Kutsumaton vieras

Tätä tekstiä ei ole helppo kirjoittaa, mutta koen tärkeäksi sen tehdä. Saada päässä pyörivä möykky jonkinlaiseen järjestykseen, kirjoittaa auki ajatukseni ja alkaa käsitellä niitä.

Lamauttavaa kipua, vatsakramppeja ja pahaa oloa. Itkua, tuskanhikeä ja pelkoa. Verikokeita, näytteitä, kuvauksia ja kiireellinen tähystys. Siinä kuulumisia viime ajoilta. Osasin kyllä odottaa jonkinlaista diagnoosia, mutta shokkina se silti tuli. Krooninen tulehduksellinen suolistosairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Lääkityksellä tauti voidaan saada oireettomaksi, mutta tulehdus voi aina uusia tai levitä.

Päällimmäinen tunteeni tällä hetkellä onkin pettymys - pettymys omaa elimistöäni kohtaan. Koska kyseessä on autoimmuunisairaus, keho hyökkää itseään vastaan ilman varsinaista ulkopuolista aiheuttajaa. Miksei typerä elimistö ymmärrä satuttavansa itseään? Blogia pitkään seuranneet tietävät minulla olleen ongelmia terveyteni kanssa aiemminkin. Elimistöni on taistellut allergeeneja vastaan jo vuosia, poskionteloita ja nenää on leikattu pariin otteeseen ja allergiat ovat vain pahentuneet iän karttuessa. Tämän vuoden alusta sain viimein aloitettua siedätyshoidon kahdelle pahimmalle allergeenille ja astmani on pysynyt pitkään hyvässä hoitotasapainossa. Kaikki oli hyvin. Siksi elimistöni uusi romahdus oli kuin isku vasten kasvoja. Miksi kehoni tekee minulle näin?

Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja itku on todella herkässä. Väsymys on valtava ja mieleni tekisi vain nukkua. Jostain on kuitenkin pakko aloittaa. Yrittää jollakin tapaa hyväksyä sairaus ja pikkuhiljaa oppia hallitsemaan sitä. Meidän elämään on tullut kutsumaton vieras, jonka kanssa minun on pärjättävä loppuelämäni. Halusin tai en.

Entistä ehompi

Nenääni operoitiin jälleen eilen, jospa nyt ilma kulkisi normaalisti edes muutaman vuoden. Olo on vielä hieman pöhnäinen kaikista puudute- ja kipulääkkeistä, mutta kaunis aurinkoinen ilma ja jättikokoinen krysanteemikimppu piristävät mieltä kummasti. Eiköhän tästä toivuta entistä paremmaksi.

Ihanaa keskiviikkoa!

No niitä valintoja

Kuten monet teistä jo tietävätkin, irtisanouduin työstäni viime lokakuussa. Koulutukseltani olen siis sosionomi (AMK) ja työskentelin vakituisessa työsuhteessa vaikeasti kehitysvammaisten parissa. Sen tarkempia yksityiskohtia en halua blogissa kertoa, mutta joitakin irtisanoutumiseen johtaneita ajatuksia kirjoittelin lokakuussa täällä. Viime aikoina olenkin huomannut muutamien tuttujen puheissa ja käytöksessä erikoista fiilistä, sellaista kateuden ja harmituksen sekaista tunnetta siitä, että minä olen "päässyt" siitä oravanpyörästä pois. Faktahan on kuitenkin se, että asiat eivät muutu ellei niitä itse muuta. Minä haluan elämältäni (ja työltäni) jotain muutakin kuin vakituiset tulot, sillä vaikka raha tuo paljon asioita, se ei kuitenkaan yksistään tuo onnea. Siksi minä tein valinnan hypätä pois huonolta tuntuvasta työstä, kukaan ei sitä mahdollisuutta minulle kultalautasella tarjonnut. Eikä varsinkaan taputellut selkään ja hurrannut, kun sen lopulta tein.

