SOCIAL MEDIA

Voimanaisia ja priimaa asennetta

Tiedättekö sen tunteen, kun tapaat uuden ihmisen ja sulle tulee välittömästi siitä tosi voimaannuttava fiilis? Mulle kävi niin joulukuussa, käydessäni Kainuulaisella Joulutorilla, jossa törmäsin itselleni uuteen tuttavuuteen Prameaan. Ja Tiinaan. Matkaani lähti kotimainen lahja parhaalle ystävälleni sekä valtava inspiraation puuska.

Pramean takaa löytyy kaksi kainuulaislähtöistä sisarusta, Tiina ja Sini. Muotoilija Tiina vastaa korujen suunnittelusta ja Sini toimii yrityksen bisnesnaisena. Pramean tuotteet korostavat meidän jokaisen ainutlaatuisuutta ja koko perheyrityksen toiminta on lähtenyt näiden voimanaisten haaveista ja uskalluksesta tehdä ne todeksi. En siis voi kuin ihailla. Lisäksi Tiina kirjoittaa ihanaa Muotopuolia -blogia, jonka suosittelen ehdottomasti lisäämään omalle lukulistallesi.


Ja pakkohan minunkin oli saada omat voimakoruni, joten tilasin itselleni upeat Priimat. Nämä korvissa mikään ei tunnu mahdottomalta!


Kiitos Tiina ja Pramea kun olette!

Kohti gaalailtaa

Terveiset pääkaupunkiseudulta, täällä satelee ihanasti lunta ja maa on valkeana. Huomenna verkostoidutaan jälleen Bloggers' Inspiration Dayssa ja illalla juhlitaan Inspiration Blog Awards gaalassa. Ihanaa nähdä kaikki blogiystävät pitkästä aikaa!


Asuvalinta illan gaalaan aiheutti hieman päänvaivaa, vaatteeni kun ovat mukavasti levällään kahdessa kodissa. Pikkumusta pelasti onneksi tilanteen, se kun toimii aina.


Mukavaa viikonloppua!

RIEMUa elämään

Olen varmaan jo aikaisemminkin kertonut, että meillä on V:n kanssa todettu hyväksi lahjatoiveiden esittämistavaksi suorat linkit tuotteeseen tai vaihtoehtoisesti tuotteen nimi ja ostopaikka selvästi paperille tekstattuna. Itse käytän tätä toki V:tä enemmän V kun ei ikinä mitään toivo ja joka kerta on paketeista paljastunutkin mieluisia juttuja. Eikä tämän vuoden syntymäpäivälahjakaan ollut poikkeus. Meinasi vain allekirjoittaneella kärsivällisyys loppua kotiin menoa odotellessa.


Lahjatoiveena olikin Riemupuodin ihanat Pipari statement -riipus ja Sae -korvakorut, tuttuna ja turvallisena mustana. Ei tässä nyt ihan hurjaksi heittäydytä, vaikka ikää tulikin.


Pakko tosin pyörtää sanani heti, ostin nimittäin tänä syksynä aikuisikäni ensimmäiset värilliset housut (juu, sinisiä farkkuja ei lasketa). Luulenpa, että viininpunaiset pöksyt ja uudet korut tulevat olemaan luottovarusteeni pitkään.


Mukavaa maanantai-iltaa!

Poka jos toinenkin

Kaupalllinen yhteistyö Indiedays ja Instrumentarium
Kaikki kuvat Tim Kiukas


Sain mahdollisuuden tutustua upeaan Instrumentariumin Heritage Swarovski -mallistoon Indiedaysin järjestämässä Bloggers' Inspiration Dayssa ja kuinka mahtavaa olikaan sovitella erilaisia Swarovski kristallein koristeltuja kehyksiä. Heritage on luksusta ja ajatonta tyylikkyyttä tarjoava kehysbrändi, jonka valmistuksessa käytetään ensiluokkaisia materiaaleja. Kehysten muotoilu on saanut inspiraationsa menneiden aikojen klassisesta tyylistä ja laadukkaat Swarovski kristallit korostavat entisestään kauniisti muotoiltuja kehyksiä.


Katsokaa nyt näitä kaunokaisia! Voiko parempaa arjen luksusta ollakaan kuin pieni blingi pokissa? Halusin heittäytyä oikein kunnolla tunnelmaan ja valitsin itselleni kuvaan hieman ylöspäin kaartuvat kissamaiset kehykset. Ei lainkaan minulle ominaisin valinta, mutta tykkäsin laseista kovasti.


