SOCIAL MEDIA

Blogin käyntikortit

Monen muun bloggaajan tavoin, minäkin kyllästyin rustaamaan blogini nimeä paperilappusille ja sanomalehtien nurkkaan. Ja kuten Indiedays Blog Awardsissa huomasi, ei seuraavana päivänä pysty millään muistamaan kaikkien illan aikana tapaamien ihanien ihmisten blogin nimeä (ei varmasti, vaikka olisi ollut vesilinjalla). Siksipä minäkin päätin vihdoin tilata blogilleni käyntikortit, tässä sairaslomalla kun on ollut aikaa. Vistaprintillä on näkynyt jo pitkään hyviä korttitarjouksia, joten montaa euroa en käyntikorteistani köyhtynyt.


Halusin korttien noudattavan samaa yksinkertaista linjaa kuin blogini ulkoasu, joten valitsin siihen saman logon kuin bannerissani. Ei mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarvittava.


Toivottavasti näille tulisi käyttöä jo lauantaina ;)

P.S. Sairasteluasiani on edennyt sen verran, että sairaslomani jatkuu kuun loppuun ja palkanmaksu lakkaa, jolloin tapaan Pohjois-Suomen parhaan erikoislääkärin korva-, nenä- ja kurkkutautien alalla. Leikkaus on ilmeisesti jälleen edessä, mutta kuun lopussa olen toivottavasti viisaampi.

12 kommenttia :

  1. Voi sua. Toivottavasti saat apuja erikoislääkäriltä ja pääset taas takaisin normielämään <3

    Vistaprint on kyllä edullinen ja nopea. Ja kortitkin sopivan simppelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. Täällä meilläkin olen kyllä saanut jo hyvää hoitoa, mutta kun ei ole yliopistollista sairaalaa, niin joutuisin joka tapauksessa Ouluun leikattavaksi. Mutta viikon päästä sitä on jo viisaampi, kun tapaa sen lääkärin :)

      Olin kyllä tosi yllättynyt, kuinka nopeasti noi kortit tuli, vaikka otin hitaimman toimitustavan :)

      Poista
  2. Upeat, onnea uusista käyntikorteista <3

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon käyntikorteista! :)

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäät on kortit! Olisihan nuo kyllä käteviä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Oli kauhean hankala miettiä, millaiset niistä haluaa, kun niitä ei voi samalla tavalla muokata kuin blogin ulkoasua :)

      Poista
  5. Wautsi! Kiva, että säkin sait omat käyntsärit, vaikka silloin ihmettelit, kun sain omani :))! Hyvä Jossu !!! Nää on kyllä niin kätsyt ja on ollut käyttöä!!

    VastaaPoista
  6. Yksinkertaisen tyylikkäät kortit <3

    Tsemppiä kovasti terveysasioihin, toivotaan että lekuri osaa hommansa ja pääset terveiden kirjoihin. Itsekin olen täällä kipeänä, mutta tämä on vaan pientä flunssaa...kökkö olo silti ja ulkonakin paistaa viimein aurinko... tietenkin juuri nyt, äh :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yksinkertaiset ja tyylikkäät niistä halusinkin :) Minäkin toivon, että mahdollisimman pian pääsisi normaaliin arkeen kiinni ja terveenä nauttimaan kesästä!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.