SOCIAL MEDIA

Valmis mediahuone

Tai no ainakin hienosäätöä vaille valmis. Johtojen kanssa täytyy vielä härvätä, mutta pääpiirteittäin mediahuone on valmis, on ollut jo olympialaisista saakka. Meidän oli tarkoitus hankkia joululahjaksi uusi liesi, mutta miehen mielestä videotykki oli tärkeämpi olympialaisten ja kevään mm-kiekon vuoksi. Enkä voi väittää, ettenkö olisi itsekin ollut innoissani tykistä, urheiluhullu kun olen.


Oli muuten hieman hankala kuvata säkkipimeässä huoneessa pelkän kattovalaisimen keinovalon turvin. Onpahan ainakin ollut hintansa veroiset pimennysverhot, on meinaan pimeää.


Teknisiä asioita tykistä en osaa kertoa, tiedän sen vain olevan merkiltään BenQ. Screeni on tehty Forex-levystä (eli siis muovista) ja kehykset mies nikkaroi harmaasta reunalistasta. Tuumakokoa screenille en nyt muista, mutta iso se on.


Halusimme ehdottomasti kiinteän screenin rullattavan valkokankaan sijaan, sillä tykin ollessa pois päältä, muistuttaa screeni isoa taulua. Nämä ovat tietty makuasioita ja jokainen tekee kuten tykkää, mutta me olemme kuitenkin olleet erittäin tyytyväisiä tähän itse tehtyyn screeniin.


Aurinkoista tiistaita!

16 kommenttia :

  1. Melko tasvertaiset vaihtoehdot, liesi ja videotykki :D
    (Laiskana kokkina olen sitä mieltä, että valinta oli ehdottomasti oikea, vaikken tykeistä tai mediahuoneista mitään ymmärräkään, mutta jos olis pienikin mahdollisuus, niin mies hommais meille sellaisen heti :). Sen verran urheiluhullu on, ettei tunnu mikään telkkari tai äänentoisto riittävän kisakatsomon tunnelmaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ehdottomasti oikea valinta! Uuden lieden haluaisin kyllä silti pian, en toki sen vuoksi, että kokkaisin paljon, vaan siksi, että vanha on ruma (ja rikki) :)

      Poista
  2. Hieno kokonaisuus! Tuo screeni on myös tyylikäs. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin mielestä tommoinen kiinteä screeni on paljon tyylikkäämpi kuin semmoinen rullattava valkokangashässäkkä :D

      Poista
  3. Upea huone! Kyllä kelpaisi tännekkin tuollainen huone, itse tykkään katsella paljon meinaan leffoja. Tällä erää ei huoneet vaan riittäisi... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mies oli kyllä iloinen, kun sai oman urheilu- ja pleikkarihuoneen :) Mekin aluksi pähkättiin työhuoneen ja tuon välillä, mutta aika harvoin mies tekee töitä kotona, joten silloin kyllä riittää ruokapöytä siihen hommaan. Tuota mediahuonetta kun tulee käytettyä lähes päivittäin!

      Poista
  4. Upea....erittäin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mies oli eilen hyvin ylpeä, kun kerroin hyvästä saadusta palautteesta :)

      Poista
  5. Wowzaa mikä screeni! Ei oo monella tuollaista kotona ;))!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ei! Meillä on V:n kanssa ollut semmoinen periaate, että jos tehdään jotakin, niin tehdään se kunnolla ;)

      Poista
  6. Hei :). Wow mikä kiinteä screeni - unelmahuone :). Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Onhan tuo huone ainakin miehen unelmien täyttymys :)

      Poista
  7. Wuhuuu! Mä näytin P:lle tän postauksen ja nyt se istuu makkarissa läppäri sylissään, Gigantin sivut auki ja haaveilee uudesta, massiivisen kokoisesta taulutelkkarista ;D Mä puolestani haaveilen tuosta upeasta Marilynistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiesin, että tää postaus tulee kalliiksi monelle perheelle :D Toi Marilyn-juliste on peruja isältäni: kotoa pois muuttaessani kaivoin sen isukin tavaroista lainaan ja jätin vain palauttamatta :) Sopii kyllä hyvin mediahuoneeseen!

      Poista
  8. Kyllä tuolla kelpaa leffoja katsella!! Ja ei varmasti tarvi enää elokuviin kovin usein lähteä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on aika mageeta, että kotona saa nykyisin sen elokuvakokemuksen :) Vielä kun saisi ostettua uudet kaiuttimet sohvan taakse, niin elämys olisi täydellinen!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.