Ja mikäs siellä olisi ollut kuvattavana ollessa, punainen matto ja kaikki. Tulipa taas kuitenkin varmistettua se, että meikäläisen on parempi pysyä kameran takana. En nähtävästikään ollut paikalla, kun fotogeenisyyttä jaettiin.


Loppuun vielä hauska fiilisvideo Instrun pisteeltä, näyttääpä siellä allekirjoittanutkin vilahtavan Minni Hiiri paidassaan.


Kristallintäyteistä iltaa!

Graafiset kesäpöksyt

Graafisuus on nähtävästi hiipinyt (keittiöpyyhkeiden lisäksi) myös vaatetukseeni, sillä perjantaina huomasin päälläni olevan useaa eri kuviota, kuitenkin sulassa sovussa keskenään.


H&M:ltä ostamani unelmanpehmeät viskoosihousut ovat maailman mukavimmat päällä. Eivät kiristä mistään ja ovat sopivan vilpoiset, täydelliset kesäpöksyt siis. Aiemmin en ole oikein graafisia kuvioita osannut käyttää (poislukien vaakaraita, joka on suosikkini kesämekoissa), mutta nähtävästi joskus on hyvä poiketa mukavuusalueeltaan. Ja kyllä, olen myös palannut punapääksi!


Olipas muuten näppärää, kun vihdoin tajusin, kuinka järkkärini ajastinta käytetään. Huomattavasti helpompia nämä asupostaukset, kun ei tarvitse peilin kautta kuvaa ährätä. Oppia ikä kaikki!

Leppoisaa sunnuntaita!

Bloggers' Inspiration Day

Takana aivan mahtava viikonloppu ja onneksi minulla oli vielä tämä päivä vapaata, niin sain rauhassa ajella Helsingistä kotiin (ja poiketa matkalla Kuopion Ikeassa). Lauantaina osallistuin Indiedaysin Bloggers' Inspiration Dayhin, joka järjestettiin ravintola Maxinessa aivan Helsingin ydinkeskustassa. Näkymät 6. kerroksesta olivat upeat ja päivä kaiken lisäksi aurinkoinen.



Päivätapahtumassa oli mukana monia Indiedaysin yhteistyökumppaneita, mm. Fresita, Asus, Olympus sekä L'Oréal. Itse en kuitenkaan tutustunut kuin parin yhteistyökumppanin pisteeseen, sillä lopun aikaa keskityin hyvistä ruuista ja juomista nauttimiseen sekä toisten bloggareiden bongaamiseen.



Lakkautin minä toki kynteni Fresita Loungessa ja nautin hyvästä drinkistä yhdessä ihanan Ladyn kanssa.



Illan Indiedays Blog Awards oli vielä päivätapahtumaakin upeampi kokemus, valitettavasti minulla ei illan gaalasta ole yhtäkään kuvaa, yökerho kun oli liian pimeä kuvauspaikka kännykälleni. Gaala-asustani nappasin kuitenkin selfien ennen lähtöäni.


Iso kiitos kaikille teille upeille naisille, jotka illan aikana tapasin ♥

Inspiraatio hakusessa

Viikon päästä lauantaina koittaa pitkään odottamani tapahtuma, Indiedays Blog Awards. En toki ole ehdolla, mutta odotan silti kyseistä tapahtumaa innolla, sillä en ole koskaan ollut vastaavanlaisissa pirskeissä. Ihanaa laittautua, nähdä upeita bloggaajia ja vain nauttia illasta! Päivätapahtumaan minulla on jo vaatteet tiedossa, mutta lauantai-illan kunniaksi sain kehitettyä vaatekriisin iltagaalaa varten. Täältä metsästä kun lähtee tuonne isolle kirkolle, niin mitä ihmettä sinne täytyy laittaa päälle? Pukukoodina oli inspiration... Öö, sehän oli hyödyllinen.

Kokeilin mustaa koristekauluksellista puseroa mustan kynähameen kanssa...


... "revittyä" kangasta olevaa pikkumustaa...


... sekä armeijanvihreää "verkkomaista" mekkoa rusettivyön kanssa...


Niin ja kokeilinhan minä mustaa lemppari nahkamekkoanikin, mutta siitä hajosi peban kohdalla vetoketju, joten joutui hylkyyn samantien. Ai miten niin mulla on jäänyt salikertoja viime viikkoina väliin...

Vaatekriiseily jatkukoon! Ja nöyrä anteeksipyyntö muotibloggareilta, en tajua miten teette sen!

