SOCIAL MEDIA

Eva Solon yrttiruukut ja kadonnut kesälomafiilis

Aamulla sängystä noustessa keittiön ikkunasta tervehti tällainen näky:


Että hyvää kesälomaa vaan mulle! Onneksi kesäistä tunnelmaa tuovat tuoreet yrtit, jotka majailevat uusissa Eva Solon yrttiruukuissa keittiön ikkunalaudalla. Ehkä hienoin keksintö ikinä!


Keraamisen yläosan pohjan rei'istä pujotellaan pitkä nylonlanka, jonka avulla yrtti imee alemmassa ruukussa olevaa vettä itseensä. Langat siis toimivat ikään kuin yrtin juurina. Kätevää!


Ikkunalaudalta löytyykin tällä hetkellä tuttua ja turvallista basilikaa sekä lehtipersiljaa, joka oli täysin uusi tuttavuus meikäläiselle.



Toimii muuten yhdessä erittäin hyvin esimerkiksi lihan marinoimisessa, testattiin vappupäivänä.

Kivaa viikonloppua!

Tuulikaapin muutos

Eilen minuun iski kamala migreenikohtaus, joten vappuaaton juhlinta jäi vähälle: painuin sänkyyn kymmeneltä torkuttuani ensin sohvalla pari tuntia. Siksi jäi tekemättä myöskin villi vapunjuhlinta postaus. Voimmekin siis tänään siirtyä suoraan asiaan.

Tuulikaappimme näytti aikaisemmin tältä:




Kamalaa, tiedän. Ja pahoittelut luokattoman huonosta kuvanlaadusta. Seinissä oli samaa lasikuitutapettia kuin kodinhoitohuoneessa, joten päädyin kodarin kanssa samaan ratkaisuun: maalasin tapetit Tikkurilan sävyllä X487, sillä tutulla ja turvallisella laastilla. Tapetit oli myös laitettu vähän miten sattuu, nurkat ovat rutussa yms., mutta emme jaksaneet tuulikaappiin maalausta enempää panostaa. Jo pelkällä maalilla saa ihmeitä aikaan.


Kirsikan värinen lipasto oli hyvä ja toimiva, ainoastaan väri oli väärä. Päätinkin kokeilla sen maalaamista. Mies oli hieman epäluuloinen maalaamisen onnistumisen suhteen, mutta yllätyimme molemmat, kun lopputulos näytti tältä.


Patteriseinälle ripustin keittiössä aikaisemmin olleen taulun, joka ei muuten ole vinossa, vaikka kuvassa siltä näyttää.


Koska maali oli ylijäämää kodinhoitohuoneesta, selvisimme tuulikaapin "remontista" ainoastaan kolmella hankinnalla. Ensimmäinen niistä päätyi seinälle, Umbran Sticks-naulakko.


Toinen hankinta oli uusi matto sen vanhan (ja kammottavan) ruskean tilalle.


Kolmannen hankinnan tein viime syksyn Hulluilta Päiviltä. Mies katsoi hieman pitkään, kun heräsin varta vasten ennen kasia ja asetuin koneelle valmiina nettihullailuun. Ja minkä vuoksi? No pienen oliivipuun tietenkin.

Älkää välittäkö noista rutuista tapetissa, ei niitä oikeasti kukaan katso :)

Mitäs pidätte uudistuneesta tuulikaapista? Halvalla selvittiin ja itse olen enemmän kuin tyytyväinen. Vaihdettiinhan me jalkalistatkin tuulikaappiin, mutta niitä en laskenut erikseen tuulikaapin menoihin, koska uusittiin koko talon jalkalistat. Ei tuo muutama metri enää siinä budjetissa tuntunut. Ja hei, kävin eilen ostamassa kamerajalustan (halpa kuin mikä eikä todellakaan mitään ammattilaismallia, mutta kyllä se vapaan käden voittaa). Huomaatteko mitään parannusta näissä uusissa kuvissa?

Mukavaa vappua! Meillä olisi tänään tiedossa autotallin siivousta, nyt kun ollaan vihdoin saatu remontti valmiiksi.

Paluu

Tänään tuli se tunne. Se tunne, jota olen odottanut yli puoli vuotta.

Lokakuussa aloitin uudessa työssä viranomaistehtävissä ja koska asumme suhteellisen pienessä kaupungissa, koin blogin kirjoittamisen hankalaksi. Vaikken kovasti itseäni ole blogissa kuvannut, niin minun ja kotini tunnistaminen ei vaatinut kovinkaan suurta salapoliisityötä. Sen lisäksi olin väsynyt, todella väsynyt. Työ ei missään määrin ollut unelmatyötäni eikä se vastannut koulutustanikaan, mutta tässä taloustilanteessa mistä tahansa työstä tulee olla iloinen. Ja siksi minä jaksoin raahautua joka aamu toimistolle ja tehdä työni hymyssä suin. Vaikka henkisesti olin loppu.

Kolme viikkoa sitten sain puhelun eräästä hakemastani työpaikasta ja tämä puhelu loppui lauseeseen: "tervetuloa meille töihin". 19.5. aloitan vakituisessa työssä kehitysvammaisten kanssa ja voin sanoa olevani onneni kukkuloilla. Työ on juuri sitä käytännön tekemistä, joka sopii minulle toimistossa istumista paremmin. Lisäksi pääsen käyttämään kuntoutuksen osaamistani sekä luovia menetelmiä päivätoiminnan ohjaamisessa. Nyt siis vain nautin lomastani, ennen uuden työn alkua.

Palatakseni siihen tunteeseen. Tänään minun oli avattava blogger, ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen, ja näpyteltävä tämä teksti. Kerrottava teille hyvät uutiset ja pahoiteltava pitkää poissaoloa. Nyt on aika palata blogin äärelle. Toivottavasti te lukijat olette siellä vielä!

Kuva: themescompany.com