SOCIAL MEDIA

Kun ihmeaineetkaan eivät riitä

Tiedättehän ne kodin ikuisuusprojektit, joiden tekemisestä aina puhutaan, mutta koskaan ei ole oikea fiilis aloittaa niitä. Meillä yksi pitkään to do -listalla roikkuneista hommista oli uunin muurin maalaus. Toissa talven ennätyslumimyräkässä lunta päätyi kaiken muun lisäksi savupiippumme, jossa se tietenkin suli ja valutti nokista vettä savupellistä muurin seinämää pitkin. Kaunista. Ja superkaunis vanha kuva, mutta pointti taitaa tulla selväksi.


Alkujärkytyksestä selvittyäni, päätin kokeilla noen poistamiseen paljon kehuttua Universal Stonea, purkin kyljessäkin kun luvataan "Poistaa pinttyneet tahrat, kalkin, rasvan ja noen". No ei poistanut ei, valumajälki ainoastaan haaleni ja muurin rappaus sileni. Seuraavaksi otin käyttöön Taikasienen, vaan eipä tapahtunut taikoja. Vain pari ärräpäätä lisää ja suuri harmitus. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis muurin uudelleenmaalaus. Ja heti tänään, lähes kaksi vuotta myöhemmin, inspis maalaamiseen iski. Tulihan tässä tuota nokiviivaa katseltuakin.


Ja kun hommaan kerran ryhdyin, maalasin koko muurin uudestaan ja samalla sain peittoon muutamat remontissa muuriin tulleet maalijäljet. Ero ei valitettavasti kuvissa tule oikealla tavalla esille, sillä ennen kuvassa auringonpaiste saa valumajäljen näyttämään lähes olemattomalta. Muutos on oikeasti kuitenkin valtava ja muuri näyttää nyt melkein uudelta. Toivottavasti ei ihan heti saada uusia ennätyslumisateita.


Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia :

  1. Minulla olisi hieman samanlainen homma tiedossa mökillä. Punatiilinen takka ja sen vieressä oleva hella pitäisi maalata valkoiseksi. Tikkurilalla on uusi muuri-maali ja tämän hankinta on kuulunut kesän projekteihin. Maali on vielä kaupassa, eikä ole oikein inspiraatiota, joten projekti siirtynee hamaan tulevaisuuteen...ehkä toteutuu siellä kahden vuoden päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olisi kanssa mökillä edessä punatiilitakan valkaiseminen, kunhan ensin saadaan mökkiaitan remontti valmiiksi. Joten tämä oli hyvää harjoittelua :) Enpä ole muuri-maalista kuullutkaan.... Monen olen kuullut ihan tavallisella seinämaalilla maalanneen uunin/takan ja se on ilmeisesti pysynyt ihan hyvin. Ja hei, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuten tämäkin homma osoitti :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan tuo niin raskas homma, että kannatti odottaa kaksi vuotta :D

      Poista
  3. Noki on aika sitkeää likaa. Tuo sun maalaus on hyvä juttu, hieno väri, kannatti tehdä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaikutti olevan! Onneksi peittyi maalilla, niin onpahan taas siistin näköinen tuo muuri :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.