Arvontamuistutus

Huomiseen klo 18 saakka on aikaa osallistua upeaan koruarvontaan. Käykäähän kaikki kurkkimassa Pikkumaista koruja ja valitsemassa suosikkinne. Ja itse arvontaan voit osallistua täällä.

Kuva: Pikkumaista

Leppoisaa sunnuntaita!

Pikkumaista & arvonta

Kaupallinen yhteistyö: Pikkumaista

Kotimainen käsityö on aina tukemisen arvoista ja itse kunnioitan valtavasti kaikkia kädentaitoja omaavia ihmisiä. Ystäväni M tekeekin aivan mielettömän upeita koruja ja minullekin on kertynyt niitä useampi kappale. Tämänhetkinen suosikkikoruni onkin ystäväni minulle tekemä pöllöriipus: se käy niin farkkujen kuin mekonkin kaveriksi ja onhan se suloinen kuin mikä.


Kaulakorujen lisäksi ystäväni tekee korvakoruja, käsikoruja, sormuksia ja avainnauhoja. Ja mikä parasta, tilauksesta omien mittojen mukaan. Malleja pääsetkin katsomaan Pikkumaista facebook -sivulta selaamalla albumeita. Ja helpoin tapa tilata on laittaa viestiä viesti-painikkeen kautta.

Kuva: Pikkumaista
Minulla onkin ilo ilmoittaa, että yhteistyön merkeissä, Pikkumaista tarjoaa lukijoilleni arvottavaksi vapaavalintaisen korun (ei koske hopeaa eikä muita arvometalleja). Arvontaan voit osallistua kertomalla, minkä korun sinä valitsisit itsellesi Pikkumaista koruista.

Arpojen määrät ovat seuraavat:

1 arpa, kun jätät kommentin suosikkikorustasi
2 arpaa, kun kommentin lisäksi olet kirjautunut lukijani
3 arpaa, kun edellisten lisäksi tykkäät Pikkumaista facebook -sivuista

Kerrothan kommentissasi, monella arvalla olet mukana. Anonyymit muistakaa nimimerkki.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 13.4.2015 klo 18.00. Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Matti karkasi kukkarosta

Olipas otsikko, itsellä ei runosuoni sykkinyt, joten V keksi minulle otsikon :)

Pitkään palvellut Guessin lompakkoni siis otti ja hajosi, joten edessä olisi uuden lompakon etsintä. Monilla taitaa nykypäivänä kulkea kortit älypuhelinten suojakoteloissa, mutta itse kaipaan perinteistä lompakkoa kortteja, valokuvia, laastareita (juu, meikältä löytyy) sekä sitä itse rahaa varten. Koska vanhan Guessin ostamisesta on useita vuosia aikaa, en oikein tiedä, mitä uudelta lompakolta haluan, noin niin kuin ulkonäöllisesti. Löysinkin kolme erityylistä lompakkoa, joista jokainen miellytti silmää.

Michael Korsin Hamilton-nahkalompakko on mielestäni kaunis ja ulkomuodoltaan perinteisen lompakon näköinen. Konjakinruskea väri vain hieman mietityttää.

kuva: stockmann.com


DKNYn Tribeca Pouch -nahkalaukku olisi erikoisempi vaihtoehto, se kun on nimensä mukaisesti laukku. Maanläheisen värin lisäksi minua viehättää laukun pussukkamainen muoto.
kuva: stockmann.com

Marimekon nahkainen Tasku 4 -pussukka olisi varma ja ajaton valinta ja se toimisi myös iltalaukkuna rannehihnan vuoksi.
kuva: marimekko.fi

Millaisia lompakkoja teiltä löytyy?

I ♥ Sorel

Halusin tänä vuonna ostaa itselleni joululahjan joulun jälkeisistä alennusmyynneistä ja tällä kertaa päätin panostaa käytännöllisyyteen. Koska työssäni käymme asukkaiden kanssa ulkona säällä kuin säällä (no ei aivan kaatosateessa), niin lämpimät, mutta vedenpitävät kengät olivat tarpeen.


Spartoon lasten mallistosta löysinkin Sorelin Yoot Pac Nylonit, joissa on vulkanoitu kumivuori, irroitettava huovasta valmistettu sisäsukka sekä uurrettu ulkopohja. Täydellistä!


Eiväthän ne mitkään kenkien kaunottaret ole, mutta lämpimät ja kuivat jalat ovat niin suuri plussa, että niiden vuoksi voin hieman tinkiä ulkonäöstä. Lasten mallistosta löytyikin itselleni sopiva koko 38 ja kenkiin mahtuu lisäksi vielä villasukka.


