Blogia pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneetkin, että meidän keittiöstä ei kovin montaa laajempaa kuvaa ole näkynyt ja keittiöaiheiset jutut ovat olleet aina tiukasti rajattuja. Syy tähän on hyvin yksinkertainen - minä inhoan meidän keittiötä.
Kaikista suurinta inhoa aiheuttaa kaappien luonnonvalkoiset uritetut ovet. Keittiö on edellisten asukkaiden mittatilauksella remontoima ja jaksan edelleen päivittäin ihmetellä kyseistä ovivalintaa. Miksi oi miksi?
Toisella sijalla inhokkilistassani on pähkinäiset laminaattityötasot ja samaa sarjaa olevat valolistat (joiden merkitystä en edes ymmärrä, sillä ainoastaan yksi työtaso on valaistu ja muualla mennään sitten joko liesituulettimen valon tai ruokapöydän päällä olevan valaisimen voimin). Etenkin nyt, kun lattia on harmaa, pomppaa ruskea työtaso rumasti esiin.
No entäs sitten se liesituuletin. Olemme vaihtaneet keittiöön rosterisen jääkaappi-pakastimen, astianpesukoneen sekä lieden ja minulla oli tietenkin haaveissa myös rosterinen liesituuletin. Koska meillä koko talon ilmanvaihtoa hoidetaan huippuimurilla ja huippuimuria ohjataan liesituulettimen kautta, ei sen vaihto olekaan ihan niin helppo (ja halpa) juttu kuin olin ajatellut. Joten edelleen eletään valkoisen liesituulettimen kanssa.
Keittiöstähän toki saisi juuri sellaisen kuin haluaa, jos olisi valmis laittamaan remonttiin useamman tonnin. Tai meidän tapauksessa varmaan viisinumeroisen summan, sillä muuttaisin koko keittiön aina mallista alkaen, tuo II-malli kun ei ole kaikista käytännöllisin. En kuitenkaan koe, että tähän kotiin olisi järkevää remontoida sitä unelmien keittiötä, tämä kun ei muutenkaan ole se unelmien koti. Kaapinovien vaihdosta olen toki haaveillut, mutta mittatilauksella sekään ei ole ihan halpaa. Ja sitten olisi kyllä pakko vaihtaa työtasotkin.
Löytyykö teidän kotoa nurinan kohteita?