Asiahan ei oikeasti muille kuulu, mutta halusin siitä nyt kuitenkin kirjoittaa. Joten tässäpä sitä nyt tulee. Sain siis te-toimistolta 90 päivän karenssin (eli työttömyysetuuden määräaikaisen menettämisen), sillä irtisanoutumiselleni ei katsottu olevan pätevää syytä. Suomeksi sanottuna, minulla ei siis ole ollut tuloja lainkaan tuon 90 päivän aikana (poislukien tekemästäni muutaman päivän sijaisuudesta saamani palkka). Tähän olin ennalta jo varautunut ja sitä varten säästänyt rahaa pidemmän aikaa. En siis ole elänyt mieheni siivellä, kuten monet ovat luulleet, vaan joka kuukausi olen maksanut kaikista laskuista ja muista menoista 50%, kuten aina aiemminkin. Ylimääräiset menot (eli siis shoppailu ja ylipäätään kaupoissa kiertely) olen tosin karsinut pois, niihin kun ei ole ollut varaa. Monesti minusta on tuntunutkin, että ihmiset perustelevat huonoon työhön (tai mihin tahansa muuhun) jäämistä sillä, että ei ole varaa lähteä. Ei minullakaan olisi ollut varaa jäädä työttämäksi, jollen olisi suunnitellut ja ennakoinut asiaa jo pidemmän aikaa. Elämä on täynnä valintoja ja minun valintani on ollut se, että valmistumisestani saakka olen säästänyt rahaa "pahan päivän varalle" enkä esim. matkustellut, kuten jotkut ystäväni tekevät useamman kerran vuodessa. Sen lisäksi, minä en juurikaan käy elokuvissa tai ulkona syömässä. Joten kyllä, matalapalkkaisella alalla työskenteleväkin voi säästää. Ja siinähän ei siis ole mitään pahaa, jos haluaa matkustella tai käydä ulkona. Kuten aikaisemmin jo sanoin, ne ovat niitä arjen valintoja, joita me kaikki elämässämme teemme. Me olemme myös valinneet mieheni kanssa sen, että meillä ei ole lapsia. Lasten kanssa olisi tietenkin vaikeampaa "heittäytyä tyhjän päälle", muttei silti mahdotonta.

Työ on kuitenkin niin suuri osa elämää, että siitä pitäisi mielestäni nauttia. Suurin toiveeni tällä hetkellä onkin päästä elämässäni siihen pisteeseen, että työ ja arki sen ympärillä tuntuisi mukavalta. Että töihin meneminen ei aiheuttaisi fyysistä eikä henkistä pahaa oloa. Että kesken työpäivän ei tarvitsisi mennä työpaikan vessaan itkemään. Sen vuoksi päätin irtisanoutuessani, että tämä on se "paha päivä", jota varten olen säästänyt. Nyt jos koskaan. Ja piru vie, minä olen sen ansainnut. Olen kuitenkin joka ikisen säästöön laitetun euron itse tienannut. Siksi en pystykään ymmärtämään, miksi se joitakin ihmisiä tuntuu niin kovin loukkaavan.

Tämän palopuheen perimmäinen ajatus olikin se, että jokaisella meillä on mahdollisuus valita. Miksi siis murehtia loputtomiin sitä, mitä ei juuri tällä hetkellä ole. Vaihtoehtona kun olisi valita toisin ja suunnitella tapa saavuttaa se. Vaikka se veisi vuosia. Nyt siis kohti uusia tuulia, jokainen meistä ansaitsee olla onnellinen!

Parasta just nyt

Ulkona raikkaan kuulas syysilta, leivinuunissa tuli, jalassa villasukat ja lemppari torkkupeitto käden ulottuvilla ♥

Olo on muutenkin kevyt, sillä monta kuukautta mielessä muhinut asia sai maanantaina päätöksen. Irtisanoin itseni vakituisesta työstäni. Jatkuva väsymys ja henkinen paha olo alkoi heijastua muuhun elämääni, joten paras ratkaisu oli lähteä. Jatkon suhteen minulla ei ole vielä mitään suunnitelmia, tärkeintä on nyt selviytyä kahdesta viimeisestä työviikosta ja sen jälkeen miettiä rauhassa, mihin suuntaan haluan elämässäni lähteä.

Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että elämä kantaa.

Lämpöistä keskiviikkoiltaa!

Hei hei mitä kuuluu?

Olin jo päättänyt nimeäväni tämän postauksen erään toisen biisin sanoilla ja ilmoittaa lopettavani bloggaamisen. Sitten tuli kuitenkin tunne, että vielä ei ole sen aika. Vielä täytyy katsoa, mitä annettavaa minulla on teille rakkaat lukijani ja ennen kaikkea, mitä annettavaa bloggaamisella on vielä minulle. Monet blogisiskot ovat päässeet osaksi mielettömiä kokemuksia ja mahdollisuuksia bloggaamisen kautta ja uskon minunkin aikani vielä tulevan.

Isoja asioita elämässäni on edelleen kysymysmerkkinä ja heikkona hetkenä ehdotin V:lle jopa talon myyntiin laittamista. Nyt täytyy kuitenkin pistää toistaiseksi jäitä hattuun ja selvittää terveyteen liittyvät asiat mielenpäältä, jotta pystyn oikeasti miettiä elämää eteenpäin. Tämän vuoksi blogin jatko tuntuikin niin tärkeältä, tämä kun on kuitenkin se minun turvasatamani.

Bloggausinto on siis jälleen palaamassa ja postausaiheitakin jo mielessä. Ja jottei se tärkein unohtuisi, mitä sinulle kuuluu?

Hiljaiseloa...

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista eikä motivaatiota bloggaamiseen ole juurikaan ollut. Muiden blogeja olen kuitenkin käynyt säännöllisesti lukemassa, vaikka kommentointi on jäänyt. Lukulistallani olevat upeat blogit, ovat jostakin syystä lisänneet omaa haluttomuuttani kirjoittaa. En osaa asiaa edes selittää, tuntuu vain entistä riittämättömämmältä.

Myös terveydentilani on vaikuttanut blogihiljaisuuteen. Työterveyslääkärini passitti minut verikokeisiin ja seitsemän veriputkiloa köyhempänä kokeista lähdin. Vihdoin minut otettiin tosissaan ja löydettiin syy lähes kaksi vuotta kestäneelle sairastelulleni. Elimistössäni on käynnissä allerginen tulehdustila, koivun ja timotein vasta-aineeni olivat yli satakertaiset normaaliin allergiaan verrattuna. Lääkäri sanoikin, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Lisäksi paljastui, että olen todella allerginen lähes kaikelle, mikä Suomessa kukkii ja siitepölyn lisäksi allergiaa aiheuttaa myös koirat, kissat ja hevoset. Viime päivät onkin mielessä pyörinyt meidän rakas karvapallomme Vihtori sekä allergioideni välitön vaikutus sosiaaliseen elämääni, lähes kaikilla ystävillämme kun on kotieläimiä. Tällä hetkellä odottelenkin aikaa ihotautilääkärille, jonka käsissä on moni asia, niin Vihtorin kohtalo kuin mahdollisen siedätyshoidon aloitus sekä mahdollisuuteni jatkaa nykyisessä työpaikassani.

