SOCIAL MEDIA

Kesäkukkia

Meillekin on vihdoin saatu kukkia terassia ja kuistia piristämään! Koska edelleenkään en niistä mitään ymmärrä, kävelin kaupan puutarhaosastolle ja kysyin myyjältä, mistä päin löytyy sellaiset kukat, jotka selviävät puolet päivää auringossa ja puolet varjossa eivätkä heti vedä hernettä nenään siitä, jos niitä joskus unohtaa kastella. Myyjä  naurahti, näytti minulle parhaiten kuvaukseeni sopivat yksilöt ja muistutti lisäksi ystävällisesti, että tälläisillä helteillä mikään kukka ei selviä ilman vettä. Asia selvä.

Aikani pähkäilin tätä vaikeaa valintaa (eli noin tunnin) ja lopulta päädyin ostamaan valkoisia kukkia sekä viherkasveja. En halunnut pihasta liian värikästä, sillä talomme itsessään on jo sininen. Jos jokaisessa ruukussa olisi erivärisiä kukkia, alkaisi kotimme muistuttaa mummolaa (tietenkin sillä hyvällä tavalla).

Etupihalle ostin isoihin ruukkuihin ruusubegoniat sekä murattia. Ja kyllä, lunttasin kukkien nimen kuitista.




Olin todella iloisesti yllättynyt lopputuloksesta. Tässähän on jo ideaakin tässä toteutuksessa.



Etuoven viereen kuistille ostin jalokuunliljan.



Takapihan puolella laitoin terassille kaksi kesäbegoniaa Flower-kukkaruukkuun.



Ja villinä korttina laitoin terassin portaille hauskannäköisen yksilön, joka muistuttaa hieman kaktusta. Koska portaille paistaa aurinko yli puolet päivästä, yksikään kukka ei minun hoidossani tuossa kestäisi.



Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että kaikki kestävät hengissä kesän yli. Sanoin kyllä jo kaupan kassalla, että nähdään viikon päästä, kun haen uuden satsin kuolleiden tilalle.

Mahtavaa viikonloppua kaikille ja onnea koulunsa päättäneille!

16 kommenttia :

  1. Onpas kaunista - nuo ruukut on ihania - ja tietysti kukkasetkin. Toivottavasti kestävät;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruukkuja hamstrasin viime syksynä alennusmyynneistä, paitsi tietenkään en ymmärtänyt silloin ostaa noita isoja valkoisia (=kalliimmat) :D Toivotaan, että kukat kestää ja meikäläisestäkin löytyisi pieni viherpeukalo!

      Poista
  2. Hei nuohan on hienoja, varsinki tuo muratti+toinen kukka :D!

    Itse ostin viikko sitten kaks orvokkiamppelia(??) tai jotain vastaavaa, ja ne on illalla jonku aikaa auringossa, ja oon kyllä kastellu sopivasti, niin jo on ihan nuutuneita :D En tiedä, varmaan väärälllä tavalla hoidan, oishan sitä voinu kattoa ohjeet netistä, mutta laiska.. :D

    Tsemppiä kukille! ;)

    PS. Saatav varastaa ton sun muratti+kukka idean :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, orvokit ei kyllä sovi meikäläisen hoitoon ollenkaan :) Oon jättänyt ne ihan suosiolla kaupan hyllylle.

      Kiitos kovasti, munkin lemppari on toi muratti + ruusubegonia! Ja ei se taida ihan mun oma keksintö olla, joten käytä ihan vapaasti :D

      Poista
  3. On kyllä kauniisti aseteltu. Sinulla on selvästi piileviä kykyjä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo isot ruukut :) tykkään tosi kovasti ja hienot on istutuksetkin! Ruusubegonia (sen muratin kaveri) on kyllä oiva kukka, tosi helppohoitonen ja musta nättikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kun tultiin kotiin reissusta, niin noi ruusubegoniat on jo ihan ruskeita :( Toivottavasti ei kuole... Sais tulla pikkuhiljaa sadetta täällä meilläkin, niin kukat ei kuolisi heti kättelyssä!

      Poista
  5. Kauniita! Hyviä valintoja! :) Toivotaan parasta!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan todellakin, tänään reissusta tullessa nuo ruusubegoniat olivat jo ihan ruskeita, kun aurinko porottanut koko ajan :(

      Poista
  6. Aivan mielettömän kaunista! IHANAT nuo kärryt ja pyörä :):) I like it a lot :))!!

    Muutenkin tuo teidän sisäänkäynti on mahtava!! :))

    IHanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihana! Kyllä tämä talo pikkuhiljaa alkaa näyttää myös ulkoa päin asutulta :) Vielä kun jaksaisi nyppiä rikkaruohot kukkapenkeistä...

      Poista
  7. Upeat asetelmat, minäkin eniten tykkään tuosta muratin ja ruuubegonian yhdistelmästä. Myös jalopuulilja vaimikäsenytoli on ihanan yksinkertaisen näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi muratti ja ruusubegonia on kyllä nätti, varsinkin tuossa ruukussa
      :D Siksi sen halusin etupihalle, niin toivottaa vieraat tervetulleeksi!

      Poista
  8. Sulla on kyllä silmää ja tyylitajua, ihania asetelmia ja niin kauniita kukkasia ja pieniä yksityiskohtia.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.