1. En osaa viheltää.
2. Olen ärsyttävän tarkka kieliopin kanssa ja inhoan etenkin yhdyssanavirheitä. Varsinkin asiakirjoissa, mainoksissa yms. "virallisissa" teksteissä olevat virheet saavat minut näkemään punaista enkä halua viedä rahojani yrittäjälle, joka ei tarkista kielioppia. Valitettavasti myös jotkut blogit olen poistanut lukulistaltani jatkuvien kielioppivirheiden vuoksi, vaikka ymmärrän toki, että virheiden takana saattaa olla lukihäiriö tai muu kirjoittajasta riippumaton syy. En vain pysty lukemaan kerta toisensa jälkeen selkeitä virheitä täynnä olevaa tekstiä.
3. Minulla on kolme etunimeä, kuten kaikilla isäni puolen suvun lapsenlapsilla.
4. Olen erittäin herkkä tulkitsemaan toisten ihmisten mielialoja ja tunnetiloja ja kuljen jatkuvasti "tuntosarvet pystyssä". Taidosta olikin apua alkoholisti äidin kanssa kasvaessa.
5. En osaa leipoa pullaa (vaan ainoastaan kivikovia möykkyjä). Kaupasta saa hyviä tarvittaessa.
6. Tarvitsen unta vähintään 8 tuntia yössä ja viikonloppuisin saatan nukkua helposti 10 tuntia.
7. Olen kehittänyt pahan addiktion sipseihin (etenkin juusto sellaisiin) ja tuhoan yhdessä illassa vaivatta yli 200 gramman sipsipussin.
8. Osaan ulkoa järjettömän määrän biisejä - sekä suomalaisia että englanninkielisiä. Isäni joskus vitsailikin, että jos koulukirjojen sisältö olisi laulettu minulle, olisin saanut pelkkiä kymppejä.
9. Opiskelin lukiossa yhden kurssin latinaa, mutta siitä ei jäänyt juuri kerrottavaa jälkipolville.
10. Olen erittäin järjestelmällinen ihminen ja kotonamme jokaiselle asialle/esineelle on oma paikkansa.
11. Myös jääkaapissa on jokaisella ruualla oma paikkansa ja V:tä aina naurattaa, kun järjestelen jääkaapin uudestaan hänen laitettuaan ruuat kiusallaan vääriin paikkoihin.
12. Olen todella herkkä ja otan asiat helposti itseeni, jonka vuoksi olen äärimmäisen huono ottamaan negatiivista palautetta vastaan. Olen yrittänyt kehittää itseäni tämän suhteen, mutta edelleenkin tulee kyyneleet silmiin kritiikin edessä.
13. Olen maailman kärsimättömin ihminen, kaiken pitää tapahtua heti-mulle-nyt.
14. Minulla on hyvä näkömuisti ja hämmennän aina säännöllisin väliajoin V:tä huomaamalla pienten yksityiskohtien muuttuneen. Minulta on esimerkiksi turha kuvitella voivansa lainata tavaroita ilman lupaa, sillä huomaan samantien, jos asiat on jätetty eri tavalla.
15. Inhoan epäoikeudenmukaisuutta ja kaksinaamaisuutta.
16. Omaan erinomaiset unenlahjat ja voinkin nukkua melkein missä ja milloin tahansa. Kuulemani mukaan meidän makuuhuoneen oven takana oleva palohälytin piippasi eräänä yönä useaan kertaan paristojen loppumisen merkiksi ja V sitä aikansa oli kuunnellut, mutta luovuttanut siinä kohtaa, kun minä en ollut edes havahtunut kyseiseen ääneen. Vissiin ihan turvallista olla meikäläisen yksin kotona...
17. Rakastan villasukkia - mitä värikkäämmät, sen paremmat.
18. Minulla on oikeassa lavassa keiju tatuointi, jonka otin 18 vuotta täytettyäni.
19. Olen harrastanut niin showtanssia, street tanssia, balettia kuin tankotanssiakin. Viime vuosina tanssiharrastus on valitettavasti jäänyt, mutta toivon voivani palata tanssin pariin jossakin vaiheessa.
20. Olen 162 cm
21. Olen viettänyt viisi kuukautta opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa.
22. En erityisemmin pidä hiihtämisestä, mutta lapsena kävin pappani ja edesmenneen mammani kanssa joka talvi hiihtämässä. Aina kierrettiin sama lenkki ja laavulla syötiin mammani itse leipomat sämpylät ja kuumaa kaakaota. Lisäksi lenkin loppupuolella oli iso kivi, jonka päälle kiivettiin syömään Kismetiä. Ehkä parhaita muistoja ikinä!
23. En ymmärrä, miksi jotkut haluavat ostaa räikeitä designkopioita.
24. Käytän öisin purentakiskoa.
25. Rakastan hitaita viikonloppuaamuja - oma koti, V:n tekemä aamupala, tuoretta kahvia, leivinuunissa tuli ja käsissä sisustuslehti <3
Mukavaa torstai-iltaa!
Hahahh! Apua, mulla on varmaan ihan hirveästi kielioppivirheitä! Mut ainakin vielä oot mukana ;)
VastaaPoistaEi sulla edes oo hirveesti :D Ja vaikka oliskin, niin kyllä mä sun matkassa pysyn <3 Kivaa perjistä!
PoistaMukava postaus! Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!
VastaaPoistaKiitos, itsekin tykkään näitä lukea, oppii "tuntemaan" bloggaajaa aina vähän paremmin :) Aurinkoista maaliskuuta sinnekin!
