SOCIAL MEDIA

Asiaa bannerista

Tajusin tänään, etten ole esitellyt yhtä kotini lempiasiaa vielä. Ja olen sen kuitenkin laittanut blogini banneriksi.

Kyseessä on siis taulu, jossa on kolme eri kuvaa. Jokainen kortti symboloi tärkeää muistoa, sillä olen kerännyt kortit merkityksellisiltä ulkomaamatkoiltani.


Vasemmanpuoleinen Love-kortti on opintomatkalta Kööpenhaminasta tammikuulta 2012. Matka oli todella hauska ja yksi parhaimpia muistoja opiskeluajoiltani.

Keskimmäisen kortin ostin Kapkaupungista District Six museosta. Kävimme Kapkaupungissa ollessani opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa keväällä 2011. Apartheid-museo oli todella koskettava ja reissu Kapkaupunkiin oli vaihdon kohokohtia.

Oikeanpuoleisen Marilyn-kortin ostin New Yorkista helmikuussa 2012. Olin aina halunnut käydä Big Applessa ja päätimmekin ihanan ystäväni J:n kanssa toteuttaa unelmamme viime vuonna. Kiitos hänelle mahtavasta matkaseurasta, toivottavasti pääsemme reissuun pian uudestaan.

Taulu on tällä hetkellä keittiön ikkunalaudalla, sillä lopullista paikkaansa se ei ole vielä löytänyt. Saa nähdä, minne se vaeltaa remontin valmistuttua.



Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

1 kommentti :

  1. <3 Täytyy päästä pian reissuun uudestaan :) Nyt kun valmistuinkin, niin on ehkä varaa reissata (ellei kaikki rahat mee sisustamiseen :D)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.