SOCIAL MEDIA

Mökkisaunan muodonmuutos / Melkein valmis

Viime viikko kului mökillä saunan remonttipuuhissa ja vaikkei homma ole vielä täysin valmis, päästiin jo muutamana iltana testaamaan uuden IKI-kiukaan pehmeitä löylyjä. Ja vaikka itse sanonkin, niin saunasta tuli mahtava! Oli kyllä paras päätös ikinä hajottaa väliseinä ja laajentaa saunaa vanhan pukutilan verran. Vielä pitäisi rakentaa lauteiden kaiteet, väliritilät ja porrasjakkara, käsitellä pätkäistyn hirsiseinän kotelointi ja ikkunanpokat vaaleiksi ja listoittaa saunan katto- ja lattiarajat. Myös valaistusta sekä pesuainepurkkien ja saunapuiden säilytystä pitäisi suunnitella. Mutta ei oteta stressiä niistä, hommaa voi tarvittaessa jatkaa ensi kesänä. Tässä kuitenkin pieni maistiainen uudesta saunasta videon muodossa. 


Ihanaa heinäkuun viimeistä iltaa!

P.S. Osaisiko joku fiksumpi kertoa, saako tuota videota mitenkään isommaksi (muuta kuin painamalla koko ruudun kuvaa)?

Mökkisaunan muodonmuutos / Lattian rakentaminen

Kun sisustusbloggaajan blogissa on hiljaista, niin silloin yleensä tapahtuu. Valitettavasti tapahtumat on taltioitu kännykällä, kaiken tohinan keskellä kun ei ehditty kaivaa kameraa esiin... V:n mökillä on purettu lahonnut sauna atomeiksi, ainoastaan hirsirunko ja kattorakenteet pelteineen jäivät. Hurjan työn V tekikin isänsä kanssa, kun he tunkkasivat kulmasta vajonneen saunan vaakatasoon ja rakensivat uudet lattiakoolaukset tarkkaan laskettuine kaatoineen. Vanhassa saunassa ei kaadot toimineet oikein ja vesi jäi seisomaan paikoilleen, mikä pitkässä juoksussa lahotti liian tiiviiksi tehdyn lattian. Nyt ongelman pitäisi olla ratkaistu ja kaatojen kohillaan.


Lattiakaivoa V mietti pitkään ja lopulta päädyimme melko huomaamattomaan, saunan poikki kulkevaan metalliseen vesikouruun. Lattia siis kallistuu pitkittäissuunnassa sivuilta keskelle ja ovelta katsottuna oikealta vasemmalle ja näin ollen vesi valuu lautojen väliin jätetystä raosta kouruun. Koska vesi ei V:n mökkisaunaan kantamatta kulje, voi pesuvedet johtaa sellaisenaan maahan. Toistaiseksi vedet kulkevatkin kourusta vanhaa lattiakaivon putkea pitkin saunan vieressä olevaan maakuoppaan. Kunhan remontti etenee päämökkiin asti ja pääsemme hamassa tulevaisuudessa miettimään pihasuunnitelmia, pohdimme varmasti vedenpoistoa uudestaan.


Uusi lattia tehtiin ympäripontatusta mäntylaudasta ja kuvien oton jälkeen V käsitteli sen hiilenmustalla lattiaöljyllä. Musta lattia tuokin saunaan mukavaa tunnelmaa ja tasapainottaa hirsiseinien luonnollista kirjavuutta. Nyt kelpaa uudelta lattialta asentaa kattopaneeleita.


Kivaa tiistai-iltaa, kohtapa se on jo heinäkuu!

Puukiuasta valitsemassa: Maxi-IKI vs. Harvia Legend

V:n mökkiaitan remontti on viimeisiä silauksia vaille valmis (ja kuvia tulossa heti, kun kuvaamaan ehdin), joten seuraavaksi voimme keskittyä mökkisaunaan. Alun perin ajattelimme siirtää saunan remonttia ensi kesään, mutta huhtikuussa mökillä käydessämme, V astui saunan lahonneesta lattiasta läpi. Keskellä saunaa ammottava reikä ratkaisikin remonttiaikataulun puolestamme, joten tällekään kesälle ei tule tekemisen puutetta. Aiomme repiä paneloidun saunan täysin auki, jotta näemme, onko kosteus noussut hirsiseiniin. Tämä mahdollistaa myös saunan kokonaisvaltaisen uusimisen ja päätimmekin laajentaa saunaa lähes käyttämättä jääneen pukutilan verran. Itse ainakin arvostan väljää, toimivaa ja ennen kaikkea turvallista pesutilaa kantovedellä pestäessä, vanhassa saunassa kun sai jatkuvasti varoa polttamasta itseään kuumaan kiukaaseen. Uusi sauna onkin jo pääpiirteittäin suunniteltu ja tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa vanhan saunan purkuhommat ja toivottavasti päästä myös uutta lattiaa rakentamaan.


