Meillä ei vieläkään ole yksiäkään kausivaloja esillä, mikä on minun mittapuullani erikoista, eletäänhän sitä jo marraskuun loppupuolta. Tai no joo, onhan meillä se
valotähti olkkarin ikkunassa, mutta minä pitäisin sitä siinä ympäri vuoden, jollei se olisi mukamas outoa. Suurin syy tähän kausivalottomuuteen taitaakin olla laiskuus, ei meinaan yhtään huvita alkaa selvitellä viime vuoden jäljiltä niitä johtomyttyjä. Sen sijaan joulua (kyllä, minä aion nyt virallisesti puhua joulusta, tänään kun soi Prismassa joululaulutkin) on ilmestynyt olohuoneen Lack-hyllyyn ihan huomaamatta.
Suloinen valesypressi huusi nimeäni ruokaostoksilla, joten olihan se pakko napata mukaan. Kaunis puinen tähti tarttui puolestaan matkaani etelänreissulta.
Ihan vähäsen jo saa, eikö niin? Kohtahan se on jo ensimmäinen adventtikin.
Leppoisaa sunnuntaita!
Minä selvittelin tänään viimeiset (ulko) johtomytyt. Sisävaloissa pääsenkin helpolla sillä ovat paketissa uutukaisina (käytin hyödykseni viime joulun jälkeiset -70% alet). Mutta ehkä sisäkoristuksen kanssa vielä vähän hannailen...
VastaaPoistaUlos minä kaipaisin valoja eniten, mutta ne ulkovalot ovat pahimmasa mytyssä.... Jospa ottaisin sen tämän viikon tavoitteeksi :)
PoistaToihan on muuten mahtava idea, täytyykin muistaa joulun jälkeen katsoa, mitkä valot vetelevät viimeisiään ja hamstrata ensi joulua varten alennusmyynneistä valot :D
Kyllähän sitä tässä vaiheessa marraskuuta voi jo ruveta laittamaan joulua esille! ;) Meillä laiteltiin tänä viikonloppuna jo reilusti joulua, mm. tunnelmavalot melkein joka huoneeseen, jouluisia tekstiillejä jne :) Ihana tunnelmoida tulevaa joulua <3
VastaaPoistaHyvin voi! Me ollaan sitä paitsi kadun ainoa talo, jolla ei ole vielä ulkovaloja :)
PoistaMeilläkin taljat jo kaivettu esiin sekä paksummat torkkupeitot. Joulun valmistelu ja fiilistely on kyllä melkein parempaa kuin se itse joulu, se kun tuppaa olemaan ohi niin nopeasti :)
tosi sievä tuo tähti. olis ihan mulle tehty :P
VastaaPoistaEikö ookin, sopivan simppeli, mutta silti jotenkin hieno! Granitista sen löysin.
PoistaMinä yritän pitää kiinni, että vasta joulukuun 1. päivä saan laittaa joulukoristeet esiin. Kovasti jo tekisi mieli viritellä niitä paikoilleen, mutta ei ihan vielä :)
VastaaPoistaAika monen olen kuullut pitävän joulukuuta sinä maagisena rajana :) Eipä sinullakaan ole enää pitkä aika siihen, kun saat kaivaa joulukoristeet esiin!
PoistaMukavaa viikkoa!
Kaunis ja harmoninen asetelma, sopivasti vihreää joukossa♥ Mä olen ihmeissäni, ettei meidän kodista löydy vielä yhden yhtä pikkukuusta sisältä, vaikka joka päivä olen marssivinani takapihalle niitä hakemaan... oon monta viikkoa jäljessä edellisvuosista? No vielähän tässä kerkii vaikka ja mitä! :)
VastaaPoistaEhtii ehtii, hyvinkin :)
PoistaKiitos kivasta kommentista!