SOCIAL MEDIA

Tabula rasa ja arvontamuistutus

Muuttohommat takanapäin ja vihdoin minulla on oma pesä Rovaniemellä. Muutin kahden hengen soluun ja olin varautunut siihen, että huoneeni on häkkivaraston kokoinen. Yllätys olikin suuri, kun oven takaa paljastui n. 20 neliötä tilaa kolmella kiinteällä kaapilla. Tämähän tarkoittaa shoppailua, tosin opiskelijabudjetilla melko verkkaista sellaista. Muutoin huone oli kyllä pelkojeni odotusteni mukainen: kellertävää kuviollista muovimattoa (muutamalla reiällä höystettynä), eripari jalkalistoja sekä vaaleanpunainen (?) tehosteseinä. Onneksi tuo seinä ei sentään ole pinkki (tai sininen tai vihreä), vaan taittaa hieman nudeen.

Huomatkaa huonetta kiertävä supertyylikäs puulista, joka on tarkoitettu tauluja ja peilien yms. ripustamiseen

Tästä on kuitenkin hyvä lähteä rakentamaan toista kotia ja salaa olen iloinen siitä, että nyt voin sisustaa täysin oman mieleni mukaan. Täällä ikiomassa kodissa kun on tuo toinenkin, jonka täytyy viihtyä. Ja hei, sainhan minä eilen jo yhden kohdan valmiiksi. Tuo Jyskin kynttilä oikein huusi nimeäni, sillä teksti on kuin tämän vuoden elämästäni. Onneksi uskalsin.


Ja muistutuksena vielä, tämä päivä aikaa osallistua Habitare -lippujen arvontaan, arvontapostauksen löydät täältä.

Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia :

  1. Täytyy ajatella, että pahempaakin olisi voinut olla vastassa. Huoneesta tulee varmasti viihtyisä kun saat kaikki tavarasi aseteltua. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuohan on oikeasti todella potentiaalinen tila ja ekstrapisteet huoneen koosta :) Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Itseasiassa aika näppärä tuo ripustuslista (joka ei onneksi ollut boordi niinkuin ensin kuvasta katsoin :)). Paljon kivempi kuin seinällinen rumia reikiä.
    Hyvä ja kodikas siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, onneksi ei todellakaan ollut boordi :D Ideana on kyllä tosi näppärä, mutta olishan se voinut olla vaikka valkoinen... Mutta hyvä tästä tulee, pikkuhiljaa!

      Poista
  3. Ah, tsemppiä sinne uuden arjen keskelle!! Sinä saat aivan varmasti siitä juuri oman näköisen huoneen<3

    VastaaPoista
  4. Eihän huone olekaan yhtään paha. Seinän sävy on minusta hieno ja lattiankin saa matolla piiloon. Kyllä me ne tuparit saadaan järjestettyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon itseasiassa alkanut tykätä tuosta seinästä (kunhan tuo silmiinpistävä valkoinen läntti tultaisiin maalaamaan piiloon). Ja uusi matto on jo levitetty, toista kyllä vielä kaipaisi, niin peittyisi lattia enemmän :) Ehkä me voidaan niitä tupareita miettiä ;)

      Poista
  5. 20 neliötä on ruhtinaallinen huonekoko, melkein sama kuin meitsin eka yksiö oli kauttaaltaan! Uskon että saat sisustettua tämän kauniisti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, minäkin olen asunut 20 neliön yksiössä, jossa samoihin neliöihin oli lisäksi siis ängetty keittonurkkaus ja kylpyhuone :D Joten eiköhän tästä hyvä tule!

      Poista
  6. Huh mikä lattia, mutta plussaa huoneen koosta! Saat siitä ihan varmasti viihtyisän! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, lattia on kyllä melkoinen :D Onneksi on jo yksi matto hankittuna ja pikkuhiljaa muitakin hankintoja. Hyvä tästä tulee :)

      Poista
  7. Hih, täällä jo odotellaan miten saat huoneen laitettua :) Mutta kuten itsekin sanot, vois olla paljon pahempi!! Kyllä tuosta varmasti saa tosi kivan ja ihanan tilava on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata hengitystään pidättää, hetken aikaa menee, ennen kuin mitään järkevää täällä tapahtuu :) Ja tilaa on kyllä vaikka alivuokralaiselle :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.