Blogin jatkosta en osaa tällä hetkellä sanoa mitään, täällä eletään nyt päivä kerrallaan ja yritetään saada ajatukset kasaan. Kiitos kuitenkin jokaiselle lukijalle, mukava ollut huomata, että blogissa on ollut liikennettä hiljaiselosta huolimatta ♥

Parempia päiviä

Edellisen Poissa pelistä -postauksen kirjoittaminen tuntui todella vaikealta. Vaikealta myöntää ja hyväksyä se, ettei jaksa. Mutta se saattoi juurikin olla sitä, mitä kaipasin. Sitä, että sain vuodattaa ajatukseni ulos ja lakata pyörittämästä niitä päässäni. Toki ajatukset pyörivät edelleen ja kaikenlaista on tullut mietittyä, mutta pahin lamaantuneisuus taitaa olla jo takana. Selvyyttä sairasteluuni ei ole vieläkään saatu, mutta eteenpäin mennään koko ajan. Työterveyshuolto on ollut tukenani ja ajatukset kääntymässä positiiviseen suuntaan. Kesälomakin lähestyy ja toivottavasti saisin viettää edes muutaman kivuttoman lomapäivän.

Pieniä juttuja olen jaksanut jo tehdä, pikkuhiljaa ja ilman kiirettä. Koska ulkona on satanut vettä kaatamalla, olen keskittynyt sisällä kukkienhoitoon viherkasvien mullat vaihtamalla. Viherterapiaa parhaimmillaan, vaikken mikään viherpeukalo olekaan. Ja olen minä jo vähän suunnittelut tämänvuotisia kesäkukkiakin. Sitä paitsi vanha kainuulainen sananlasku sanoo, ettei kesäkukkia saa istuttaa ennen kesäkuun kymmenettä. Tässähän ollaan vielä hyvin aikataulussa.

Sunnuntaina laitoin stopin jatkuvalle mässäilylle ja otin itseäni niskasta kiinni. Sairasta ihmistä kun ei varsinaisesti piristä se, että jatkuvien kipujen lisäksi paino nousee sekä kortisonin vuoksi, että käsistä lähteneen mässäilyn takia. Kortisonin sivuvaikutuksille en mahda mitään, mutta syömiseeni voin vaikuttaa. Lidlin tuoreista sämpylöistä tai croissanteista en kuitenkaan luopunut, saahan sitä lounassalaatin kanssa uunituoreen sämpylän nauttia.

Iloista tiistaita!

Poissa pelistä

Voimat on lopussa, mutta tuntui, että täytyy jokin selitys antaa. Selitys sille, miksi blogissa on ollut hiljaista, vaikka muualla nautitaan pihanlaitosta, terassien ja parvekkeiden sisustamisesta sekä kesäkukista. Toukokuun lopun lääkärikäynti Oulussa ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, harvinaisen huonoa palvelua oli yksityisellä ja lääkäri käytöksellään sai tämän naisen täysin pois tolaltaan. Lääkäri mitätöi kaiken kollegoidensa tekemän hyvän työn minun kuntoon saamiseksi ja muisti vielä sivussa syyllistää minua Panacodin käytöstä, lähes narkkarihan minusta on tullut.

Puolitoista vuotta olen taistellut lääkärien kanssa ja pariin kertaan luullut olevani ihan vain hullu. Kun sitten lopulta sain kaipaamani selityksen sairastelulle ja luulin pääseväni leikkaukseen, joka helpottaisi oloani, niin matto vedettiin jalkojeni alta ja otin henkisesti turpaani oikein viimeisen päälle. Kukaan ei tiedä, mikä minua vaivaa ja tällä hetkellä tuntuu, että ketään ei myöskään kiinnosta asiaa selvittää. En jaksa enää yhtäkään uutta lääkäriä, en selitellä kenellekään särkyjäni enkä puolustella itseäni. Sairaslomani jatkuu ensi viikon lopulla alkavaan kesälomaan saakka, siitä eteenpäin en sitten tiedäkään. Nyt elän päivän kerrallaan ja yritän joka aamu löytää syyn sängystä ylösnousemiseen. Kyllähän kipuun tottuu, toivottavasti ainakin.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Pitäkää huolta toisistanne ♥

Hieman erilainen vappu

Tarkoitus oli kirjoittaa ihan muista jutuista, mutta vappusuunnitelmat meni kertarysäyksellä uusiksi. Ajatuksena oli viettää vappu töissä, mutta eilen poistuin päivystyksestä sairaslomatodistus sekä panacod resepti kourassa...

