SOCIAL MEDIA

31122017

Täällä eletään vielä täysin joulukuplassa hitaista aamuista, rennosta olemisesta ja hyvästä ruuasta nauttien. Ihanaa, kun on kerrankin ollut aikaa tehdä juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä. Suunnitelmissa olisi vastaanottaa uusi vuosi rakkaiden ystävien luona ja rankan syksyn jälkeen, odotan kyllä kovasti vuoden vaihtumista. Jospa vuosi 2018 pitäisi sisällään vähemmän sairastumisia ja enemmän naurua.


Onnellista uutta vuotta ja kiitos, kun olet siellä 

Valmiina jouluun

Rakastan joulua ja olen ehdottomasti jouluihminen. Mielestäni parasta onkin sen odotus, ne muutamat viikot ennen aattoa, sillä joulumieleni syntyy ennen kaikkea tekemisestä: joulukorttien askartelusta, lahjojen paketoimisesta, torttujen leipomisesta sekä joululaulujen kuuntelemisesta aamusta iltaan.


Jouluinnostuksestani huolimatta, meidän joulukoti näyttää tänä vuonna harvinaisen minimalistiselta. Ei meillä aiempinakaan vuosina ole punaisia tonttuja nähty eikä kotia ole kuorrutettu koristeilla lattiasta kattoon, mutta ero on silti selkeästi havaittavissa. Suurimman muutoksen tekeekin kuusi. Perinteisesti kuusemme on koristeltu punaisilla ja hopeisilla palloilla, valoilla ja koristenauhoilla sekä hopeisella kimaltavalla tähdellä unohtamatta tietenkään joulunpunaista kuusenalusmattoa. Tänä vuonna meille kuitenkin haettiin pieni, maljakossaan hieman vinossa seisova kuusi, jonka päätin jättää kokonaan koristelematta, se kun on kovin sympaattinen ja kaunis ihan sellaisenaan. Ja tämän päätöksen myötä, kaikki kiille ja kimalle sekä punainen väri on poissa. Tämän joulun tunnelman tekeekin pelkistetyn pikkukuusen lisäksi kynttilät ja kukat sekä erilaiset koristetähdet. Tänä vuonna vähempi tuntuu juuri sopivalta.




Vietämme V:n kanssa joulua rennosti kahdestaan ja meidän jouluumme on perinteisesti kuulunut syömistä, joulusaunaa, lukemista, elokuvia ja hieman lisää syömistä. Parasta onkin vain olla ja nauttia toisen seurasta ilman mahdottomia odotuksia ja kuvitelmia siitä, millaista täydellisen joulun pitäisi olla. Meille tulee joulu, vaikka kaapit on siivoamatta, lattiat luuttuamatta ja joululaatikotkin on Saarioisten äitien tekemiä. Joulusta onkin näin aikuisiällä tullut vuoden parasta aikaa ja itselleni se merkitsee ennen kaikkea rauhoittumista ja hetkessä elämistä. Minun jouluni ei siis vaadi valtavaa tonttuarmeijaa tai kirkkaana vilkkuvia valoja. Minun jouluni syntyy tunteesta - siitä, että tässä ja nyt on hyvä olla.


Tunnelmallista joulunaikaa!

Ideoita moderniin joulukattaukseen

Jos tuleva joulukattaus on vielä suunnitteluasteella, niin tässäpä muutama idea poimittavaksi.

Joulukattauksessa ei tarvitse olla punaista, vaan pelkistetymmälläkin väriskaalalla saa kattaukseen juhlan tuntua. Mustat ja valkoiset astiat toimivatkin perusvarmana pohjana, johon on halutessaan helppo lisätä väriä. Voit myös yhdistellä toisiinsa sopivia eripari astioita, mikä tekee kattauksesta mukavan huolettoman.


Luonnosta poimitut elementit tuovat muutoin hillittyyn kattaukseen väriä ja lämpöä. Käytä koristeena esimerkiksi eukalyptusta, havuja, pieniin maljoihin istutettuja joulukukkia tai vaikkapa kaunis oksaista rosmariinia.


Yksinkertaiseenkin kattaukseen saa juhlavuutta valkoisella pöytäliinalla. Ja jollei kaapista satu löytymään isoja pöytäliinoja (kuten allekirjoittaneella), liinan virkaa voi toimittaa myös verho tai lakana. Hieman rennompaa tunnelmaa saa luonnonvärisellä tai miksei vaikka havunvihreällä pellavaliinalla.


Muista kynttilät. Eihän joulukattaus olisi mitään ilman aitoja kynttilöitä. Korkeuseroja ja elävyyttä kattaukseen saat yhdistelemällä kruunukynttilöitä ja tuikkuja ja erilaisia kynttilänjalkoja.


Taitellut lautasliinat viimeistelevät kattauksen. Helppo tapa saada serveteistä näyttäviä, on rullata ne ja käyttää servettirenkaita. Luonnollisempaa ilmettä kattaukseen saa sitomalla servetit juuttinarulla. Tyylin viimeistelee jouluista tuoksua antava kanelitanko sekä havunoksa.


Enää kolme yötä jouluun!

Pienen budjetin paketointi-ideoita

Rakastan lahjojen paketoimista ja etenkin tähän aikaan vuodesta se, jos mikä, saa itselleni joulumielen. Parasta onkin kaivella askartelukaapin kätköistä sinne kertyneitä nauhoja ja koristeita ja ideoida erilaisia tapoja hyödyntää niitä. Tänä vuonna käärin kaikki lahjat valkohopeiseen raitapaperiin, mutta erilaisten nauhojen avulla pakettien ulkonäköön sai vaihtelua. Yhdelläkin paperikuosilla siis pärjää eikä tämän joulun paketointitarvikkeisiin kulunut euroakaan - kaikki tarvittava kun löytyi omasta kaapista.


