SOCIAL MEDIA

Parempia päiviä

Edellisen Poissa pelistä -postauksen kirjoittaminen tuntui todella vaikealta. Vaikealta myöntää ja hyväksyä se, ettei jaksa. Mutta se saattoi juurikin olla sitä, mitä kaipasin. Sitä, että sain vuodattaa ajatukseni ulos ja lakata pyörittämästä niitä päässäni. Toki ajatukset pyörivät edelleen ja kaikenlaista on tullut mietittyä, mutta pahin lamaantuneisuus taitaa olla jo takana. Selvyyttä sairasteluuni ei ole vieläkään saatu, mutta eteenpäin mennään koko ajan. Työterveyshuolto on ollut tukenani ja ajatukset kääntymässä positiiviseen suuntaan. Kesälomakin lähestyy ja toivottavasti saisin viettää edes muutaman kivuttoman lomapäivän.


Pieniä juttuja olen jaksanut jo tehdä, pikkuhiljaa ja ilman kiirettä. Koska ulkona on satanut vettä kaatamalla, olen keskittynyt sisällä kukkienhoitoon viherkasvien mullat vaihtamalla. Viherterapiaa parhaimmillaan, vaikken mikään viherpeukalo olekaan. Ja olen minä jo vähän suunnittelut tämänvuotisia kesäkukkiakin. Sitä paitsi vanha kainuulainen sananlasku sanoo, ettei kesäkukkia saa istuttaa ennen kesäkuun kymmenettä. Tässähän ollaan vielä hyvin aikataulussa.


Sunnuntaina laitoin stopin jatkuvalle mässäilylle ja otin itseäni niskasta kiinni. Sairasta ihmistä kun ei varsinaisesti piristä se, että jatkuvien kipujen lisäksi paino nousee sekä kortisonin vuoksi, että käsistä lähteneen mässäilyn takia. Kortisonin sivuvaikutuksille en mahda mitään, mutta syömiseeni voin vaikuttaa. Lidlin tuoreista sämpylöistä tai croissanteista en kuitenkaan luopunut, saahan sitä lounassalaatin kanssa uunituoreen sämpylän nauttia.

Iloista tiistaita!

6 kommenttia :

  1. Tsemppiä ja toivottavasti saat pian vastauksia <3 <3 #hali

    VastaaPoista
  2. En ole minäkään siis myöhässä vielä kesäkukkien kanssa tuon sananlaskun mukaan :) Mä niin toivon, että saisit sen muutaman kivuttoman päivän ja saisit nauttia kesästä. Ja hitsi, kyllä sitä nyt aina tuoreen sämpylän vetästä salaatin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei vielä mitään kiirettä kukkien kanssa :) Sitä paitsi, eivät nuo ilmatkaan ole ainakaan meillä päin olleet kovin suotuisat kukkien istuttamiseen. Kivuttomia päiviä odotellaan, kyllä ne vielä joku päivä tulevat <3

      Poista
  3. Halaus <3 luin vasta nyt edellisen postauksesi, eilen vielä mietiskelin ettei sinusta ole kuulunut mutten ollut huomannut aikaisempaa.. Harmi juttu, tsemppiä ja voimia paljon sinulle Jossu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Marrulta eilen kuulin, että blogger oli pantannut mun postauksia ja nämä kaksi edellistä oli eilen illalla yhtäkkiä ilmestynyt lukulistalle uusina posteina... Ilmeisesti bloggerissa jotakin häikkää, koska mulla kanssa parin blogin postit tulee viiveellä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.