Parin käyttökerran jälkeen voin todeta, että nappiostos! Odotankin innolla kenkien tositestiä ja kovia pakkasia, näiden kun on luvattu kestävän jopa -40 asteen pakkasen.


Lämmintä torstaita!

Mustavalkoista pikkujouluhin

Jos tämän joulun hittiväri on mustavalkoinen, niin minä olen kerrankin muodinmukainen pikkujouluilija.


Ihanaa oli kyllä kerrankin laittautua, töissä kun kuljen collegehousuissa.


Ja vaikken mikään kampaaja olekaan, niin kerrankin olen tyytyväinen kampaukseeni: sopivan rento, mutta kuitenkin juhlava.


Nyt korkkarit kattoon ja menoksi! Ihanaa viikonloppua kaikille!

OOTD

En olekaan aikaisemmin tehnyt näitä päivän asu -postauksia ja kuvien laadusta päätellen, en taida tehdä jatkossakaan. Miten ihmeessä muotibloggaajat saavat niin kauniita kuvia?

Sateisen vapaapäivän ohjelmassa on lääkärikäynti (taitaa taas olla poskiontelotulehdus, neljäs tai viides tälle vuodelle), joten asukin on rento: H&M:n alesta tilattu pitkä collegepusero ja legginsit. S-koon paita on hitusen liian väljä (vaikka sen rento kuuluu ollakin), joten yritin poistaa säkkimäisyyttä harmaalla vyöllä.


Ja vaikka olo on kaamea, niin aina voi vähän hassutella.


Nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn, että lääkäritäti osaa auttaa!

Alelöytöjä H&M:ltä

Selailin pitkästä aikaa H&M:n sivuja ja tulinpa klikanneeksi kotiin muutaman alejutun. Tällä kertaa tosin vaatepuolelta.

Olen koko kesän etsinyt itselleni maksimekkoa tuloksetta, sillä jopa xs-koot ovat aina olleet minulle liian isoja. Siitä huolimatta päätin kokeilla vielä yhtä ja ostoskoriin päätyikin musta olkaimeton maksimekko. Mekon kaveriksi tilasin vaalean farkkutakin. Edellisen kerran olen tainnut käyttää farkkutakkia ala-asteella... Ekstrana löytyi vitosella pitkä collegepaita. Jos ei muuten, niin vaikka kotikäyttöön legginsien kanssa.


Oletteko te tehneet paljon aleostoksia?

Mustavalkoista häihin?

Taas on se aika vuodesta, kun postilaatikkoon tipahtelee hääkutsuja. Lauantaina onkin tiedossa kunnon pirskeet V:n serkun astellessa alttarille. Ja nainen kun olen, pukeutuminen on aiheuttanut päänvaivaa. Minulle on jo lapsena opetettu, että toisten häihin ei pukeuduta kokovalkoiseen. Olen myös mieltänyt kokomustan asun ehdoton ei -listalle, etenkin kesähäiden kohdalla. Mutta entäs mustavalkoinen?

Lomaillessani toukokuussa Helsingissä, ostin Zarasta mustavalkoraidallisen mekon. Mekko on ollut toistaiseksi käyttämättä, joten nyt olisi hyvä hetki ottaa se käyttöön. Väriä asuun voisi tuoda kengillä ja koruilla ja niitä lähdinkin etsimään viikko sitten Oulusta.


Ballerinat ja korvakorut sieltä löytyikin ja vieläpä ale-hintaan. Ihastuin kovasti näiden itämaiseen fiilikseen. Turkoosin hiuskorun kun vielä löytäisi.


Itse mekko on malliltaan hyvin yksinkertainen, mutta silti siitä löytyy sitä jotakin. Mekon pituus ei tosin imartele näin lyhyttä ihmistä, etenkään kun en laita korkokenkiä jalkaani. Tämä siis täysin käytännön syistä, häiden vastaanotto kun pidetään ulkona ja käsittääkseni alustana on nurmikko.


Mekon idea paljastuukin selkäpuolella, johon rakastuin täysin.


Mitä mieltä te olette tästä asusta? Voiko häihin pukeutua mustavalkoiseen?