Olen joskus blogissa maininnutkin toistuvista poskiontelotulehduksista ja sairastelukierteeni on jatkunut jo yli vuoden. Viime syksynä kävin FESS-leikkauksessa, jonka piti lopettaa sairasteluni, mutta toisin kävi. Joulukuussa olin jälleen sairaana ja koko kevään olen taistellut päänsäryn, tukkoisuuden ja pienen lämpöilyn kanssa. Erilaisia lääkkeitä olen syönyt kymmeniä (mukaan lukien lukuisat antibioottikuurit sekä kortisonikuurit) ja päätäni on kuvattu aina röntgenistä tietokonetomografiaan saakka. Poskiontelot ovat leikkauksen jäljiltä kunnossa ja terveet, mutta kaikki muut nenän sivuontelot ovat turvoksissa. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnu tietävän, mistä kyseinen turvotus johtuu ja miten se saadaan vähenemään.

Jatkuva sairastelu alkaa käydä henkisesti todella raskaaksi ja nuori ihminen kun olen, mietin pelonsekaisin tuntein, tuleeko loppuelämäni olemaan tätä. Toivottavasti ei. Tällä viikolla päänsärkyni kuitenkin voimistui niin kovaksi, että eilen purskahdin töissä itkuun kivun takia. Työkaveri käski päivystykseen.

Hieman erilainen vappu siis tiedossa, mutta näillä korteilla on pelattava tänään. Onneksi on lukemista, suklaa-kaurakeksejä ja teetä. Ja löytyy asiasta muutakin hyvää: pitkästä aikaa, minulla on täysin kivuton olo!

Tsemppivideon myötä haluan toivottaa ihanaa vappua kaikille! Muistakaa arvostaa arjen pieniä iloja ♥

Good morning

Mieleni teki vapaan viikonlopun kunniaksi tehdä aamupalaksi smoothieta. Blenderiä meillä ei edellisen hajottua ole, mutta onnistuipa se hyvin sauvasekoittimellakin. Smoothieeni laitoin maitorahkaa, banaania, mansikoita, lorauksen mustikkakeittoa sekä ruokalusikallisen paahdettua ja rouhittua pellavansiementä.

Eikä muuten ollut ihan mitä tahansa mansikoita, vaan viimeisen päälle luomua meidän omalta takapihalta. Ja löytyipä aamupalastani sopivassa suhteessa myös proteiinia, hiilihydraattia ja hyviä rasvoja sekä kuitua ja vitamiineja. Loistava tapa käynnistää lauantai!

Energistä viikonloppua!

Reissussa rähjääntyy

Huh mikä viikonloppu takana! Reissasimme kolmeksi päiväksi Etelä-Suomeen ja viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti perjantainen Kaija Koon keikka Hartwall Areenalla. Kiitoksia vaan vielä kerran V, A ja J. Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni ja eilinen päivä kuluikin kotia kohti ajellessa. Lukemattomia postauksia on vaikka kuinka monta ja omatkin postausideat pitäisi saada kuvattua ja kirjoitettua. Nytpä minulla tosin on (ainakin) kolme päivää aikaa, sillä minulla todettiin jälleen kerran poskiontelotulehdus. Johan minä sen syyskuisen leikkauksen jälkeen olin kolme kuukautta terveenä...

Sänky onkin osuva kuvitus, sillä olo on kuin jyrän alle jäänyt. Viime viikon työt sekä viikonlopun menot selvitin särkylääkkeiden voimin, mutta nyt oli pakko pysähtyä. Toivottavasti antibiootit auttavat tai viimeistään ensi viikolle varattu poskiontelopunktio. Jatkuva sairastaminen alkaa käydä henkisestikin melko raskaaksi.

Tsemppiä teidän viikkoonne!