Puukiuas onkin ainoa, joka on tuottanut valinnan vaikeutta. Uudella saunalla tulee olemaan kokoa noin 20 m3, jonka lisäksi eristämätön hirsiseinä kasvattaa kiukaan tehontarvetta. Tekniset ja ulkonäölliset asiat huomioon ottaen, kärkikaksikkoon on noussut Harvia Legend 300 sekä IKI-kiukaan Maxi-IKI.

Kuvat: Harvia ja IKI-kiuas

Olimme jo ulkomuodon (ja mustan värin) vuoksi kallistumassa Harvian Legend -kiukaaseen, mutta jokin siinä kuitenkin tökki. Aikamme asiaa googletettuamme, löysimme paljon keskusteluja, joissa Legendin kerrottiin ruostuneen ja mustan maalin rapisseen alle kahdessa vuodessa. Myös takuuasioiden hoitaminen Harvian kanssa on ollut useamman ihmisen mielestä erittäin hankalaa eikä ko. firmasta ole saatu asianmukaista palvelua. Jotta päätöksemme ei kuitenkaan perustuisi pelkkään toisen käden tietoon, V selvitteli kiukaiden rakenteita. Maxi-IKI -kiukaassa 360 asteen komponenttirakenteinen kiertoputki kulkee kiukaan sisällä, kivimassan välissä, mikä takaa kivien tasaisen lämpiämisen. Harviassa puolestaan on perinteinen kamiinaratkaisu, jossa putki nousee tulipesästä suoraan ylöspäin. Meillä ainakin nousi epäilys siitä, mahtaako Harviassa alimmat kivet lämmetä ollenkaan. Ja jotta päätöksemme olisi vielä helpompi, IKI-kiukaan perustaja Jouni Kerrman on ollut se ensimmäinen verkkovaipparakenteisen kiukaan kehittäjä. Annettakoon siis kunnia hänelle, jolle se kuuluu. Meidän äänemme (ja rahamme!) päätyvät näillä näkymin IKI-kiukaan laariin.

Onko sinulla kokemusta jommasta kummasta kiukaasta?

Valoa aitan minikeittiöön

V:n mökkiaitan remontti olisi tarkoitus saada valmiiksi tänä kesänä ja toivon mukaan pääsemme viikon päästä jo aloittelemaan keittiökalusteiden asennusta. Ikeasta haettu miniköökki on kuukauden päivät odotellut autotallissa mökille vientiä, mutta näillä leveysasteilla ei autolla ole ollut mökille mitään asiaa - lunta kun on auraamattomalla mökkitiellä ollut vielä tälläkin viikolla parikymmentä senttiä. Meillä onkin ollut hyvää aikaa miettiä aitan valaistusasioita, niitä kun en viime syksynä sisällyttänyt mökki- ja aittaremontista tekemääni sisustussuunnitteluopintojen lopputyöhön.

Mökillä ei ole lainkaan sähköjä, vaan tarvittava virta saadaan aurinkopaneeleista. Näin ollen tulevan valaistuksen täytyy sopia 12 voltin järjestelmään. Ja se kaventaakin valikoimaa melko reippaalla kädellä. Suurimmaksi haasteeksi onkin muodostunut pienen keittiön työtason valaistus. Hirsiseinän suojaksi tullaan asentamaan lasi ja se kiinnitetään todennäköisesti U- ja Z-profiilin alumiinilistoilla. Koska keittiöön ei tule yläkaappeja, ei valaistusta (esimerkiksi led-nauhaa) voi kiinnittää kaappien alaosaan. Äkkiseltään voisikin ajatella, että led-nauhan saisi lasin kanssa samoihin alumiinilistoihin kiinni. Mutta ei, tuntikausien googlettamisesta huolimatta, emme löytäneet sellaista listaa, johon mahtuisi sekä lasi että led-nauha, ainakaan mitenkään siististi. Ilmeisesti olemme ainoat, jotka kyseistä 2-in-1 listaa kaipaisimme.


