SOCIAL MEDIA

Pikkumaista

Ensimmäisestä työviikosta selvitty, vaikkakin kello soi aamuisin 5.55. Tiedän, järkyttävää. Sitä suuremmalla syyllä, nautin viikonlopuista täysillä. Etenkin siksi, että ensimmäistä kertaa teen työtä, jossa viikonloppuni ovat vapaita. Vuorotyötä ei ole kyllä yhtään ikävä.

Ja sitten itse asiaan. Ystäväni Minna tekee aivan mielettömän kauniita koruja. Olen tilannut häneltä kolmet korvakorut ja yhden kaulakorun ja jokaiseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Laitoinpa tällä viikolla tilaukseen myös avainnauhan töihin.

Etualalla näkyvät harmaat "moukarit" ovat lempparini. Olivat korvissani valmistujaisjuhlissanikin.

 

 Vihreät puiset pallot ovat ihanan kesäiset ja roikkuivat viime kesänä korvissani useaan kertaan.


Beiget korvakorut tilasin Minnalta viime kesänä ystäväpariskuntamme häihin. Näihin Minna teki myös kaulakorun. Eipä ole kenelläkään muulla samanlaista settiä.


Parasta koruissa onkin juuri se, että ne ovat alusta alkaen käsin tehtyjä ja erittäin persoonallisia. Hinta ei ole päätä huimaava ja itse ainakin tuen mielelläni kotimaista käsityötä. Väri-, materiaali- ja mallivaihtoehtoja on monia ja koruja voi tilata myös omien toiveiden mukaan. Itse kuvailin hääkoruja varten mekkoni ja lähetin kuvan asuuni kuuluvasta vyöstä, muutoin annoin taiteilijalle vapaat kädet. Minnan taitoa voi vain ihailla. Kiitos vielä kerran ihanainen <3

Lisää Minnan koruja löydät täältä sekä Facebookista.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

4 kommenttia :

  1. Kiitos itsellesi ihanainen <3 Tosi kivan jutun olit tehnyt tänne, hi hii :) Ja tsemppiä kovasti töihin!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Eipä muuta kuin tilaamaan Minnalta :) Varmasti uniikkeja koruja!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.