutta ja innovatiivisuutta arvostavan sisaruksen, Mirkan ja Piritan, toteutunut haave. Ja kuinka upea se olikaan!


Valikoimiin kuuluu mm. Mayn, House of Rym, Ferm Living, Saana ja Olli, House Doctor, Madam Stoltz sekä Mirkan ja Piritan oma tuotemerkki, Monamii design.


Joka puolelta löytyikin toinen toistaan ihanempia tuotteita ja esillepano oli huikean kaunis. Vietinkin liikkeessä valehtelematta tunnin hypistellen kaikkea.



Jos et ole liikkeessä vielä käynyt, niin suosittelen sen tekemään. Meidän kauempana asuvien onneksi, Domdomilla on kuitenkin myös verkkokauppa.


Reipasta torstaita, minulla on menossa siivouspäivä!

Varvikossa


Ajelin ennen joulua kylään ihanan Marrun luokse Varvikkoon. Siinäpä koti, joka tuntui ottavan avosylin vastaan. Kaikkialla vallitsi lämmin tunnelma ja näkyi toinen toistaan ihanampia yksityiskohtia. Valitettavasti kuvat eivät anna oikeutta kauniille kodille, hämärtyvä ilta kun ei ollut paras mahdollinen aika kuvata. Ja niin paljon jäi kuvaamattakin pimeyden laskeutuessa nopeasti.



Pikkumiehen potkuauto hurmasi minut täysin, aivan syötävän söpö! Ja aiheuttipa se V:ssäkin ihastusta, kun hänelle kuvia esittelin.


Kiitos vielä tätäkin kautta Marru, että sain teillä vierailla ♥


Leppoisaa viikonloppua!

Lauantai isolla L:llä

Miten mahtavan lauantain sain viettääkään Indiedaysin ja upeiden blogiladyjen kanssa! Päivä alkoi Bloggers' Inspiration Daylla ravintola Maxinessa, jossa oli tarjolla hyvää tunnelmaa, yhteistyökumppaneiden tuote-esittelyjä sekä tietenkin höpötystä, naurua ja uusia tuttavuuksia. Tämän jälkeen suuntasimme 12 naisen voimin ravintolaan tankkaamaan illan rientoja varten ja sitten pikainen vaatteiden vaihto (kiitos vaan hotellihuoneen lainasta Heinässä heiluvassa ja Idis ja interiööri) ennen Indiedays Blog Awardsia ja mahtavia etkoja Mintunmustaalla.



Siinäpä olikin semmoinen koti, että voisin saman tien pakata tavarani ja muuttaa kyseiseen loftiin. Ihana ihana ihana! Valitettavasti surkeat kännykkäkuvani eivät anna oikeutta upealle kodille, tämä bloggari kun oli liian laiska kantamaan isoa järkkäriä mukana kaiken muun tavaran lisäksi.


Kiitos tuhannesti kaikille mukana olleille ♥

Mrs Jones Lifestyle Shop

Vihdoin pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsin tutustumaan Espoon Haukilahdessa sijaitsevaan Mrs Jones Lifestyle Shopiin.


Valikoimiin kuuluu mm. Nicolas Vahé, Design Letters, Skandinavisk, House Doctor, Tine K, Musta 5101 sekä paljon muuta. Kuvattavaa olikin vaikka millä mitalla ja sormet syyhysivät hypistellä kaikkea kaunista.



Esillepanoon oli selvästi panostettu ja minne tahansa liikkeessä katsoi, silmät löysivät ihania yksityiskohtia.



Erityisen upea yksityiskohta oli Parolan Rottingin mattamusta rottinkituoli. Ja taisi kuljettajaksi (ja kartturiksi) värvätty isäkin tuolista tykätä, kun sen alkuperää erikseen tiedusteli.


Tyhjin käsin en (tietenkään) liikkeestä poistunut ja ihastuttavia NV:n tuotteita tarttuikin mukaani. Palaan ostoksiini kuitenkin vasta Etelä-Suomesta kotiuduttuani, millään kun en raaski kauniita pakkauksia ennen kotiinpääsyä avata.


Inspiroivaa iltaa! Minä tyttö se suuntaan anoppilaan yöksi.

P.S. Kohta alkaa jo jännittää lauantain Indiedays Blog Awards :)

Lamminahon tilalla


Jennan luona vieraillessani, hän vei minut tutustumaan upeaan Lamminahon tilaan. Uudistila perustettiin 1750-luvulla ja vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvun lopulta. Tila on säilynyt jakamattomana saman suvun hallussa lähes 200 vuoden ajan ja vuonna 1992 se lahjoitettiin irtaimistoineen Museovirastolle.



Asuinrakennus olikin täynnä historiaa ja toinen toistaan kauniimpia esineitä.




Myös piharakennukset kertoivat omaa tarinaansa ja talonpoikaista rakennusperinnettä.




Löytyipä yhdestä aitasta vanha traktorikin. Ei muuta kuin lapsi renkaan päällä olevalle istuimelle ja hommiin.


Kiitoksia vaan Jennalle mukavasta päivästä! Ja pahoittelut blogihiljaisuudesta, lomasta nauttiessa en ole koneen ääreen ehtinyt lainkaan.

Kylässä kauniissa kodissa

Ajelin keskiviikkona kyläilemään ihanaan, omasta blogistaankin tuttuun kotiin. Tunnistatko kodin heti ensimmäisestä kuvasta?


Kyseessä on With All My Love -blogin Jennan upea koti. Ja täytyy kyllä myöntää, että rakastuin välittömästi.



Koti on täynnä toistaan kauniimpia yksityiskohtia, niin ajatonta designia kuin itse tehtyä.


Ja se Jennan keittiö ♥ Mikrosementillä päällystetty seinä on UPEA!


Ja jos väriä kaipaa, niin sitä löytyy pienen miehen suloisesta huoneesta.



Tai sitten voi vain ihailla koululaisen mageeta Half Moon -tapettia.


Sanonpahan vielä kerran, että ihana koti.


Huippua viikonloppua!