SOCIAL MEDIA

Kodinhoitohuoneen makeover

Kodinhoitohuoneemme on kummitellut mielessäni pitkään. Huone on ollut ruman värinen (likainen valkoinen) ja olen monesti kironnut edellisten asukkaiden tapetointijälkeä. Tapetti on nurkista rutussa ja vuotien reunat paikka paikoin toistensa päällä. Kodinhoitohuoneen uudelleentapetointi tai levyttäminen ei ollut kuitenkaan vaihtoehto, sillä tapetti on vedetty kaapistojen ja lämminvesivaraajan taakse. Emme halunneet laittaa rahaa hyvien kaapistojen purkamiseen tai maksaa putkimiehelle lämminvesivaraajan siirtämisestä, tämä kun ei kuitenkaan ole se unelmiemme talo.

Päätin eilen, että huoneelle on nyt tehtävä jotakin ja kokeilin vanhan tapetin maalaamista. Sävynä tietenkin "the blogimaali" eli Tikkurilan X487, laasti.


Tältä kodinhoitohuone näytti miehen lähtiessä töihin:



Pahoittelen kuvien laatua, olin niin innoissani maalausprojektista, että en paljoa panostanut kuvaamiseen. En edes muistanut kuvata lavuaarin takana seinässä olleita reikiä.

Listojen irrottaminen oli tuskaa ja homma meinasikin jäädä alkusijoilleen, kattolistat kun eivät meinanneet irrota millään. Maalaaminen oli myös erittain hidasta, minä kun perfektionistina halusin maalata kaikki paikat, joihin vain jotenkin pensselillä ylsin. Myös nuo ihastuttavat putkien välit sekä kaapistojen alle jäävät seinäkaistaleet. Ergonomia oli huipussaan, kun makasin mahallani lattialla ja yritin sutia maalia kaapistojen alle, jonne juuri ja juuri ylsin käteni kanssa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tältä kodinhoitohuone näytti miehen tullessa töistä:


 

Huonot kuvat eivät ihan anna oikeutta sille muutokselle, joka huoneessa tapahtui. Seinien värimuutos on todella suuri ja olen itse siihen erittäin tyytyväinen. Tapetti on nurkista edelleen rutussa, mutta olkoon. Kodinhoitohuoneessa ei ole kuitenkaan tarkoitus viettää aikaa huvin vuoksi. Listat vielä paikoilleen ja jonkinlainen patenttiratkaisu piilottamaan rumat putket, niin huone pääsee to do-listaltani pois.

Maalauksen myötä, paikoilleen pääsi myös rakkaalta ystävältäni A:lta saamani joululahja, ihanat RM:n naulakot.



Nyt on paikka myös niille vaatteille, jotka eivät vielä tarvitse pesua, mutta eivät kelpaa enää puhtaiden vaatteiden joukkoon vaatehuoneeseen.

Ihanaa viikon puoliväliä!

6 kommenttia :

  1. Miten kaikki osaa maalata :O hahah! Mä olen kerran yrittänyt maalata kiviseinää ja siitä ei tullut YHTÄÄN mitään :/// buuhuuu!! Mullakin mielessä tuo Laasti, mutta pitäisi löytää joku maalari sen tekemään!! En uskalla enää itse sitä tehdä!!

    T: Lapanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään osaa maalata kovinkaan siististi, tollaisessa suht pimeässä huoneessa ne telanvedot ei vaan näy niin hyvin. Ja toi kohotapetti antaa myös aika paljon anteeksi :) Meillä on kyllä tämä remontti opettanut aika paljon. Kun ei ole varaa maksaa ammattimiehelle, on pakko opetella tekemään itse :D

      Poista
  2. Kyllä kuvista huomaa muutoksen. :) Itse suunnittelisin putkien päälle jonkunlaista "patterisuojuksen" tyylistä, mahdollisesti avattavalla ovella (olin katsovinani että niissä on jonkun sortin säätimiä, joille ehkä joskus tarvitsee päästä käsiksi). Taisi olla jossain Innossa tai vastaavassa vuosia sitten tämä kyseinen idea. Samalla saa pienen laskutason, vaikkapa kivoille tuikkukipoille :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, ihan mahtava idea!! Kyllä mies taas kiljuu riemusta, kun se saa rakennushommia ja taloon saa ahdettua vielä lisää kynttilöitä :D

      Poista
  3. Hieno muutos ja kivan sävyn valitsit seinille!
    Koukut on myös hauskat yksityiskohdat. <3

    Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin kyllä pidän ja tuo laasti on aivan ihana sävy. Onneksi sitä jäi vielä puoli purkkia, niin sillä saa sudittua joko vaatehuoneen tai tuulikaapin, kun niihin saakka pääsemme :) Ja koukut on ihanat <3

      Hyvää viikonloppua teillekin!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.