SOCIAL MEDIA

Terassia

Tajusin juuri, etten ole esitellyt meidän terassia juuri ollenkaan. Eikä siinä kyllä rehellisesti sanottuna ole aikaisemmin ollut paljoa esiteltävääkään. (Sillä ainoalla) lomaviikollani toukokuussa, öljysin terassilaudat uusiksi ja saatoin sitten ehkä hieman innostua, sillä sudin samalla keloharmaalla myös talon kylkiäisenä ostamamme pöydän ja tuolit. Perusteluna tälle oli tietenkin se, että vanhat ruskeat kalusteet eivät enää käyneet keloharmaaksi öljyttyyn lattiaan. Ja täytyihän terassia sitten hieman somistaakin, kun vauhtiin pääsin.





Haaveissa olisi uudet polyrottinkiset kalusteet, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi. Ja kyllähän tuolla vanhoillakin kalusteilla on tullut vietettyä aikaa.

Kivaa tiistaita!

19 kommenttia :

  1. Ihanalta näyttää, kyllä tuolla viihtyisi päivää paistatella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kyllähän tuolla on lämpiminä päivinä viihtynyt :)

      Poista
  2. Kyllä tuolla viihtyisi ! :) Kivan näköistä ! :)
    Itsellä myös haaveena polyrottinkiset kalusteet tulevalle terasille, olen koittanut pitää silmät auki tarjouksille ja odotankin että loppukesästä tekisin jonkun hyvän ale/poistolöydön :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin on vähän ajateltu loppukesän alemyyntejä :)

      Poista
  3. Kyllä tuolla viihtyisi ! :) Kivan näköistä ! :)
    Itsellä myös haaveena polyrottinkiset kalusteet tulevalle terasille, olen koittanut pitää silmät auki tarjouksille ja odotankin että loppukesästä tekisin jonkun hyvän ale/poistolöydön :))

    VastaaPoista
  4. Kauniilta ja viihtyisältä näyttää :) olisipa meilläkin jo terassi, saatiin tällä viikolla takakuisti siivottua remppa muruista harjan ja painepesurin avulla, hieman kivempi nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä täytyisi maalata toinen takapihalla oleva varasto tänä kesänä. Ei voi sanoa, että maisemat tuossa terassilla olisi kovinkaan kauniit, kun rikkaruohot valtaavat takapihan ja näkymänä on käsittelemätön varaston rötiskä... Mutta pikkuhiljaa :D

      Poista
  5. Voi kun tiellä on viihtyisän näköistä! Jotenkin erilainen fiilis kuin meidän ankealla partsilla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Noh, kyllä se teidänkin partsi valmistuu vielä, ennemmin tai myöhemmin :) Ja sit kun se remppa on ohi, niin se näyttää varmaan entistä paremmalta :D

      Poista
    2. Kyllä mä sille jotain ennen remppaa vielä teen. Tuli viime viikolla meinaan lappu, että se alkaa vasta elo- syyskuun vaihteessa! Arvaa ottaako pikkuisen aivoon että vasta niin myöhään...

      Poista
    3. No voi hitto, ei sitten viittinyt aikaisemmin ilmoittaa... Mutta oon ihan varma, että keksit sinne jotakin kivaa siksi aikaa :)

      Poista
  6. UUH! Noi lyhdyt on tosi kivat noin!! :) Mulla on samantyyliset, mutta nyt kesäaikana kellarissa!!!! :))!!

    Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään, kun nyt ne on tommoiset kesäiset :) Ainoa miinus tosin siitä, että niihin on tullut ruostetta sateesta :(

      Poista
  7. Tyylikkäälle ja viihtyisälle näyttää, millä värillä maalaatte varaston? Onko tuo taustalla näkyvä rakennus maalattu Aamu-usva nimisellä maalilla? Itselläni on sen oikean harmaan maalin metsästys käynnissä ja kylläpä on vaikeaa, harmaa taittaa aina joko liikaa siniseen tai beigeen tai vihreään tai.... kääk :) Ihanaista kesäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalataan varasto tuon taustalla näkyvän väriseksi eli siis vaaleansiniseksi :) Meillä on talokin maalattu samalla värillä, itse en tosin olisi tuota valinnut. Edelliset asukkaat olivat jättäneet meille maalia vähäsen, mutta tarkempaa tietoa sävystä ei ole kuin purkissa lukeva tvt g300. Yritin sitä etsiä netistä, mutta värikoodit ovat tainneet muuttua. Harmaa se ei kuitenkaan ole :D

      Onnea oikean harmaa metsästykseen, kyllä se vielä löytyy :)

      Poista
  8. Ihana idea käyttää lyhtyjä noin! Saa niille käyttöä pimeän ajan ulkopuoleltakin. Ihanan tunnelmallinen fiilis välittyy näistä kuvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Olipa ihanasti sanottu :) Harmi vain, että lyhdyt ovat hieman jo ruostuneet. Saa nähdä, viitsiikö niitä ottaa enää syksyllä sisälle...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.