SOCIAL MEDIA

Valmistujaiset ja Riviera Maisonia

Lauantaina niitä siis juhlittiin, valmistujaisiani. Otin jo aamupäivästä alkaen kuvia, koska vieraiden tultua olisin kuitenkin unohtanut kuvaamisen. Ja kuinkas sitten kävikään, kameralle tuli jokin mielenhäiriö ja kaikki muistikortilla olleet kuvat hävisivät. Olin ehtinyt siirtää vain yhden kuvan koneelle. Se oli onneksi juurikin se tärkein eli menu.


Juhlat olivat onnistuneet ja vieraat kehuivat tarjoiluja, niistä suurin kiitos miehelleni. Itse olin osallinen ainoastaan juustokakkuun.

Sain monia ihania lahjoja, joista yhtenä toivomani Riviera Maisonin Blenheim sidetable. Paikka tälle ihanuudelle oli tietenkin valmiina.



Pöytä on juuri täydellisen kokoinen sohvien nurkkaukseen ja siihen on helppo laskea kahvikuppi blogeja sohvalla lukiessa.


Nyt minullakin on ikioma RM!


Sain lahjaksi myös sponsorointia Jollyjen hankkimiseen ja eilenhän niitä klikkailin kaksi kappaletta kotimatkalle. En malta odottaa niiden saapumista.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

8 kommenttia :

  1. Onnea valmistumisen johdosta :) pöytä on kyllä niin kaunis. Onneksi luin menun juuri kun olin syönyt, vielä äsken oli kiljuva nälkä :D hyvää ruokaa juhlissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Ja menu oli kyllä todella hyvä, miehen (ja hänen harrastusten) ansiota :)

      Poista
  2. upea tuo pöytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Onneksi isä oli ihana ja toteutti lahjatoiveen <3 Ei olisi itsellä varat riittänyt tuohon pöytään...

      Poista
  3. Onnea valmistumisen johdosta. Itsekin sain jokin aika sitten koulun päätökseen! Kyllä tuntuu hyvältä :):)

    Uusi lukija ilmottautuu :):)

    -S-

    lloveyourselff.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja onnittelut myös sinulle! Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt :) Täytyykin käydä heti kurkkaamassa sinunkin blogissasi...

      Poista
  4. Ooh! Mäkin haaveilen tuosta RM pöydästä!<3 Oon kade! =D

    Kaunis koti teillä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on kyllä vastannut odotuksia hyvin ja tuli kyllä tarpeeseen :) Siihen täytyisi kylläkin hommata lasinaluset, sillä etenkin kahvikuppia laskiessa, pöydästä kuuluu melko epämiellyttävä kilahdus.

      Kiitos ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.