PoistaTämä on kiva postaus lukea! Itsekin ajattelin sen tehdä, mutta katsotaan nyt, saanko aikaiseksi.
VastaaPoistaKielioppikyttääjä olen minäkin, mutta vain omassa tekstissäni. Muiden virheet eivät haittaa - paitsi kirjoissa! Jos kirja on täynnä kielioppivirheitä, jää se lukematta.
Ja villasukat. Aina ja kaikkialla.
Mukavaa maaliskuun alkua, Jossu <3
Näitä on kyllä kiva tehdä ja lukea :) Mukavaa maaliskuuta sinnekin <3
PoistaTäällä ilmottautuu toinen kielioppivirheellinen 😁 asia joka on aina yhtä vaikea itselle 😁
VastaaPoistaMutta sinun blogissakin pysyn kyllä mukana, oli virheitä tai ei :) Kivaa viikonloppua!
PoistaOlipa hauska postaus! :) Pitäisiköhän itsekin :)
VastaaPoistaEhdottomasti, nää on kivoja :D
PoistaHehhee. Kopioin ihan sellaisenaan kohdat 2-6. Samoin kuin 15. Mutta tanssia en kyllä osaa, en sitten ollenkaan. Ja erinomaisia unenlahjoja kadehdin ihan vilpittömästi :).
VastaaPoistaJos en ole tässä jo alkanut mennä kasaan, niin pituuseroa meillä on tasan puoli senttiä :D. Mutta teikäläinen on kyllä kevyt kuin keiju. Ja näyttääkin mun silmään siltä <3
Ihana Annukka <3 Mä kyllä rakastan tanssimista, toivottavasti pääsen vielä takaisin sen pariin. Ja kiitos! Kivaa viikonloppua!
PoistaTuota... minua taas ärsyttää pilkkuvirheet ja sen takia esimerkiksi tämän blogin seuraaminen on riipivää! Anteeksi!!! Ymmärtänet? :x
VastaaPoista-S
No, onneksi tätä blogia ei tarvitsekaan seurata, jos se niin riipivältä tuntuu. Ylänurkassa on sitä varten ruksi, mistä pääsee pois.
PoistaMinäkään en osaa viheltää! Lapset aina nauravat kun pyytävät viheltämään ja suusta ei kuulu juuri mitään, ei ainakaan sitä vihellystä :D
VastaaPoistaApua, mulla varmaan kans tulee kielioppivirheitä vaikka tarkistankin tekstin moneen kertaan. Oli kiva lukea postaus! Hyvää viikonloppua <3
Hah, en siis ole ainoa :D Ja en mä niitä virheitä tietoisesti kyttää, joskus vaan ärsyttää esim. kirja hylly erikseen kirjoitettuna. Leppoisaa sunnuntaita!
PoistaMukavia juttuja, monta tuttuakin. Ja yhdyssanat vain on toisinaan niin hankalia ;) :D
VastaaPoistaKiva kuulla! Ja kyllähän ne yhdyssanat on välillä vaikeita, lähinnä tarkoitin sellaisia ilmiselviä, kuten kirja hylly :D
PoistaMinäkin inhoan kielioppivirheitä, omassa tekstissäni. Minulla on pakkomielle tarkastaa postauskin miljoonaan kertaan, ettei siinä varmasti ole virheitä. Mutta toisten kirjoituksissa en edes huomaa virheitä ;)
VastaaPoistaMäkin tarkastan postaukseni aina useaan kertaan :D Enkä todellakaan niitä virheitä toisten teksteistä etsimällä etsi, välillä vaan pistää silmää ne kirja hyllyt ja silloin ärsyttää ;)
PoistaHei! Osuin tänne uutena lukijana ja tämän postauksen kohdalla oli pakko kommentoida. Silmiini pisti seuraava kohta: "Olen ärsyttävän tarkka kieliopin kanssa ja inhoan etenkin yhdyssanavirheitä." En tahdo olla ilkeä, mutta jos kirjoitat ehkä tietyllä tapaa hieman ylimielisestikin, ettet siedä yhdyssanavirheitä ja annat ymmärtää, ettet niihin itse sorru, niin kuinka hyvin tämän kanssa sopii yhteen myöhemmin kirjoittamasi "alkoholisti äidin"? Alkoholistiäiti on yhdyssana ;-) Terveisin, Kielipoliisi
VastaaPoistaIkävää, jos postaus antoi minusta jotenkin ylimielisen kuvan - se kun on aika kaukana totuudesta :) Virheitähän me kaikki teemme ja en ollut lainkaan aiemmin huomannut alkoholisti äiti yhdyssanavirhettäni, näin sitä jokainen sokaistuu omalle tekstilleen :D Tämä kielioppiasia tuli lähinnä mieleeni etenkin virallisissa teksteissä (kuten postauksessa mainitsenkin), kirjoitusvirheitä täynnä oleva mainos kun ei anna kovinkaan luotettavaa kuvaa yrityksestä. Ja se on kyllä myönnettävä, että olen joidenkin blogien lukemisen lopettanut kielioppivirheiden vuoksi, mielestäni kun on raskasta lukea tekstiä, jossa kirja hylly, joulu aatto sekä sisustus blogi ovat toistuvasti väärin kirjoitettu. Onneksi meistä jokainen voi valita, mitä netistä lukee :)
PoistaMukavaa viikkoa!