SOCIAL MEDIA

Valitsemisen sietämätön vaikeus

Soluhuoneeni sisustus alkaa olla jo melko kirkkaana mielessäni (ja myös käsin piirrettynä pohjakuvana, sillä käytän härskisti tätä ajankohtaista asiaa osana sisustussuunnitteluopintojani), joten seuraavaan vaiheeseen siirtyminen voi alkaa heti, kun kukkaronnyörit antavat edes hieman periksi hankinnoille. Kattovalaisin tuottaa kuitenkin edelleen päänvaivaa. Illat ja aamut alkavat olla jo todella pimeitä, joten hyvä yleisvalo onkin ensimmäisenä tärkeyslistalla. Vaikka Muuton Wood -valaisin ihana onkin, sen valo ei millään riitä vajaan 20 neliön huoneen valaisemiseen, etenkään kun täällä pitäisi nähdä myös meikata. Rappukäytävän hississä saakin aina aamuisin jännittää, millainen hirviö sieltä peilistä takaisin kurkkaa.

No mikä siinä kattovalaisimen valinnassa on sitten niin vaikeaa? Yksinkertaisesti se seikka, etten tiedä yhtään, minkä tyylisen valaisimen tänne haluan. OSB-levystä tehty työpöytä on tyyliltään melko industriaali samoin kuin työpöydän vieressä oleva teräksinen hylly sekä tv-tasoksi haaveilemani Ikean korkkinen Sinnerlig -penkki. Löhötuoliksi olen puolestaan haaveillut mustaa rottinkituolia ja oman lisänsä huoneen tyyliin tuo kamala ihana vaaleanpunainen tehosteseinä.

Keräsinkin Valomaailman verkkosivuilta itseäni miellyttäviä valaisimia, joista jokainen on hieman erilainen tyyliltään. Maailmassa on kuitenkin näiden lisäksi vielä miljoona muutakin ihanaa valaisinta, joten yritä tässä nyt sitten päättää.

1. Kupoli -riippuvalaisin I 2. Polar -valaisin I 3. Norm 69-valaisin I 4. Dome -riippuvalaisin I 5. FL/Y -valaisin

Onko sinulla ehdottaa jotakin kaunista ja hyvin valaisevaa riippuvalaisinta?

6 kommenttia :

  1. Minä valitsisin sellaisen lampun joka antaisi kunnon valon. Suomessa on niin kauan pimeetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se olisi tosiaan tavoitteena, että valaistusteho olisi hyvä. Haluan kuitenkin uskoa, että hyvä valaisin voi olla myös kaunis, joten ulkonäön kanssa tässä onkin suurin valinnanvaikeus :)

      Poista
  2. Nyt on kyllä haastava tehtävä. Valitako kaunis valaisin vai valaisin joka valaisee koko tilan? Hinta? Valaisimet ovat minun mielestä ehkä vaikein elementti sisustuksessa valita.
    Tsemppiä valintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti valaistusteho ja kauneus voisivat kulkea käsi kädessä :) Hinta toki vaikuttaa valintaani, opintotuella ei monen sadan euron valaisimia osteta. Kollaasiin valitsemani valaisimet ovat budjettini ylärajoilla, joten mielelläni kuulisin myös edullisista ja hyvistä (ja kauniista) valaisimista :) Kiitos tsempeistä, valaisimien valinta on todellakin hankalaa!

      Poista
  3. Täällä on kans lamppuongelma. Tuon toisen tullessa taloon oli ainut toive, että olohuoneen lamppu vaihtuu ja kun muuten sisustus kelpaa niin kyllähän sitä on toista sen verran kuunneltava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisimet on kyllä oikeasti vaikeimpia valittavia! Mutta onpahan sulla hyvä syy vaihtaa ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.