SOCIAL MEDIA

Arvontavoitto

En ole ikinä, en IKINÄ, voittanut yhtään mitään. Voitte siis kuvitella ne riemunkiljahdukset, kun minua lähestyttiin Casablogeista ja kerrottiin voitosta. Olin siis osallistunut Casablogien lukijakyselyyn ja voittanut vastanneiden kesken arvotun AmandaB:n lyhdyn. Teki mieli julkistaa ilouutinen heti sen kuultuani, mutta halusin odottaa lyhdyn saapumista. Ja tänään se sitten tuli, valtavassa pahvilaatikossa.



Rehellisesti sanottuna, minua harmittaa lyhdyn väri, antiikin ruskea. En oikein tiedä, minne lyhdyn laittaisin, sillä se ei sovi muun sisustuksen väreihin. Hauskaa on tosin se, että lyhdyn mukana tuli pitkä ripustuslenkki, josta lyhdyn voisi laittaa vaikkapa katosta roikkumaan. Itse en tosin uskalla tätä vaihtoehtoa kokeilla, sillä lenkki vaikutti hieman huteralta, enkä halua lyhdyn tippuvan ja rikkovan pahimmassa tapauksessa laminaattia.

Väliaikaissijoituksena lyhty pääsi mediahuoneeseen, jossa se sopii joten kuten lattian väriin.

 

Lyhty myös tuntuu lattialla ollessaan hieman huteralta, joten itse en kyllä maksaisi tästä lyhdystä 59:ää euroa. Mietin myös sitä, että uskaltaako tässä polttaa kynttilää. Lähteeköhän kulutetusta metallista steariini irti, jos kynttilä valuttaa lyhdyn pohjalle? Mutta en valita, voitto on aina voitto. Eiköhän tälle jokin paikka löydy.

Mukavaa viikon alkua!

15 kommenttia :

  1. Sprayaa hopeaksi tai valkoiseksi??

    ONNEA VOITOSTA :):):):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyyköhän tossa spraymaali, kun on tommoinen "ruostunut" ja epätasainen pinta? Jos ei meinaan onnistu, niin sitten kyllä harmittaa.... Kiitoksia, kyllä se onni näköjään potkii, kun tarpeeksi kauan odottaa :)

      Poista
  2. No, on kyllä aika kallis. En kyllä maksaisi itsekään. Laita pohjalle foliota tai osta sellaisia metallivuokia, mitkä kai oikeasti tarkoitettu leivonnaisvuoaksi

    VastaaPoista
  3. ainii, ja tietty Onnea voitosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Ei olisi kyllä itselle tullut mieleen :D Ja kiitoksia!

      Poista
  4. Ooh! Onnea voitosta! Lyhty on ihan nätti, mutta ei tosiaan oikein ehkä sinun värisesi ja muutenkin mielestäni turhan "japanilaishenkinen" mistä itse en niin välitä. Ajattelin myös tuota maalaamista oman väriseksi, mutta sehän se sitten keljuttaa jos pieleen menee. Yksi vaihtoehto tietysti on myyminen jollekin joka sitä halajaa, jos et itse sitä jaksa katsella :) Ja vielä tuosta steariinista... kovetuttuaan se lähtee melkein pinnasta kuin pinnasta, toki saattaa napata hieman maalia tms. mukaansa. Nimim. kokemusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mäkin mietin sitä myymistä, mutta jotenkin en raaskisi, kun oon tuon lyhdyn voittanut. Saa nähdä, mitä tapahtuu. Tällä hetkellä en jaksa etsiä sille paikkaa, mutta ehkäpä se seuraavan järjestyksen muuttamis inspiraation yhteydessä löytyy :D

      Poista
  5. Ehkä sitä maalaamista kannattaisi kuitenkin kokeilla niin saisit lyhdystä mieleisen ? Mielestäni se olisi valkoisena tosi kaunis.

    Kiva blogi sinulla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan! Ehkäpä laitan sen maalaamisen harkintaan, sillä itsekin ajattelin, että valkoisena lyhty olisi kaunis :)

      Poista
  6. Onnea voitosta. Hieno lyhty - katsele rauhassa, jos keksit sille jotain käyttöä; jos tunnet vaikka jonkun, jolle se sopii, niin lahjoitat edelleen sopivassa tilaisuudessa - eli laitat vahingon kiertämään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maalaamista harkitsen, mutta eihän sitä tiedä, vaikka lyhty löytäisi sitä ennen uuden kodin. En vaan millään raaskisi luopua, kynttilähullu kun olen :D Tervetuloa seuraamaan!

      Poista
  7. Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  8. Kokeile sprayta se mieluisalla värillä :) Minäkin suhuttelin viimekesänä lyhtyjä ja hyvin on maali pysynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sprayauksen kannalla olevien kommenttien määrästä päätellen, sitä on varmaankin kokeiltava. Eihän asia selviä kuin kokeilemalla :) Kiva kun jätit kommenttia kaimaseni!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.