SOCIAL MEDIA

Kohti levollisia unia

Uskokaa tai älkää, en ole koskaan ostanut itselleni pussilakanasettiä. Kotoa pois muuttaessani, sain äidiltäni kaksi Marimekon värikästä pussilakanasettiä ja niillä pärjäsin sujuvasti opiskeluajan. Muuttaessani mieheni kanssa yhteen, häneltä tuli lisää anopin ostamaa Marimekkoa, joten pussilakanat eivät olleet ensimmäisiä, joihin halusimme rahaa laittaa.

Eilen se kuitenkin tapahtui. Kävin pyörähtämässä Citymarketin mammuttimarkkinoilla ja katseeni osui Janina F -malliston pussilakanasettiin. Kaunis beige puuvillasatiininen pussilakanasetti tarjoushintaan 19.95e. Nappasin niitä kaksi ostoskoriini ja haaveeni rauhallisesta yksivärisestä sängystä oli askeleen lähempänä.

Beigen pussilakanasetin kanssa täytyi tietenkin saada väreihin sopiva aluslakana, joten koriini päätyi myös monissa blogeissa kehuttu muotoon ommeltu lakana. Lakanan väri ei ollut aivan samaa beigeä pussilakanasetin kanssa, mutta valkoistakaan en halunnut ottaa. Sitä kun ei voisi pestä samaan aikaan beigejen pussilakanoiden ja tyynyjen kanssa.


Kotiin päästyäni nakkasin uudet ihanuudet pesukoneeseen ja tänään sain vaihdettua ne sänkyyn.

 


Pahoittelen petausjälkeä, minulla on sen asian suhteen vielä opettelu käynnissä. Makuuhuone kun odottaa remonttia, niin petauksia en ole kovinkaan montaa harjoitellut. Mielelläni en makuuhuonetta edes kuvaisi vielä, mutta lakanoista on hieman hankala ottaa kuvaa muualla.


Odotan kovasti iltaa, jolloin pääsen pujahtamaan uusin lakanoihin. Odotukset ovat myös suuret muotoon ommeltua lakanaa kohtaan, sillä olen melkoinen pyörijä öisin. Toivottavasti aamuiset lakanansuoristusoperaatiot ovat nyt historiaa.


Kyseisiä Janina F -malliston pussilakanasettejä on saatavana beigen lisäksi myös valkoisena ja punaisena. Täytyykin miettiä, josko sitä ostaisi toisen samanlaisen setin valkoisena. Yksiväriset pussilakanasetit ovat nousseet omaksi suosikikseni, joten vanhat värikkäät Marimekot joutavat kierrätykseen. Ensimmäinen askel kohti harmonista ja levollista makuuhuonetta on nyt otettu.

Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Muuten hyvä, mutta seinä ei ole jäämässä :) Tai siis seinä on kyllä jäämässä, mutta tuo väri vaihtuu niin pian kuin mahdollista!

      Poista
  2. Oikein kivan väriset lakanat ovat! :)
    Itsellänikin yksiväriset lakanat ovat nousseet suosioon! En vain vielä ole saanut aikaiseksi ostettua :D. Harmaat, valkoiset tai beiget yksiväriset pellavaiset tai satiiniset lakanat ovat olleet haaveissani pitkään.
    Ps. En tiedä saitko viestini vai katosiko se, postaukseesi jossa mainitsit blogistani. Suuri kiitos siitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä tykkään ja nyt odotan entistä enemmän makuuhuoneen remonttia :) Täytyisi vain ensiksi saada vierashuone valmiiksi...

      En kyllä koskaan saanut viestiäsi... Mihinköhän bittiavaruuteen kadonnut? Mutta eipä kestä, mukava vain kun pystyy kertomaan muillekin ihanista blogeista <3

      Poista
  3. Voin kertoa, että muotoonommeltu lakana parantaa elämänlaatua ainakin 20%! =D =D Mulla meni aina hermot normilakanoihin, kun olen niin levoton nukkuja.

    Kaunis petaus!<3 Yksiväriset lakanat on tyylikkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yön perusteella voin kyllä olla samaa mieltä, hyvin tuli nukuttua ja pyörittyä :) Taidanpa tästä lähin ostaa pelkästään kuminauhalakanoita.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.