SOCIAL MEDIA

Pienen budjetin paketointi-ideoita

Rakastan lahjojen paketoimista ja etenkin tähän aikaan vuodesta se, jos mikä, saa itselleni joulumielen. Parasta onkin kaivella askartelukaapin kätköistä sinne kertyneitä nauhoja ja koristeita ja ideoida erilaisia tapoja hyödyntää niitä. Tänä vuonna käärin kaikki lahjat valkohopeiseen raitapaperiin, mutta erilaisten nauhojen avulla pakettien ulkonäköön sai vaihtelua. Yhdelläkin paperikuosilla siis pärjää eikä tämän joulun paketointitarvikkeisiin kulunut euroakaan - kaikki tarvittava kun löytyi omasta kaapista.


Yksi klassisimmista tavoista koristella paketti, on sitoa lahjanaru paketin kulmista. Joulunpunaisella narulla ja hauskalla kuusi-pakettikortilla saa lahjaan vuodenaikaan sopivaa tunnelmaa, mutta naruksi käy oikeastaan mikä tahansa, mitä kaapista sattuu löytymään.


Modernimman ilmeen paketille saa, kun käyttää ohutta paperinarua ja kietoo sitä ristiin rastiin useamman kierroksen. Yksinkertainen pakettikortti viimeistelee tyylin. Paperinarun sijaan koristelussa voisi käyttää myös juuttinarua tai vaikkapa puuvillalankaa.


Satiininauhalla ja rusetilla saa perinteisesti sidottuun pakettiin ylellistä tunnelmaa ja koristeeksi kiinnitettyä metallitähteä voi tarvittaessa käyttää pakettikorttina. Sekä nauha että tähti on saatu kauniisti pakattujen ostosten mukana, joten kannattaa ehdottomasti säästää ja uusiokäyttää kaikki pakkausten mukana tulevat nauhat ja muut koristeet.


Onko siellä jo lahjat paketoitu? Ja mikä tärkeintä, oletko valmis jouluviikkoon?

8 kommenttia :

  1. Onpa ihania paketteja! Pientä, näppärää ja kaunista. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita paketteja :) Itselläni ei ihan noin nättejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Sinunkin paketit on varmasti hyviä :) Paketointi taitaa olla niitä lajeja, joissa harjoittelu tekee mestarin ja kokeilemalla (ja erehtymällä) oppii :D

      Poista
  3. Kauniita ja tyylikkään yksinkertaisia paketteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Nämä sopii hyvin joulukorttien teemaan - vähemmän on enemmän ja silleen :)

      Poista
  4. Kauniita paketteja helpoin ja yksinkertaisin keinoin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.