Tältä saunamme näytti perjantaina, perus puuta siis:
Ja tältä se näyttää nyt:
Kuvat eivät ihan anna oikeutta todelliselle värierolle, yllättävän vaikeaa tuo saunan kuvaaminen. Käsittelin seinät ja katon Supi Saunasuojalla, joka sävytettiin valkoiseksi ja lauteet valkoisella Supi Saunavahalla. Täysin valkoista lopputulosta kyseisillä tuotteilla ei saa, sillä myyjän kertoman mukaan kumpaakin saa laittaa vain kaksi kerrosta ja silti puu jää kuultamaan valkoisen läpi. Itse olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, sillä se näyttää raikkaalta ja luonnolliselta. Puu kuuluu suomalaiseen saunaan, joten hyvä vaan, että sauna ei näytä muoviselta.
Kun sauna vaaleni, niin pitihän minun saada myös valkoisia kiuaskiviä. Melkoinen asetteleminen niissä oli, sillä kiukaamme on todella pieni. Uusi kiuas olisi minulla haaveissa, mutta tällä hetkellä se ei ole oikeasti tarpeellinen. Vanha toimii ja kyllähän se sai uutta ilmettä valkoisten kivien myötä.
Ja pitäähän meillä näillä leveyksillä olla poro saunassa, sillä poronhoitoalueelle ei ole matkaa kuin 70 km.
Koska saunavahaa jäi yli, päätin käsitellä sillä myös kylpyhuoneen katon. Nyt se sopii paremmin saunan kanssa yhteen. Tästä siis lähdettiin...:
Nyt olen paljon tyytyväisempi kylpyhuoneeseen, vaikkei se vieläkään ole unelmieni kylppäri. Tällä kuitenkin mennään niin kauan kuin tässä talossa asutaan. Kokovalkoinen suihkuverho olisi hankintalistalla sekä uusi kattovalaisin. Niillä ei kuitenkaan ole kiire, joten voin tutkia vaihtoehtoja rauhassa. Lasiseinää olen myös miettinyt suihkuverhon tilalle, mutta emme taida raaskia sitä hankkia. Ostakoot seuraava asukas, jos haluaa.
Mukavaa maanantaita!
Saunastahan tuli tosi raikas! Tää postaus mun täytyy esitellä mun mutsille, teidän sauna näyttäis olevan nimittäin ihan samanlainen kuin hänen saunansa ;)
VastaaPoistaKiitos! Saunakaima löytynyt :) Tuskaa tuo maalaaminen oli (varsinkin kun piti ottaa kiuaskin pois seinästä), mutta onneksi se on nyt tehty niin ei tarvitse miettiä enää. Viime heinäkuusta asti oon asiaa ajatellut ja nyt lomalla ajattelin pistää töpinäksi. Ei tuota kukaan hullu enää työpäivän jälkeen jaksaisi :D
PoistaI like! :) Lopputulos on kyllä kiva, ja kaiken kruunaa nuo valkoiset kiuaskivet ! <3
VastaaPoistaNostan kyllä hattua tuon työmäärän jälkeen sinulle, huh heijaa mikä homma tuossa on ollut, voin vain kuvitella...
Mutta aina lopussa kiitos seisoo, ja ahertamisen jälkeen palkkiona on kaunis lopputulos! Jippii, hyvä Jossu! :) <3
Kiitos kovasti! Jälkikäteen ajateltuna oli kyllä ihan hullua ryhtyä tuohon, mutta hyvä vaan, ettei etukäteen tiedä, mitä tuleman pitää. Muuten olisi jäänyt tekemättä :) Ainoa mikä harmittaa on se, että maalausjälki ei tosiaan ole kovinkaan hyvää... Saattaa sitten tulevaisuudessa myyntitilanteessa haitata.
PoistaMeidän sauna on kyllä hyvin paljon samanlainen kuin teillä - ja tuo vaalennus oli suunnitelmissa tänä kesänä - oli myös tarkoitus uusia lauteet, mutta sitten lueskeltiin yhtiökokouksen esityslistalta, että ensi vuonna on "märkätilojen tarkistaminen ja korjaukset" tulossa koko rivariyhtiössä, kääk - tarkoittanee, että kaikki kylppärissä ja saunassa menee uusiksi - meillä on nimittäin alkuperäiset 90-luvun alulla rakennellut.
