SOCIAL MEDIA

Valkoista, valkoista

Lunta on satanut kauniisti koko päivän, mutta vielä iloisemmaksi minut tekee se, että mediahuone on vihdoin hiottu ja pohjamaalattu! Kämmenet ovat rakkuloilla ja hartiat jumissa, mutta mieli kaikesta huolimatta korkealla.



Pelkkä valkoinen pohjamaali tekee huoneesta jo huomattavasti siistimmän, joten voimme rauhassa miettiä huoneeseen tulevia värejä, tapetteja yms. Ylemmässä kuvassa olevalle seinälle tulee videotykin valkokangas, joten maalaamme seinän joko tumman harmaalla tai mustalla. Alemmassa kuvassa suoraan näkyvälle seinälle mieheni haluaisi tapetin (osittain siksi, että kittaus- ja hiomisjälki ei ole kyseisessä seinässä aivan virheetöntä), mutta itse haluaisin maalata sen viereisen, valkokankaan taustalle tulevan seinän väriseksi ja maalata keskelle seinää suuren hopeanharmaan lehtikuvion. Yritin luonnostella paperille ideaani, toivottavasti ajatuksesta saa jotenkin kiinni.


Päädymme kumpaan ajatukseen tahansa, on ihanaa päästä kauppoihin tutkimaan tapetti- ja maalivaihtoehtoja. Aion kuitenkin jatkaa hyväksi todettua väsytystaktiikkaani lehtikuvion suhteen, toimihan se Cosmos-plafondinkin kanssa! Perjantaina noudankin plafondin kotiin, joten kuvia siitä tulossa heti, kun joku osaava laittaa valaisimen paikalleen eteisen kattoon.

Nyt siirryn ruuanlaittohommiin. Mukavaa keskiviikkoa!

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.