SOCIAL MEDIA

Viikonloppuun

Kylläpäs onkin ollut touhukas viikko. Vaikka yrittäjyysvalmennusta ei joka päivä olekaan, niin etätehtävät ja lukulistalla olevat kirjat tuntuvat vievän hurjasti aikaa ja aivot käyvät iltaisinkin vielä ylikierroksilla miettiessäni omia vahvuuksiani ja tavoitteitani. Lisäksi yritän pitää kiinni kolmesta treenikerrasta per viikko ja hoitaa pakolliset kotityöt (ja ne saakelin lumityöt, niitä ei kaipaa enää kukaan), niin iltaisin kyllä tuntee jotakin tehneensä. Toki uudet asiat vievät aina aluksi enemmän energiaa, ennen kuin pääsee jutun juonesta kiinni ja löytää itselleen hyvän rytmin tehdä asioita. Näin ainakin toivon, sillä aikaa pitäisi löytää myös parin viikon päästä alkaville sisustussuunnitteluopinnoille. Ja niihin matkoihin, Ouluun kun on meiltä parin tunnin matka.


Ei sillä, motivaationi on huipussaan ja hyvällä suunnittelulla pääsee jo pitkälle. Tämänkin etäpäivän kantava teema oli multitasking, sillä työn alla oli samanaikaisesti yksi etätehtävä, yksi lukutehtävä, yhden videon katsominen ja kodin siivousta - ja kaikki tuli hoidettua. Ja räpsinpä samalla pitkästä aikaa pari laajempaa kuvaa olohuone-keittiö akselilta.


Leppoisaa viikonloppua, minä aion ainakin vain olla!

6 kommenttia :

  1. Kivaa viikonloppua, olipa kiva nähdä laajoja kuvia (itse vielä hannailen...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa näissä laajemmissa kuvissa se, että mä en onnistu kamerallani saamaan samaa fiilistä näihin kuin livenä... Mutta tulipahan taas kokeiltua :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Rentouttavaa viikonloppua ja tsemppiä ensi viikkoon!
    (Ja samaa mieltä lumen tulosta. Eiköhän tää talvi oo jo nähty...)
    :D

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse tosin en näihin laajakuviin ole koskaan oikein tyytyväinen :) Toivottavasti onnistuu viikonlopun rentoilu, vaikkakin lisää lunta kuulosti aamu-uutisissa lupaavan...

      Poista
  3. Näitä laajempia kuvia on tosi kiva katsella, teillä on kaunista ja karehdittavan siistiä!!! :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja kiitos! Meillä kun ei lapsia ole, niin koti pysyy aika hyvin perussiistinä :) Tosin näitä kuvia ennen olin juuri tehnyt viikkosiivouksen, joten normaalisti leivinuunin ympäristö ei ihan noin roskaton ole, sillä haloista tuppaa aina pientä puuroskaa leviämään :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.