SOCIAL MEDIA

Ei vielä niin skarppi

Kuten Makuuhuoneen makeover -postauksessa kerroin, yksi makkarin seinä ammottaa tyhjyyttään. Kyseessä on tämä makkarin oven ja vaatehuoneen välinen pätkä, jolla on pituutta noin 187 cm.


Helsingissä lomaillessani matkaani tarttuikin superihana Ylva Skarpin juliste, jonka olin ajatellut sijoittaa kyseiselle seinänpätkälle. Kaveriksi julisteelle ostin Ikeasta mustan tauluhyllyn ja ajatuksena oli sijoittaa ne kuvan mukaisesti.


Koska asiat eivät aina mene niin kuin Strömsössä, ei tauluhyllyä voinutkaan laittaa suunnittelemaani paikkaan. Kulkuväylä seinän ja sängyn välissä on jo valmiiksi kapea, joten miehellä olisi suuri vaara lyödä olkapäänsä (tai päänsä) tauluhyllyyn vaatehuoneeseen kulkiessaan. Jännä kun en itse tullut tätä ajatelleeksi hurjan pituuteni kanssa.
Yksinään taulu puolestaan näyttäisi mielestäni hassulta, jotenkin orvolta.

Ei ole ihan mittasuhteet kunnossa,  juliste kehyksineen on kokoa 74x54 cm

Yhtenä vaihtoehtona mietimme toisen julisteen tilaamista. Olisiko tämä kuitenkin liian symmetrinen?


Nytpä siis kysyn teidän mielipidettänne rakkaat lukijat. Kuinka juliste kannattaisi laittaa kyseiselle seinälle ja mitä sille kaveriksi? Mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että ostaisin viereen pienempää kokoa olevan Ylva Skarpin, joka rikkoisi symmetriaa, mutta mitä laittaisin pienemmän julisteen yläpuolelle? Sarvet olisivat ihanat, mutta niitä ei nyt ole. Ja miehen mukaan peuransarvet olisi mahdollista saada vasta joulukuussa eikä odottaminen kuulu meikäläisen vahvoihin puoliin.


Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

8 kommenttia :

  1. Heii, mä rakastin ennen symmetriaa ja nykyäänkin vielä tiettyyn pisteeseen asti. Miten olisi muutama pienempi printti tuohon viereen?? Ja vain teipillä kiinni? Ja ei niin symmetrisesti?

    Näitkö mun minin huoneen printit tai mitä mun sängyn vieressä?
    http://lloveyourselff.blogspot.fi/2014/06/lasteenhuoneen-uusi-kaappi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne minin huoneen printit on kivat, mutta semmoiset pienet ei kyllä mun mielestä käy ton ison julisteen (tai siis taulun kun on kehyksissä jo) viereen. Enkä mielelläni montaa pikkujuttua laittaisi, kun monta eri printtiä vie sitten huomion itse päätähdeltä :) Mutta toi teippiajatus täytyy kyllä ottaa harkintaan! :D

      Poista
  2. Minä pidän tuosta missä on kaksi samankokoista printtiä vierekkäin ja ei tuo yksi isokaan pahalta näytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi! Mäkin kyllä tykkään tuosta missä on kaksi, vaikka onkin kovin symmetrinen :)

      Poista
  3. Mä laittaisin kaksi pienempää siihen viereen esim. a4 kokoista tai sitten kaksi pienempää keskenään erikokoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ajatusta mietin itsekin. En vain oikein tiedä, että mitä ne muut taulut sitten olisi... Kun en haluaisi montaa eri tekstiä, jotta se Ylva saisi kaiken huomion :)

      Poista
  4. Hyvät suunnitelmat! Mä laittaisin joko kaksi isoa printtiä symmetrisesti vieretysten TAI sitten yksi iso ja pari vähän pienempää ei-symmetrisesti viereen:) Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! Täytyy nyt ajan kanssa miettiä tätä asiaa, ettei tule katumapäälle jälkeenpäin. Ei se reikien pakkeloiminen kuitenkaan niin mukavaa puuhaa ole :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.