SOCIAL MEDIA

Monikäyttöinen Lack ja krysanteemikimppu

Kiitoksia kommenteista edelliseen postaukseen, jätän asian mietintään, jotta saan seinän kerralla oikein eikä tarvitse pakkeloida hutireikiä umpeen.

Olen haaveillut olohuoneen tv-tasoksi valkoista Ikean PS-kaappia. Koska nykyinen Lack toimii vielä moitteettomasti, ei suunnitelmissa kuitenkaan ole uuden tason hankkiminen. Lackin hyllyosa oli meillä pitkään tyhjänä, sillä olohuoneen pienessä telkkarissa ei ole kiinnitettynä dvd-soitinta tai muuta vastaavaa. Koska halkojen säilytystilaa ei ole koskaan liikaa, keksin yhtenä päivänä työntää tason alaosan täyteen puita.

Älkää välittäkö tuosta irrallaan olevasta listasta, muurin ympärys on vielä työn alla...

Halot tuovatkin mukavaa rouheutta ja lämpöä sisustukseen, joten Lack sai uuden roolinsa myötä lisäaikaa meidän olohuoneessa.


Muiden blogeissa näkyy kauniita (ja ilmaisia) luonnonkukka-astelmia, mutta koska olen astmaatikko ja lisäksi vielä allerginen lähes kaikelle siitepölylle, meille ei voi näin siitepölyaikana tuoda ulkoa juuri mitään sisälle. Minun onkin täytynyt tyytyä kaupan kimppuihin. Onneksi tämä valtavan kokoinen krysanteemikimppu köyhdytti minua vain kolme euroa.



Iloista perjantaita! Minä nautin toisesta vapaapäivästä, sillä huomenna alkaa kuuden päivän työrutistus ennen juhannusvapaita.

8 kommenttia :

  1. Ikean huonekalut ovat tosi monikäyttöisiä :=)

    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä - kivasti tuovat lämpöä nuo puut tuossa! Hyvin hoksattu;)
    Ja täällä toinen, joka ei luonnonkukkia oikein voi sisälle kantaa - tuoksuallergia tekee heti tenän. Niinpä kannan minäkin sisäkukat kaupasta ja nautin luonnonkukista vain parvekkeella ja terassilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niistä luonnonkukista voi nauttia juurikin ulkotiloissa :) Ja muiden blogeissa!

      Poista
  3. Kivan näköisiä nuo puut tuossa! Tsemppiä työputkeen. Heii, ja kohtahan me treffataan, eikös..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä kyllä tarvitaan, välillä sitä vaan menee hermo :D Ja kohtahan me nähdään!

      Poista
  4. Ihana idea laittaa puut hyllylle, näyttää tosi kivalta :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.