SOCIAL MEDIA

Sisusta itsesi onnelliseksi

Lauantaina osallistuin Oulussa ihanan Tomi Kouvolan vetämälle sisustuskurssille. Kurssin teemana oli "Sisusta itsesi onnelliseksi" ja minä olin myyty jo otsikon nähtyäni. Päällimmäiseksi mieleeni jäikin Tomin ajatus siitä, että kodin täytyy tuntua maailman parhaalta paikalta. Jos haluat käyttää värejä, käytä niitä. Jos taas pidät kokovalkoisesta, niin go for it. Oman kodin sisustus on silloin hyvä, kun se miellyttää asujiaan - trendeistä riippumatta. Minä voinkin allekirjoittaa tämän täysin, itse kun olen aina pyrkinyt sisustamaan fiiliksellä. En edes osaisi luokitella kotimme sisustusta mihinkään tyylisuuntaan kuuluvaksi. Meillä on meidän näköistä ja piste. Parasta sisustamisessa onkin se, että minkään ei tarvitse olla pysyvää. Ihmiset muuttuvat ja mieltymykset muuttuvat. Jokainen voi poimia eri tyyleistä itselleen ne parhaiten kolahtavat jutut eikä sisustamisessa ole olemassa oikeaa tai väärää.


Kurssin alussa Tomi esitteli omia suunnittelukohteitaan ja mukavaa oli nähdä kuvia myös Tomin omasta kodista. Pitkän uran aikana hän onkin ehtinyt suunnitella monenlaisia tiloja ja niistä olisin voinut kuunnella tarinoita tuntitolkulla. Aika kuitenkin riensi ja meidän täytyi siirtyä seuraavaan vaiheeseen, ryhmätyöhön. Saimme pohjapiirustuksen valtavasta makuuhuoneesta, johon meidän piti suunnitella nukkumatila, tv, työpiste ja oleskelutilaa. Lisäksi pohjaan piti saada suihku ja wc sekä pukeutumistila. Väliseiniä sai tehdä, mielikuvitusta piti käyttää eikä budjettia ollut. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta sitä se ei tosiaan ollut, etenkään kun kolmen naisen ryhmäämme mahtui kolmea (tai välillä jopa useampaakin) eri mielipidettä.


Ei niin onnistuneesta suunnitelmasta huolimatta, päivä oli todella inspiroiva ja vahvisti entisestään omia ajatuksiani sisustamisesta. Kiitos siis kaikille mukana olleille ja erityiskiitos Tomille!

8 kommenttia :

  1. No nyt on "sisustusfilosofia" minun mieleeni! Joskus meillä käydessään ihmiset ihmettelevät, että onpa teillä vähän tavaraa. Ei ole "kodikasta", kun on niin autiota. Mutta meille sellainen pelkistetty koti, jossa on paljon tilaa ja mahdollisimman vähän irrallista krääsää, on kodikas. Meitä on moneen junaan. :)

    (Ja kyllä meilläkin muuten sitä tavaraa riittää, se on vain poissa vieraiden silmistä, heh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin itseasiassa hyvin yllättynyt, että Tomi ajatteli asioista meikäläisen kanssa samalla tavalla. Mutta tottahan se on, koti on asujiaan varten eikä muiden mieltymyksillä pitäisi olla väliä :) Jos joku ei teidän kotia pidä kodikkaana, niin onhan se melkoisen hyvä, että kyseinen ihminen ei teillä asu :D

      Poista
  2. Just niin. Silloin kun koti tekee asujansa onnelliseksi, se on just hyvä. Trendeistä viis. (Eilen taas katsoin Suomen kaunein koti-ohjelmaa ja ärsyynnyin ties kuinka monennen kerran siitä, kuinka juontajat hokee sitä, että "asukkaan persoona ei näy". Mistäs ne sen tietää, kun eivät tiedä, keitä kodissa asuua?? Ja pitääkö sitä aina väkisin tunkea sitä "persoonallisuutta" vaikka vanhojen kulahtaneitten kalusteiden muodossa joka paikkaan, jos ei sattumoisin sellaisesta tykkää?
    Mietinkin, että voisin osallistua sellaiseen ohjelmasarjaan, jonka nimi olisi "Suomen persoonattomin koti" :D. Silti siellä asuu onnellisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se haaste onkin, kun persoonallisuus merkitsee eri ihmisille eri juttuja :) Mä en itseasiassa ole edes katsonut Suomen kaunein koti -ohjelmaa enää parina viime kautena, kun mua ärsyttää se kotien arvostelu. Ja se on mun mielestä vähän väärin, että samassa ohjelmassa kisaa "tavisten" kodit sekä arkkitehtien ja sisustussuunnittelijoiden suunnittelemat linnat.

      Me voitaisiinkin kehittää semmoinen ohjelma, missä esiteltäisiin Suomen onnellisimpia koteja ja kaikki olisi voittajia :)

      Poista
  3. Kuulostaa just oikealta. Ai että tulee ihanasti omat kouluajat mieleen. Tutunkuuloisia projekteja. Ihanaa näissä vastaavissa oli että kun ei ollut budjettia ja sai suunnitella just mitä halusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on jotenkin ihana ajatus, että tyytyväiset asukkaat tekee kauniin kodin :) Meillä on kanssa opinnoissa ollut vastaavantyyppisiä suunnittelutehtäviä. Ne on kyllä kivoja, mutta kuinka paljon on oikeasti muka semmoisia asiakkaita, joilla ei ole lainkaan budjettia tai mitään tyylitoiveita? Toki tuossa Tomin kurssilla olikin ideana herätellä omaa mielikuvitusta :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.