SOCIAL MEDIA

Ensimmäisiä

Huomenta! Yleensä kuittaan lauantaisin viikon univelat ja nukun 11:n tunnin yöunet. Tänään ei kuitenkaan uni riittänyt kahdeksaa pidemmälle, sillä innostus valtasi mielen. Asia ei varmaankaan muista tunnu mitenkään erikoiselta, mutta minulle sillä on suuri merkitys. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni Ouluun! Muuttaessani kuuntelemaan korpeimme kuiskintaa ja jylhien järvien loiskintaa, mieheni lupasi minulle säännöllisiä reissuja sivistyksen pariin. Olen asunut täällä nyt 9 kuukautta, joten mieskin tuumasi, että ehkä olisi ensimmäisen reissun aika. Miehellä tosin itsellään on sählypeli Oulussa, joten reissu ei ole niinkään minua varten, minä vain pääsen samalla kyydillä.

Toinen innostuksen aiheeni oli eilen loppunut kirppistely. Vuokrasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirppispöydän! Niin hurjaksi en heittäytynyt, että yksin olisin sen tehnyt, vaan yhdessä ystävän kanssa myimme kertyneitä rojuja. Oma tavoitteeni oli se, että saan myydyillä tavaroilla katettua pöydän vuokran. Olin siis aivan haltioissani, kun minulle vuokran vähentämisen jälkeen maksettiin viikon kirppistelystä 51 euroa. Tämäkin vaikuttaa monesta pieneltä summalta, mutta itselleni se on lottovoitto. Pääsin turhasta tavarasta eroon ja sain siitä vielä rahaa.

Nyt aamupalalle miehen kanssa ja sen jälkeen nokka kohti Oulua tuhlaamaan eilen tienattuja kirppisrahoja. Saa nähdä kuinka tämän tytön käy, kun yksin sinne lähden pyörimään. Lost in Oulu tai jotain vastaavaa. Onneksi kirjoitin ylös kaikki "must go paikat" osoitteineen.

Mahtavaa lauantaita kaikille!

11 kommenttia :

  1. 50 e ON paljon rahaa!! You go girl :)))

    Oikein mukavaa Oulun reissua sinulle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mutta aika nopsasti se hävisi White Maisoniin ja RM:n tuotteisiin :D

      Poista
  2. Missä päin te asutte? Mäkin haluan muuttaa kuuntelemaan korpeimme kuiskintaa!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa kyllä oli :) Huomenna tulossa postausta siitä, mitä reissusta tarttui mukaan!

      Poista
  4. Hih, toivottavasti et kadonnut tuonne keskustaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kadonnut! Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että pyörin vissiin tasan neljän kadun väliä :) Näköyhteys Stockan jollekin ovelle säilyi melkein koko ajan :D

      Poista
  5. Mä voisin hyvin lähteä "täältä sivistyksen parista" kuuntelemaan korpeimme kuiskintaa ja jylhien järviemme loiskintaa, ainakin joksikin aikaa... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja Pohjois-Karjala kutsuukin pääsiäsisen jälkeen ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.