Keittiössä olleet mustat kappaverhot pinkeillä kukilla, eivät mielestäni oikein sopineet vuodenaikaan, joten kaivoin työpäivän jälkeisessä energian ja luovuuden puuskassa ompelukoneen esiin. Käsittelyyni pääsi vanhat valkoiset verhot, jotka eivät nipsukiinnityksen vuoksi sovi kotiimme, meillä kun on pelkkiä verhotankoja. Luovuuden puuskasta huolimatta, henkisenä turvana täytyi pitää ohjekirjaa, ompelu kun ei ole vahvin lajini, vaikka sitä nykyään ilmeisesti harrastankin.
Innostuksen vallassa, en huomannut ottaa työn välivaiheista ollenkaan kuvia, mutta jokainen varmaan osaa kuvitella, kuinka kappaverho ommellaan. Sitä paitsi, minun tyylini ei varmaankaan ole kaikkien käsityöohjeiden mukainen, joten hyvä, ettei itse työvaiheesta ole todistusaineistoa. Tulos on kuitenkin se, mikä ratkaisee.
Kapat olisivat näyttäneet täysin valkoisina orvoilta, joten ompelin alareunoihin raidan mustasta silkkinauhasta. Verhoista tulikin yllättävän kivat ja vieläpä täysin ilmaiseksi.
Nyt rentoudun herkkujen parissa ja nautin lauantai-illasta. Huomenna onkin luvassa mediahuoneen tapetointia, toivottavasti se tällä kertaa onnistuu.
Mukavaa viikonloppua!
Kivat verhot! Tuli taas mieleen, että itelläkin olis niitä ompeluprojekteja. Ehkäpä joku päivä :) Rentouttavaa iltaa!
VastaaPoistaKiitos! Pikkuhiljaa ne projektit etenee... Se vaatii tietyn mielentilan ja innostuksen, että jaksaa ommella. Väkisin ei kannata tehdä :)
Poista