Ajatuksia treenaamisesta

Olen harrastanut liikuntaa siitä asti, kun osasin oman toiveeni harrastusten suhteen ilmaista. Vuosiin on mahtunut ratsastusta, show- ja street-tanssia, balettia sekä tankotanssia. Parin viime vuoden aikana tanssi on kuitenkin jäänyt ja tilalle on tullut salitreeni. Käynkin tällä hetkellä kolmesti viikossa salilla ja treenini on muuttunut entistä kurinalaisemmaksi. Olen lukenut paljon niin treenaamisesta kuin ravinnosta ja viime kuukausien aikana olen huomannut konkreettisen muutoksen vartalossani.

Olen aina ollut hoikka ja siro ja pitkään tunsin huonoa omaatuntoa asiasta. Pyöreämpien ja isompien ihmisten seurassa koin itseni "liian laihaksi" ja "häpesin" sitä, että vartaloni on treenattu. Yhtenä päivänä se kuitenkin iski. Ymmärrys siitä, että minä olen itse tehnyt kovasti töitä sen eteen, että näytän tällä hetkellä tältä. MINÄ, IHAN ITSE. En siis todellakaan ole missään bikini fitness -kunnossa, mutta tällä päivämäärällä, 24-vuotiaana, olen paremmassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti kuin koskaan aiemmin. Ja kyllä, OLEN YLPEÄ SIITÄ. Erityisen tyytyväinen olen ollut salitreenin tuomaan muutokseen alavartalossani. Jalkani olivat pitkään ruipelot ja takapuoltani tuskin huomasi. Nyt minulla on reisilihakset ja pylly, wuhuu!

Monissa blogeissa on kevään aikana seurattu mahtavia elämäntaparemontteja ja kaikki kunnia näille upean muodonmuutoksen tehneille naisille. Oma hyvinvointi lähtee meistä jokaisesta itsestä eikä minun hyvinvointini ole keneltäkään toiselta pois.

Minä siis jatkan treenaamista entistä kovemmalla innolla ja aion tästä lähtien kantaa itseni selkä suorassa ja aidosti ylpeänä siitä, mitä olen tähän mennessä saavuttanut.

Mahtavaa lauantaita, olette kaikki oman elämänne supernaisia!

Superfoodia

Juhannuksen mässäilyjen jälkeen on aika palata arkeen ja makkaraa terveellisempiin ruokiin. Siemenet ja marjat ovat vallanneet pienen alueen keittiön tasosta ja esillä olevista purkeista onkin helppo heittää niitä ruokien sekaan.

Riviera Maisonin pienestä La Cucina Potista löytyy GoGreenin salaattisekoitusta, kuivattuja karpaloja sekä seesaminsiemeniä. Valmiin salaattisekoituksen auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä sekä cashewpähkinöitä tuleekin heitettyä usein evässalaattien päälle. Kuivattuja karpaloita syön enimmäkseen rahkan kanssa ja seesaminsiemeniä ripottelen itse leivottujen sämpylöiden päälle (V ei jaksa rapsuttaa niitä sämpylöistä irti, joten hän syö vain ja ainoastaan seesaminsiemeniä pakon edessä, hah).

Stockmannin purkista löytyy gojimarjoja, joihin ihastuin viime talvena. Maku ei pelkiltään ole mikään kovinkaan suuri nautinto (etenkin kun marjat ovat kivikovia), mutta rahkan seassa pehmenneinä ne toimivat hyvin.

Superruokaa tai ei, minulle nämä ovat maistuneet. Orjallisesti en näitä syö, mutta lähes päivittäin tulee jollakin purkilla käytyä. En ole edes jaksanut lukea kaikkien hyötyjä (tai haittoja), sillä oma fiilis kertoo enemmän kuin joku erittäin tieteellinen ja idioottivarma tutkimus. Minä tykkään ja se on pääasia!

Energistä maanantaita!

