SOCIAL MEDIA

Mysteeripöytä

Muutama viikko sitten pohdin punaisten muovituolien laittoa terassille mustan pöydän pariksi. Ajatuksissani ollut pöytä oli minulla jo tiedossa, tätini kun on pari vuotta muistutellut heille ylimääräisestä ulkopöydästä. Tiistaina sitten olikin sydänhalvaus lähellä, kun alkuillasta kotiin tullessani, terassilla nökötti musta ruokapöytä ympärillään viisi tuolia. V oli tullut minua aikaisemmin kotiin ja hän luulikin minun salaa shoppailleen. Siinä sitten ihmeteltiin hetken aikaa tyhjästä ilmestynyttä ruokailuryhmää ja vakuuteltiin toisillemme, ettei kumpikaan meistä ole asian takana.


Kiivaan puhelukierroksen (ja facebook kuulutuksen) jälkeen mysteeri ratkesi - setäni oli reippaana miehenä kuskannut pöydän tuoleineen meille työreissunsa yhteydessä. Hyvät naurut irtosikin tätini kanssa, hän kun oli vielä vannottanut, että matkalta täytyy soittaa. No ei soittanut ei. Suomalainen mies ja silleen... Eikä kyseinen vaihtoehto tullut heti ensimmäisenä mieleen, matkaa kun on yli 400 kilometriä. Nytpä meillä on kuitenkin positiivinen ongelma, tuoleja kun löytyy yhteensä kahdeksan kappaletta. Minulla kun ei ollut tietoa, että pöydän mukana saa ylimääräiset tuolitkin.


Mahtista viikonloppua!

12 kommenttia :

  1. Kiva yllätys. Ja, pöytä sekä tuolit näyttävät oikein kivoilta. Aurinkoista viikonloppua ja toivottavasti pääsette testaamaan teidän uusia kalusteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aikamoinen ylläri! Ja mä tykkään kyllä kanssa kovasti näiden ulkonäöstä :)

      Poista
  2. Haha, yllätykset on parhaita :D. Kunpa saisin jo kalusteita meidänkin terassille, niin pääsisi kunnolla sisustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mun makuuni jo vähän iso ylläri, meinasi itku tirahtaa, kun ihan paniikissa mietin, että meille on tuotu jonkun toisten kalusteet :D

      Poista
  3. Hauska :)). Mut kiva ylläri! Miehet o välil niin jurpåi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tädin kanssa puhuttiinkin, että ihan tyypillistä touhua meidän suvun miehille :) Mutta kiva kun saatiin uusi ruokailuryhmä ja vieläpä kotiin toimitettuna!

      Poista
  4. Hauska ylläri! On siinä varmasti ollut ihmettelemistä, että mistä ovat yhtäkkiä tupsahteneet. Hyvältä näyttävät ja sopii tosi kivasti tuohon terassille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen tiistai-ilta :D Mä tykkään kanssa, on jotenkin tosi ryhdikkäät mustana :)

      Poista
  5. Hahhah! Kerrankin näin päin! Siis luulisi, että yleensä jos joku käy asukkaiden tietämättä "uudistamassa" terassia, sieltä katoaa tavaraa, mutta tepäs saittekin sitä lisää! ;DD No, hienolta näyttää! Mä muistan vielä miten innoissani olin, kun yllättäen saatiin P:n vanhempien vanhat parvekekalusteet meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä aikamoinen ylläri :D Tykkään ihan hirmuisesti tuosta setistä ja kovasti on ollut mielessä terassin piensisustus! Täytyisi käydä öljy ostamassa, niin saisi öljyttyä terassin ja sitten voisikin viimeistellä terassin kukilla yms.

      Poista
  6. Tuollainen ylläri saisi tulla meidänkin pihalle :) tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää oli kyllä huippu yllätys! Mä näin muuten viime yönä sellaista unta, että olin teillä käymässä ja teillä asui joku mummokin :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.