SOCIAL MEDIA

Mökkisaunan muodonmuutos / Lattian rakentaminen

Kun sisustusbloggaajan blogissa on hiljaista, niin silloin yleensä tapahtuu. Valitettavasti tapahtumat on taltioitu kännykällä, kaiken tohinan keskellä kun ei ehditty kaivaa kameraa esiin... V:n mökillä on purettu lahonnut sauna atomeiksi, ainoastaan hirsirunko ja kattorakenteet pelteineen jäivät. Hurjan työn V tekikin isänsä kanssa, kun he tunkkasivat kulmasta vajonneen saunan vaakatasoon ja rakensivat uudet lattiakoolaukset tarkkaan laskettuine kaatoineen. Vanhassa saunassa ei kaadot toimineet oikein ja vesi jäi seisomaan paikoilleen, mikä pitkässä juoksussa lahotti liian tiiviiksi tehdyn lattian. Nyt ongelman pitäisi olla ratkaistu ja kaatojen kohillaan.


Lattiakaivoa V mietti pitkään ja lopulta päädyimme melko huomaamattomaan, saunan poikki kulkevaan metalliseen vesikouruun. Lattia siis kallistuu pitkittäissuunnassa sivuilta keskelle ja ovelta katsottuna oikealta vasemmalle ja näin ollen vesi valuu lautojen väliin jätetystä raosta kouruun. Koska vesi ei V:n mökkisaunaan kantamatta kulje, voi pesuvedet johtaa sellaisenaan maahan. Toistaiseksi vedet kulkevatkin kourusta vanhaa lattiakaivon putkea pitkin saunan vieressä olevaan maakuoppaan. Kunhan remontti etenee päämökkiin asti ja pääsemme hamassa tulevaisuudessa miettimään pihasuunnitelmia, pohdimme varmasti vedenpoistoa uudestaan.


Uusi lattia tehtiin ympäripontatusta mäntylaudasta ja kuvien oton jälkeen V käsitteli sen hiilenmustalla lattiaöljyllä. Musta lattia tuokin saunaan mukavaa tunnelmaa ja tasapainottaa hirsiseinien luonnollista kirjavuutta. Nyt kelpaa uudelta lattialta asentaa kattopaneeleita.


Kivaa tiistai-iltaa, kohtapa se on jo heinäkuu!

6 kommenttia :

  1. Oi, siellä onkin aherrettu. Jään mielenkiinnolla odottelemaan lopputulosta ja tuota hiilenmustaa lattiaa, näyttää varmasti hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut kyllä melkoista tohinaa :) Ollaan tosi tyytyväisiä mustaan lattiaan, toki imihän se paljon (vähäistä) valoa itseensä. Ei vaan millään malttaisi odottaa, että saisi saunan valmiiksi... :D

      Poista
  2. Kun viimein pääsee ensimmäisistä löylyistä nauttimaan on olo varmasti aika onnellinen :) Tsemppiä työhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! On vain melko hidasta tämä remontoiminen, kun hommat toistaiseksi edistyy vain viikonloppuisin. Nimimerkillä V:n lomaa odottaessa :)

      Poista
  3. Löysin juuri blogisi ja olen ihan täpinöissäni! Jo pienellä selailulla löytyi monta ideaa, joita voisi harkita itse toteuttavansa. Niitä ovat mm. saunan valkaiseminen (miksi ihmeessä en tullut ajatelleeksi tätä itse?), vessan laattalattian maalaaminen ja se havainto, että pyykikomerossa kolme isoa koria olisi paljon kätevämpi ratkaisu kuin nykyinen isojen ja pienten vetokorien yhdistelmä. Ja blogin selailu on vasta alussa! Hurjasti kiitoksia ja hyvää kesää sinulle. -Martta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mukava kuulla, että olet löytänyt paljon ideoita ja toivottavasti pystyn inspiroimaan jatkossakin :) Oikein hyvää kesää sinullekin!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.