Työtason päällä riippuvat valaisimet toisivat aittaan kaipaamaani ilmavuutta,  mutta koska seinälle on ollut suunnitteilla kevyt avohylly laseja, kahvikuppeja, kahvia yms. varten, roikkuisivat valaisimet hyllyn tiellä. Olenkin kallistumassa kovasti sen suuntaan, että seinään asennetaan kaksi mustaa seinäspottia. Ja koska valaisimet täytyy asentaa pintavetona, tulee johtojenkin olla mustat. Korosta sitä, mitä et voi peittää. Ehkä paras neuvo ikinä.
Kuva: Sunwind


Täältä voit lukea aitan paneelikaton maalauksesta ja täältä löydät jutun lattian uudesta väristä. Melkoisen muutoksen on aitta kokenut jo nyt.

Aurinkoista viikonloppua!

Wanted: Maailman mukavin nojatuoli

V:n mökiltä löytyi maailman mukavin nojatuoli enkä todellakaan liioittele nyt yhtään. Yhdessäkään kokeilemassani tuolissa ei ole koskaan ollut niin miellyttävää istua kuin tässä kyseisessä kaunottaressa. Mittasuhteet ovat täydelliset ja istuma-asento ergonominen. Mielellämme siis kotiuttaisimme toisenkin samanlaisen jotta vältyttäisiin perheriidoilta mökkireissuilla. En kuitenkaan löytänyt tuolista mitään valmistustietoja, leimoista puhumattakaan. Kankaan kunnosta ja niittauksista päätellen, tuoli on uudelleen verhoiltu, joten ihana kukallinen kuosi ei varmaankaan ole alkuperäinen.


Mutta tuo runko, siitä saattaisi joku tunnistaa. Yksinkertainen, siro ja kertakaikkisen upea. Nojatuoli lienee hankittu 60- tai 70-luvulla ja suurimpana kysymysmerkkinä (ahkerasta googlettamisesta huolimatta) roikkuukin se, onko tuoli jonkin huonekalutehtaan tuotannossa ollut malli vai yksittäisen puusepän uniikki taidonnäyte.


Osaisitko sinä kertoa tuolista jotain?

Aittaremontti etenee

V:n mökkiaitan remontti on kesän aikana edennyt suunnittelusta käytäntöön ja hyvällä mallilla homma jo onkin. Heinäkuussa kirjoittelin aitan paneelikaton maalauksesta ja nyt on lattiakin saanut uuden värin ylleen. Aluksi V hioi lattian, jonka jälkeen maalasimme sen kertaalleen Tikkurilan Multistop eristyspohjamaalilla. Pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan Betolux Akva, jonka V kävi kahteen kertaan töiden jälkeen sutimassa lattiaan. V:llä oli toiveena, että lattiasta tulisi harmaa, joten valitsimme Betoluxin väriksi Tikkurilan lattiavärikartasta sävyn 2110.

Kuva: Tikkurila

Ja kuinka ihanalta maalattu puulattia näyttääkään! Tämä ei todellakaan helpottanut haaveitani vanhasta puutalosta ja narisevista lautalattioista.


Aittaan asennetaan myös kamiina, jota varten ruuvailimme alkuviikosta aitan seiniin mustia palosuojalevyjä. Koska aitta on kooltaan vain 15 neliötä, halusimme pienentää palosuojaetäisyyksiä, jotta kamiina saadaan asennettua mahdollisimman lähelle nurkkaa. Eihän tämä tietenkään esteettisesti ole maailman kaunein ratkaisu, mutta mustat levyt ovat mielestäni tarpeeksi katseenkestäviä ja rajaavat kamiinan kivasti omaksi alueekseen.

Jaahas, yksi maalaamaton ikkunan puite paljastui....

Nyt vain odotetaan, että ammattimies käy asentamassa piipun ja kamiinan paikoilleen. Ja toivotaan, että kamiinan saa tuolla tavalla vinoon, vähän niin kuin vihjeeksi se V:n kanssa tuohon jätettiin.

Iloa viikonloppuun!