Yksi klassisimmista tavoista koristella paketti, on sitoa lahjanaru paketin kulmista. Joulunpunaisella narulla ja hauskalla kuusi-pakettikortilla saa lahjaan vuodenaikaan sopivaa tunnelmaa, mutta naruksi käy oikeastaan mikä tahansa, mitä kaapista sattuu löytymään.


Modernimman ilmeen paketille saa, kun käyttää ohutta paperinarua ja kietoo sitä ristiin rastiin useamman kierroksen. Yksinkertainen pakettikortti viimeistelee tyylin. Paperinarun sijaan koristelussa voisi käyttää myös juuttinarua tai vaikkapa puuvillalankaa.


Satiininauhalla ja rusetilla saa perinteisesti sidottuun pakettiin ylellistä tunnelmaa ja koristeeksi kiinnitettyä metallitähteä voi tarvittaessa käyttää pakettikorttina. Sekä nauha että tähti on saatu kauniisti pakattujen ostosten mukana, joten kannattaa ehdottomasti säästää ja uusiokäyttää kaikki pakkausten mukana tulevat nauhat ja muut koristeet.


Onko siellä jo lahjat paketoitu? Ja mikä tärkeintä, oletko valmis jouluviikkoon?

Modernit joulupallokortit

Taas on se aika vuodesta, kun punaiset kirjekuoret täyttyvät joulutervehdyksistä ja tupsahtavat saajiensa postiluukkuihin hyvää mieltä tuottamaan. Itsellä jäi tänä vuonna korttien askartelu viime tippaan, mutta tänään saatiin meidänkin jouluntoivotukset Postin matkaan.


Tyylilleni uskollisena, kortit olivat jälleen yksinkertaisia. Leikkasin pahvista ympyrän muotoisen sablunaan, jonka avulla piirsin korttipohjiin pallot. Sitten vapaalla kädellä narut ja lopuksi  ääriviivatarroilla kortin alaosaan tervehdys.



Näiden tekemisessä ei kauaa mennyt, vaikka 32 korttia tulikin näperrettyä. Huomiseen 12.12. asti voi kortit lähettää edullisemmalla joulun ikimerkillä, joten vielä ehtii askarrella joulutervehdykset läheisille.


Iloa uuteen viikkoon!

Kun mummo pöydästään luopui

Olin katsellut V:n mummon olohuoneen pöytää jo pidempään "sillä silmällä" ja pariin kertaan kylässä ollessamme kurkannut vaivihkaa sitä peittäneen suuren pöytäliinan alle. Pinta näytti pääpiirteittäin ehjältä, pöydän väri ja muotokieli täydelliseltä ja pisteenä iin päällä jaloissa oli liikuttamista helpottavat pyörät. Kun sitten erään kerran siellä käydessä, mummo mainitsi V:lle pöydän olevan ylimääräinen, ilmoitti V sen saavan meiltä hyvän kodin.



Vaikka  pidän edelleen kovasti vanhasta itse tehdystä kuormalavapöydästä, pieni vaihtelu on aina paikallaan. Kuormalavapöytä kannettiinkin autotalliin odottamaan seuraavaa muutoksen puuskaa ja "uusi" pyöreä pöytä asettui paikoilleen kuin nakutettu. Koska keittiö, eteinen ja olohuone on meillä samaa avointa tilaa, vaikutti olkkarin pöydän vaihtuminen yleistunnelmaan valtavasti. Monet huonekaluistamme kun on suorakulmaisia, rikkoo pyöreä pöytä mukavasti teräviä linjoja. Eikä musta värikään varsinaisesti haittaa, etenkin näin talvella huomaan tummien värien houkuttavan kovasti. Että kiitosta vaan mummolle ihanasta pöydästä, meillä sitä rakastetaan kovasti.



Mahtista viikonloppua!

DIY Joulukalenteri kalamiehelle

Jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, niin meidän V on kalamies. Kyllä hän toki metsästääkin, mutta perhonsidontapöydän ympärillä käy vapaapäivinä kuhina ja iltaisin youtubessa pyörii erilaiset kalastusvideot. Päätinkin tänä vuonna piristää V:tä rankan syksyn jälkeen ja askarrella hänelle oman joulukalenterin. Eikä minkä tahansa kalenterin, vaan kalamiehelle suunnatun version.

Ulkonäöllisesti en halunnut kalenterin liittyvän kalastukseen mitenkään, joten päädyin yksinkertaiseen mustavalkoiseen tyyliin. Pussit taittelin lahjapaperista ja numerot leikkelin kaapin perältä löytyneestä liitutaulutarrasta. Paikan kalenteri löysi eteisen kaapiston päätyyn maalatulta liitutauluseinältä, johon viritin sen narun ja nastojen avulla.




No mikä tästä tee-se-itse kalenterista sitten tekee kalamiehelle suunnatun? Sisältö, tietenkin. Ja tänään V:kin pääsi jo kärryille, mistä kalenterissa on kysymys, ensimmäisestä luukusta löytyi nimittäin ohje. Koska tiedän V:n lukevan blogiani, en voi eritellä kalenterin sisältöä tarkemmin, jottei yllätys mene pilalle. Jos joku tästä kuitenkin kovasti innostuu ja kaipaa inspistä yllätysten keksimiseen, voin sähköpostitse tai instan (@maailmanparaspaikka) DM:n kautta kertoa, mitä luukkujen takaa paljastuu.


Mukavaa joulukuun ensimmäistä!