Olohuoneen uusi valaisin

Sain heinäkuussa mieheni isältä myöhästyneenä valmistujaislahjana S-ryhmän lahjakortin. Vaikka osa ihmisistä pitääkin lahjakortteja persoonattomina, itse kuitenkin pidän niitä varmoina lahjoina, etenkin sellaiselle, jonka makua ei tunne. Minä ainakin tulin hyvin iloiseksi appiukon minua muistaessa. Ja vielä kun Punainen postasi upeasta lattiavalaisimesta, oli lahjakortille selvä käyttökohde.

Olin pitkään miettinyt tripodivalaisinta olohuoneen nurkkaan rikkoontuneen paperivalaisimen tilalle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että perinteinen tripodi on liian, noh, perinteinen. Tämä valaisin olikin rakkautta ensi silmäyksellä ja metalli materiaalina tuo kaipaamaani tehdasmaisuutta ja rouheutta olohuoneeseen.

Täydellistä! Joten kiitoksia vaan appiukko ja Punainen.

Minulla on tosiaan perjantaina viimeinen työpäivä, jonka jälkeen suuntaan kohti Etelä-Suomea. Tiistaiaamuna raahaudun kukonlaulun aikaan Helsinki-Vantaalle ja hyppään lentokoneeseen, määränpäänä Dallas. Pientä postaustaukoa on siis luvassa, mutta kamera on kyllä jo pakattuna. Tosin se pienempi (ja huonompi) eli digipokkari. Postauksia siis tulossa myös tuolta Atlantin toiselta puolen.

Hauskaa viikon puoliväliä!

P.s. Neljän viikon dieetti loppui sunnuntaina ja omat tulokseni ovat seuraavat: rinnanympärys -3cm, vyötärönympärys -4,5cm, lantionympärys -4cm ja paino -2,5kg. Ja koska noudattamamme dieetti ei ollutkaan mikään salainen, vaan löytyy aivan ilmaiseksi netistä, voin paljastaa kyseessä olleen Go Fat Go-dieetti. Nesteiden poistuminen on aiheuttanut suurimmat muutokset, vaikkakin myös kiinteytymistä on tapahtunut. Esimerkiksi vatsani ulkomuoto muuttui täysin. Sixpackia ei aivan tullut, mutta lisäämällä treeniä normaalista olisin sen kyllä saanut. Tyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen. Mies ei mittaillut eikä käynyt vaa'alla, mutta hänellä menee housujen vyö kuulemma kaksi reikää pienemmälle kiinni. Voinemme siis sanoa dieetin olleen onnistunut ja toimiva.

Räpsyjä ja höpötystä

Jes, perjantai! Vaikka olinkin saikulla kaksi päivää, niin tänään tuli jo viikonloppu tarpeeseen. Kyllä sitä aina välillä miettii, miten ihmisläheinen työ saa toisinaan veren kuohahtamaan ja hammasta purren pitämään mölyt mahassa. Täytyy varmaan ihan oikeasti miettiä myös toista ammattia ennen eläkeikää. Ärtymys tosin unohtui ja muuttui häpeäksi, kun ladoin yksinäni kaupan kassalle 2,6kg marinoimatonta lihaa, 5kg maitorahkaa ja 1,6kg raejuustoa. Myyjä katsoi hetken aikaa hiljaa, jonka jälkeen kysyi ystävällisesti "Laitanko mä nää rahkat pussiin?". Kyllä, meidän perheessä alkaa maanantaina neljän viikon dieetti: V:llä tarkoituksena mahakummun (kyllä muru, se on kasvanut) pienentäminen ja minulla kokeilussa, saanko hartaasti treenattuja lihaksiani oikeasti näkymään. Saa nähdä, riittääkö into neljää viikkoa, vai olenko jo viikon päästä hampurilaispaikan autokaistalla...

Mutta älkää huoliko, tämä ei ole muuttumassa painonvartijablogiksi. Siispä äkkiä kuvia kehiin.

Tuohon muurin ja seinän väliin on tulossa lista, ei hätää.

Mahtista viikonloppua!