Aika paljon mäntyä

Rakas macini palasi huollosta ja eetteriin tärähtääkin nyt kuvia V:n mökkiaitan sisäkaton maalauksesta. Kyseessä on 15 neliön kylmä hirsiaitta, johon on tarkoitus asentaa kamiina ja suunnitella jonkinlaista ruuanlaittotilaa, jotta V:n ei yksin mökillä käydessään tarvitse aina isompaa päämökkiä lämmittää. Lähtötilanne siis tässä - aika paljon mäntyä. Ja muutakin romua, jotka eivät yksinkertaisesti enää mahtuneet maalauksen alta sinne päämökkiin.



Maalasimme käsittelemättömän paneelikaton kahteen kertaan Tikkurilan Multistop eristyspohjamaalilla ja sen jälkeen vedimme pintaan Tikkurilan valkoisen Paneelikattomaalin. Minä sudin pensselillä paneelien kapeat välit ja V maalasi telalla paneelien pinnat tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Ja kun hommiin kerran ryhdyttiin, niin ikkunoiden puitteetkin sudittiin valkoisiksi. Olipahan aikamoinen homma, mutta kyllä se vaan kannatti. Melkoinen muutos pelkällä maalilla.



Seuraavana to do -listalla (tavaran raivaamisen jälkeen) olisikin lattian hiominen ja maalaaminen, jotta saataisiin se autotallissa melkein puoli vuotta seissyt kamiina asennettua. Hyvä tästä tulee.


Reipasta alkanutta viikkoa!

Terveiset mökiltä

Parin yön mökkireissumme kului pihaa ja aittaa siivotessa sekä hamassa tulevaisuudessa siintävää remonttia suunnitellessa. Ja koska mökki ei ennen remonttia ole kovinkaan kuvauksellisessa kunnossa, niin keskitytään kuvissa maisemiin ja pienempiin yksityiskohtiin.





Siivouksen lomassa nappasin kuvat myös mahtavista löydöistä, jollaisiksi lasken retron lippalakin sekä 7 Päivää lehden vuodelta -99. Jäi kuulkaa uusin Deko kakkoseksi, kun piti lukea kaikki Kennedy-tragediasta sekä katsoa kuvat Beckhamien miljoonahäistä.


Ja tein minä yhden ihan oikean löydönkin (mitenkään edellisia väheksymättä), nimittäin mahdottoman hienot viinilasit. Vannotin jo V:llekin, että nämä kyllä jäävät mökille remontin jälkeenkin.


Tänään kävinkin sitten kyläilemässä eräässä omasta blogistaankin tutussa kodissa. Siitä tulossa oma postauksensa, kunhan ehdin käydä kuvat läpi. Kivaa keskiviikkoiltaa!

Karvapallo kalassa

Vietimme viikonlopun mökillä halkohommissa ja tänään ennen kotiin lähtöä V ajatteli pikaisesti hakea katiskat pois järvestä. Vihtori muru päätti viime hetkellä haluta isännän mukaan ja V ei edes tajunnut asiaa, ennen kuin Vihtori istua möllötti soutuveneessä. Katiskojen nostaminen olikin melko jännää rannalta katsottuna, kun Vihtori pyöri ja hyöri pienessä veneessä. Kummatkin pääsivät onneksi kuivina rantaan.


Toisessa katiskassa ollut hauki herätti Vihtorissa ihmetystä. Siihen kun ei mitenkään päässyt kiinni, vaikka kuinka kaivoi maata.


V:n oli tarkoitus vapauttaa hauki takaisin järveen, sillä meillä ei ollut mitään, millä kuljettaa se kotiin. Vihtori oli kuitenkin toista mieltä ja V:n vapauttaessa hauen veteen, Vihtori nappasi kalan suuhunsa. V haki kertaalleen hauen pois, mutta Vihtorin hypätessä toisen kerran veteen saalistamaan haukea, totesimme, että pitäkööt saaliinsa. Ja toinen oli niin innoissaan.


Hirviä se ei hauku, mutta kaloja se noukkii vedestä. Melko hyvin koiralta, joka ei kovinkaan mielellään kastu. Ja kyllähän kalastus voidaan laskea metsästykseksi, ei mennyt rahat hukkaan tuossa koirassa ei...


Palkintona tästä uurastuksesta, hurja peto sai haukensa paistettuna. Ja voin kertoa, että kauaa ei hauella kestänyt hävitä pannulta.


Iloa uuteen viikkoon!