SOCIAL MEDIA

Vihertää

Viherkasvien mullanvaihto tuntuu käyneen monissa kodeissa kuumana ja minäkin sain toissa viikolla tehtyä huonekasveillemme vuosihuollon. Minua ei todellakaan ole siunattu hortonomin geeneillä, joten yllätyin kovasti laskiessani viherkasviemme määrää - niitä löytyy nykyisin jo yhdeksän aloe vera mukaan lukien.


Koska kasvien elinkaaren pituudesta ei hoivissani ole ikinä varmuutta, en ole halunnut maksaa niistä suuria summia. Ja isot kasvit tuntuvat maksavan hunajaa. Meillä onkin käynyt hyvä tuuri, sillä palmuvehkan saimme aikoinaan tuparilahjaksi ja peikonlehden pistokkaat saimme viime kesänä V:n esimieheltä. Viirivehkan puolestaan muutin mukanani opiskelijakämpästäni ja se onkin pisimpään ikinä hoidossani viihtynyt kasvi. Tosin niitä valkoisia kukkia siinä ei ole näkynyt...



Pienempiä kasveja olen sitten muutamalla eurolla ruokaostoksilta kotiuttanut, sillä niiden mahdollinen menetys ei lompakkoon tee suurta lovea. Ja ihme kyllä, ainoastaan aloe vera on pitänyt uusia edellisen heittäessä henkensä yli innokkaan kastelijan takia. Tekemällä sitä näköjään oppii.



Onko siellä jo mullat vaihdettu?

10 kommenttia :

  1. Ei ole vaihdettu, mutta yksi uusi kukka per viikko tänne "jostain" putkahtaa! "Joku" voisi vaihtaa mullatkin jossain välissä.

    Minun elefantinkorva on poikinut äskettäin niin, että köökki on korvia pullollaan. Wautsi, tulipa onnistumisen fiilinki, sillä yhen Aloe veran olen talven aikana saanut tapettua... Mie en yksinkertasesti muista, että mulla on kukkia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä taktiikka, että ostaa aina uuden, niin ei tarvi heti huolehtia multien vaihdosta :D Meillä on onneksi V tällä hetkellä vastuussa viherkasvien kastelusta, kun mä olen viikot täällä Rollossa. Ja se on kyllä ottanut tehtävänsä kiitettävän tosissaan :)

      Poista
  2. Oi vitsi toi peikonlehti sopii niin hyvin tohon koriin! Love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sovikin?! Mä tykkään siitä kanssa tosi paljon ja olkkarista tuli heti paljon viihtyisämpi, kun telkkari muutti opiskelijaboksiini ja viherkasvit pääsivät olkkarin paraatipaikoille :)

      Poista
  3. Täällä on menty jo muutama vuosi vain yhdellä kasvilla ja just vähän aikaa sitten uskaltauduin ostamaan jostain ruokakaupasta sellasen muutaman euron viherkasvin. On vielä toistaseks hengissä sekin :) Ei sitä tiedä, että minkälaisia viherpeukaloita meistä vielä tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, ne muutaman euron kasvit on ihan parhaita! Ei sitä todellakaan tiedä, millaisiksi super viherpeukaloiksi me kehitytään :D

      Poista
  4. Vielä olisi pari viherkasvia joihin pitäisi mullat vaihtaa. Pääasia että sain vaihdettua tärkeimmille kasveille mullat, jos ne edes pysyisi hengissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lajittelu tärkeisiin ja vähän vähemmän tärkeisiin kasveihin :D Tsemppiä mullanvaihdon loppurutistukseen!

      Poista
  5. Hyvähyvä Jossu! Kyllä meistä vielä varsinaiset viherpeukalot tulee :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.