VastaaPoistaMutta uudesta tulee sitten vaalea - kaunis tuli tuosta teidän saunastanne!
Itse haaveilin kanssa lauteiden uusimisesta, haaveenani on sellaiset koteloitut lauteet. Mutta ei tähän taloon, rakennetaan sellaiset sitten siihen unelmien taloon :)
PoistaVaalennuksella pärjään siihen asti :D
Ihana vaalea sauna! Tosi hyvä lopputulos!:) Ja pakko kehua blogisi uutta ilmettä. Superhyvä!:))
VastaaPoistaKiitos kovasti! Mäkin olen nyt tyytyväinen tähän blogin ulkoasuun :) Kauan siinä kestikin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D
PoistaIhanan raikas sauna ja nuo kivet on kyllä upeat, mistä nuo kivet on hankittu? Ihana myös tuo poro :) Kivaa ja aurinkoista viikkoa!
VastaaPoistaKiitoksia! Kivet ostin Kodin Terrasta, törkeän kalliita kyllä ovat, sillä 10kg laatikosta saa pulittaa 30e eikä ne kaikki edes mahdu kiukaaseen, sillä nuo valkoiset on tarkoitettu vain pinnalle koristekiviksi. Eli eivät saa osua kiukaan vastuksiin. Meiltä löytyisi vielä puolet laatikosta käyttämättömänä ;) Voisin muuten myydä, mutta taitaa kiville tulla melko kalliit postimaksut :)
PoistaKivaa viikkoa sullekin!
Meillä on puusaunat, eikä noita kiviä kannata alkaa lähettelemään, mutta käytä ihmeessä koristekivinä sisustamisessa, partsilla/terassilla! Ei noin kauniita kiviä kannata hukkaan heittää :)
PoistaVitsi se olikin :)
PoistaJa ehdottomasti kyllä ajattelin käyttää koristeena, vaikkapa kukkapenkin juurella :D
Tosi hyvä lopputulos :)
VastaaPoistaMe vaalennettiin saunan seinät jokunen aika sitten ja olisin halunnut vaalentaa lauteetkin, mutta mies oli eri mieltä. Taytyy näyttää sille nää kuvat, niin jos se vaikka muuttais mieltään ;D
Miehet on kyllä aina eri mieltä kaikesta! Meillä käydään jokaisen asian kanssa vääntöä ja sitten jos teen omin päin lupaa kysymättä, niin siitä saa sitten kyllä kuulla :)
PoistaTuosta tuli tasapainoisempi, kun vaalensin lauteetkin. Se sai seinätkin näyttämään vaaleammilta :D
Sä oot ollut TOSI reipas! :))
VastaaPoistaJa siltä kyllä tuntuu! Tänään oon vielä öljynnyt terassin, joten meikäläisen maalauskiintiö alkaa olla täynnä vähäksi aikaa :D Selkä aivan jumissa...
PoistaIhanat kiuaskivet!! :))
VastaaPoistaVoi kiitos :) Tuovat kyllä mukavan lisän saunaan :D
PoistaHyvä lopputulos, raikas! Voisin itsekin kokeilla tuollaista! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! Kannattaa kyllä kokeilla, mutta varoituksena kerron, että todella rankka homma. Ei mikään yhden illan pikkujuttu :) Tai tietenkin riippuu myös saunan koosta ja siitä, että onko siirreltävät lauteet, jotka helpottaisi työtä kovasti :D
PoistaVautsi aivan mahtava muutos! Niin fressi! :)
VastaaPoistaVanhempani tekivät viime kesänä saunarempan kesämökilleen. Mustat seinät, valkoiset: lauteet, katto ja lattia sekä kiuaskivet. Tuli muuten tosi kivan näköinen siitäkin! :) Tästäpä sainkin ajatuksen tehdä joskus postauksen siitä ;)
Mä mietin aluski, että vaaleat seinät ja mustat lauteet, mutta en sitten jaksanut alkaa häsläämään kahden värin kanssa, tuossa yhdessäkin riitti hommaa :) Mutta tee ihmeessä postaus, kuulostaa kauniilta saunalta!