Kirppislöytöjä osa 2

Tämä postaus oli tarkoitus tehdä jo aikoja sitten, mutta sepä unohtui viikonloppuna. Olimme lauantaina jälleen ihanissa häissä, kiitos vaan J & M! Valitettavasti sain kotiinviemisenä räkätaudin ja sunnuntai menikin sohvalla peiton alla maaten. Eilen raahauduin väkisin aamulla töihin, mutta puolivälissä päivää oli pakko mennä työterveyshoitajan luo. Tuomiona saikkua tämä ja huominen ja ohjeena lepoa ja kuumaa juotavaa. Harmi vaan, kun meikäläisen on niin hankala vain olla. Koko ajan tekisi mieli mennä poimimaan mansikoita, siivota, kitkeä kukkapenkkejä tai pestä ikkunoita (huolestuttavaa).

Kävimme yli viikko sitten V:n äidin kanssa kirppiskierroksella ja sieltä tarttui jälleen muutama ihanuus matkaan. Ehdottomasti paras löytö oli mekko lauantaisiin häihin.


Valitettavasti minulla ei ole kuvaa mekosta päällä, sillä tyylillemme uskollisena, meille tuli melko lentävä lähtö. Valokuvaamiseen ei siis ollut aikaa. Mietin mekon ostoa pitkään, sillä se ei ole ominta minua, kuvio kun on melko retro. Päätin kuitenkin repäistä ja nappasin mekon mukaani 5 euron hintaan. Ja ilmeisesti se kannatti, sillä sain siitä kehuja kovasti.


Kirppikseltä mukaan tarttui myös suloinen käsilaukku. Raaskiikohan tuota edes käyttää, sillä alun perin ajattelin sen lähinnä koristeeksi.


Ja kyllähän minä löysin yhden sisustusjutunkin, valkoisen pitsikoristetyynyn. Mietin tätäkin ostosta pitkään, sillä pitsi ei tule minulle ensimmäisenä mieleen kotimme tyylistä. Tyyny maksoi kuitenkin vain 1,20 euroa, joten pakko se oli ottaa.


Ja tuo pitsi on kuulemma arvokasta, joten jos tyyny ei löydä paikkaansa, menee se varmaankin uudelleen kaupaksi.


Kivaa tiistaita kaikille! Minä jatkan blogikierrosta Finrexin ja nenäliinapaketin avulla.

Villi kortti: haalari juhla-asuna?

Juhlaa pukkaa jälleen, joten kaipaan taas teidän ihanaisten naisten apua. Meillä on lauantaina tiedossa kahdet (jollei kolmetkin) lakkiaiset ja minulla oli kaikki valmiiksi suunniteltuna. Eilinen säätiedotus kuitenki lupaili auringon hellivän meitä myös lauantaina ja tämä sai minut uudelleen miettimään asuvalintaani Jos pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa, eli söpössä ja naisellisessa mekossa, joudun pönöttämään hikisenä ja mekko liimautuneena ihoon kiinni koko lauantain. Vaatekaappini kätköistä löytyi kuitenkin villi kortti, Etelä-Afrikasta ostettu trikoohaalari. Trikoo onkin tässä se, mikä itseäni mietityttää, se kun ei ole kovinkaan juhlavaa kangasta. Miehelle lupasin, ettei hänen ole pakko hikoilla puku päällä, vaan voi laittaa suorien housujen kanssa lyhythihaisen kauluspaidan. Etiketin mukaista tai ei, en halua miehelleni lämpöhalvausta. Lisäksi lakkiaiset eivät mielestäni ole yhtä juhlava tilaisuus kuin esimerkiksi kirkkohäät, joten säännöistä voinee kai joustaa.

Sitten kuvia siitä haalarista. Pahoittelen kuvanlaatua, asukuvien ottaminen itsestään on melko hankalaa. Haalari on siis halterneck-mallinen, mikä paljastaa Helinä-tatuointini.

Toivottavasti tuo hervottoman pituinen mustelma vaalenee lauantaihin mennessä...

Haalarin rintamuksessa on neulalla kiinni oleva ruusuke, joka tuo hieman juhlavuutta haalariin. Rintaosassa on myös tuollaisia "halkioita", jotka tekevät siitä eläväisen (ja peittävät mahan, joten voin ahtaa itseni täyteen herkkuruokia).



Haalari on väriltään tummanharmaa, mitoiltaan polvipituinen ja mikä tärkeintä, ehkä maailman mukavin asu päällä. Jos voisin, pitäisin tätä aina. Paras ostokseni ikinä eikä varmastikaan tule vastaan toista samanlaista.


Jalkoihin uudet luottokorkkarini, hiukset kiinni ja korviin roikkuvat hopeiset korvakorut. Voiko tällä asulla juhlistaa lapsuudenystäväni ja serkkuni valkolakkeja?

Lämmintä keskiviikkoa kaikille!