SOCIAL MEDIA

Takapihalla kasvaa

Kävin töiden jälkeen takapihalla poimimassa punaviinimarjoja ja mansikoita ja pakko minun oli kamerakin hakea sisältä, niin ihanasti paistoi ilta-aurinko.



Mansikoiden verkotus ei ole ihan ammattitasoa eikä esteettisesti kovinkaan silmiä hivelevää, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Ehkä ensi kesänä voisimme harkita puukehyksen rakentamista mansikkapenkin ympärille, jolloin verkon saisi nätisti kehykseen kiinni (ja se myös pysyisi siinä kovalla tuulella).


Pihalta löytyy myös yksi karviaispensas, kaksi mustaviinimarjapensasta, raparperia ja ruohosipulia. Sekä tietenkin tämä kaunistus:


Saanko esitellä, perunamaa. Ja kyllä, V on jo kaksi kertaa sen kääntänyt tälle kesälle, mutta rajansa kaikella. Mietitään uudestaan ensi kesänä.

Aurinkoista keskiviikkoiltaa!

2 kommenttia :

  1. Tulipa ihana ja kotoisa olo, aivan lapsuuden kesät. Omassa pihassa myös viinimarjoja, tosin nokkoset ja rikkaruohot ovat nämä kolme pensasta vallaneet täysin ja minä olen mietiskellyt milloin koittaa se hetki kun pistän puutarhan kokonaan uusiksi :D (minkä puutarhan, raparperiä ja pari omena- ja kirsikkapuuta löytyy) Toisaalta ajattelen, että ensin sisätilat kuntoon ja sitten mietitään mitä sille pihalle tehdään :)mukavaa iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä myös mietitty, mitä tehdä tuolle takapihalle. Tietenkin on kiva, että saa marjoja omasta pihasta, mutta kuka ne kaikki hoitaa? :) Itselleni riittäisi hyvin yksi punaviinimarjapensas, vähän raparperia sekä tuo mansikkamaa :D Ei meillä edes syödä karviaisia tai mustaviinimarjoja. Mutta tämä kesä mennään ainakin näin, katsotaan ensi kesänä uudestaan :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.