Olinkin jo luovuttamassa kalenterin ulkonäön suhteen ja ostamassa ihan perus version tuunattavaksi, kunnes silmäni osuivat tyylikkään mustavalkoiseen kalenteriin. Sisältö täytti tarkat vaatimukseni ja kannessa oleva Tommy Tabermannin runo sinetöi ostopäätökseni.
Elämässäni on ollut parin viime vuoden aikana isoja päätöksiä ja rohkeutta hypätä on tarvittu. Runo puhuttelikin minua erityisesti ja päätin, että haluan muistaa sen rohkeuden joka kerta, kun kalenterini avaan.
Elämässäni on ollut parin viime vuoden aikana isoja päätöksiä ja rohkeutta hypätä on tarvittu. Runo puhuttelikin minua erityisesti ja päätin, että haluan muistaa sen rohkeuden joka kerta, kun kalenterini avaan.
Onko sinulla jo kalenteri valmiina uuteen vuoteen?
Ihana kalenteri! Ja juuri tuollainen minunkin kalenterini on vuosia ollut. Viikkonäkymä ja sarakkeet juuri noin. Paitsi tänä vuonna, sillä taivuin viimeinkin sähköiseen kalenteriin. Työkalenterini on sähköinen ja päätin lopettaa kahden kalenterin ylläpidon. Yllättävän hyvin olen selvinnyt nyt melkein vuoden pelkällä sähköisellä kalenterilla. Mikä ei tarkoita sitä, ettei niitä muistikirjoja edelleen laukussani seikkaile;)
VastaaPoistaMunkin mielestä tuo kalenteri on aivan ihana! Tulee joka kerta hymy huulille, kun sen näkee :) Sähköinen kalenteri on kyllä työelämässä hyvä, etenkin jos muut voivat merkata kalenteriisi menoja. Itsekin sellaista olen aikoinani käyttänyt. Nyt opiskelijana tämän mallinen kalenteri on ehdoton, saa luennot merkattua fiksusti ja pysyy kartalla, missä milloinkin täytyy olla. Toki käytän myös mobiilisovellusta meidän kurssi-ilmoittautumisista (siitä näkee luokat), mutta muutoin on elämä välillä sellaista palapelin kasaamista, että ilman paperista kalenteria olisin hukassa :D
PoistaOnpa kerrassaan kaunis ja myös herkkä kalenteri. Minulla on kalenterihankinnat vielä tekemättä, mutta joku tämäntyylinen voisi olla ihan kiva vaihtoehto.
VastaaPoistaTämä kyllä osui ja upposi ensisilmäyksellä :) Tsemppiä kalenterin etsimiseen!
PoistaTosi kaunis kalenteri, täytyypäs laittaa ostoslistalle <3
VastaaPoistaEikö olekin? Suosittelen ehdottomasti <3
PoistaKaunis kalenteri! Itsekkin suosin perinteistä, ja sellainen on jo hankittuna. :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä :) Kiva kuulla, että on muitakin perinteisten kalentereiden kannattajia!
Poista