PoistaHyvännäköinen muutos! Olen samaa suunnitellut jo pitkään, mutta nyt taisin saada viimeisin potkun p****lle tehä tämä. ;) Paljon sulla meni tuota saunasupia? Näyttää aika samankokoselta saunalta, mitä meillä, niin vois vähän arvioida kustannuksia etukäteen...
VastaaPoistaMulla meni Supi Saunasuojaa seiniin ja kattoon muistaakseni kaksi litraa ja Supi Saunavahaa lauteisiin 1 litra. Ja sit kannattaa ostaa niitä vaahtomuovi-pensseleitä, koska noi molemmat aineet on ihan litkuja :) Ne maksoi noin 5 euroa kappale ja mulla meni niitä muistaakseni kolme, yksi ainakin repeytyi, kun osui oksan kohtaan... Eli kokonaiskustannukset ei ollut kovinkaan kalliita, olikohan noi Supit noin 15€/litra tai jotakin vastaavaa :D
PoistaTsemppiä työhön, lopputulos kyllä on työn arvoista!
Hei!
VastaaPoistaMeillä on juuri meneillään sama homma, että valkoisella supivahalla saunan katto, seinät ja lauteet käydään läpi. Kyllä meinasi eilen tulla pari kirosanaa kun aloimme tekemään tuota hommaa, koska yllätyin siitä miten raskasta se oikeasti on! Ehkä vähän alkoi kaduttamaan tuolla valkoisella vahalla sählääminen, koska yllättävän hankalaa on se saada tasaisen näköiseksi ainakin jos tekee vain yhdellä kerroksella, niinkuin mekin olemme vasta tehneet. Kysymykseni kuuluukin, että monta kerrosta tuossa olet laittanut? Mietin että riittääkö meillä vain yksi vai pitääköhän toinen pistää vain sen takia jotta näyttää tasaisemmalta :) Kiitos etukäteen!
Ja näyttää muuten tosi hyvältä tuo sauna! Toivottavasti saadaan yhtä kivan näköiseksi meidänkin :D
Moikka! Minä laitoin muistaakseni kaksi kerrosta, mutta lauteiden pinnasta tuli sellaiset hieman "tahmeat". Ei toki haittaa, kun laudeliinan päällä saunassa istuu, mutta esim. seinään nojatessa seinä tuntuu ihoa vasten erilaiselta kuin ennen käsittelyä. Yksi kerros on muistaakseni ohjeessa, mutta halusin valkoisesta hieman peittävämmän, niin laitoin kaksi kerrosta :D
PoistaJa kiitos, näin puolentoista vuoden jälkeenkin olen tyytyväinen muutokseen ja siihen, että jaksoin rankan duunin tehdä!
Hei! Mua on alkanu kiinnostaa kans valkoset lauteet saunassa ja mietinki, että pysyykö ne hyvänä? Onko edelleen hyvän väriset? Onko hiki tummentanu niitä rumaksi?
VastaaPoistaMoikka! Meillä on kyllä pysynyt valkoisena, toki paikoittain on jo kulumaa havaittavissa (osunut metallikauha yms.) ja pitäisikin varmaan lauteet jaksaa käsitellä uudestaan. Meillä myös käytetään aina laudeliinaa, joten sekin varmaan vaikuttaa värin pysymiseen. Edelleenkin suosittelen kyllä kovasti, vaikka itse käsittely onkin melkoinen homma, etenkin jos lauteet eivät ole liikuteltavia (kuten meillä eivät ole). Tsemppiä hommaan, jos siihen ryhdyt :)
PoistaHeissan! Hioitko jotenkin seiniä tai lauteita ennen käsittelyä? Oon ryhtymässä saunan käsittelyyn ja pelkään eniten, että jäljestä tulee laikukas.....
VastaaPoistaMoikka! En hionut mitenkään, ainoastaan pesin mäntysuovalla ja annoin kuivua. Tsemppiä urakkaan!
PoistaTosi kaunis lopputulos! Meidän pitäis kans tehdä tuo sama homma sisäsaunalle.
VastaaPoistaOllaan kyllä itsekin tykätty kovasti :) Oli vaan ihan järjetön homma, en välttämättä haluis tehdä uusiksi :D
Poista