Penni ajatuksistani

Täällä sitä istutaan junassa matkalla kohti kotia. Kouluhommia on riittänyt viime viikkoina ja kokoajan on ollut päällä sellainen mukava kiire - tiedättehän, sen verran painetta, että hommat tulevat tehdyksi, mutta yöunia ei ole tarvinut kuitenkaan menettää. Kesätyöt (tai oikeastaan niiden tämänhetkinen puute) aiheuttaa välillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta siitäkään en ole jaksanut liian suurta stressiä ottaa. Itselleni tärkein fokus on nyt muotoiluopinnoissani ja niiden etenemisessä ja eilen hoideltiinkin opettajatuutorin kanssa paperiasioita maisteriopintoihin siirtymisestäni. Olen ollut todella iloinen Lapin yliopiston myönteisestä suhtautumisesta aiempaan sosionomin ammattikorkeakoulututkintooni, sillä minun ei tarvitse tehdä enää toista kanditason tutkintoa. Tämän vuoden olen suorittanut teollisen muotoilun perus- ja ainepintoja (ja innokkaana vähän jo sivuainettakin) ja ensi syksystä alkaen siirryn suoraan maisteriopintoihin. Tulevat kiristykset opintotukeen eivät varsinaisesti helpota omaa tilannettani (puhumattakaan siitä, että opintotukioikeuteni loppuu joka tapauksessa parin vuoden päästä), joten lienee sanomattakin selvää, kuinka helpottunut olen opintojeni nopeutumisesta. Aionkin tänä viikonloppuna vain olla ja nauttia, elää hetkessä ja hymyillä. Tänään on kaikki hyvin.

Kuvahan ei liity aiheeseen mitenkään, mutta tykkään valtavasti String Pocketin tämänhetkisestä ilmeestä

Mahtista wiikendiä!

Vihertää

Viherkasvien mullanvaihto tuntuu käyneen monissa kodeissa kuumana ja minäkin sain toissa viikolla tehtyä huonekasveillemme vuosihuollon. Minua ei todellakaan ole siunattu hortonomin geeneillä, joten yllätyin kovasti laskiessani viherkasviemme määrää - niitä löytyy nykyisin jo yhdeksän aloe vera mukaan lukien.

Koska kasvien elinkaaren pituudesta ei hoivissani ole ikinä varmuutta, en ole halunnut maksaa niistä suuria summia. Ja isot kasvit tuntuvat maksavan hunajaa. Meillä onkin käynyt hyvä tuuri, sillä palmuvehkan saimme aikoinaan tuparilahjaksi ja peikonlehden pistokkaat saimme viime kesänä V:n esimieheltä. Viirivehkan puolestaan muutin mukanani opiskelijakämpästäni ja se onkin pisimpään ikinä hoidossani viihtynyt kasvi. Tosin niitä valkoisia kukkia siinä ei ole näkynyt...

Pienempiä kasveja olen sitten muutamalla eurolla ruokaostoksilta kotiuttanut, sillä niiden mahdollinen menetys ei lompakkoon tee suurta lovea. Ja ihme kyllä, ainoastaan aloe vera on pitänyt uusia edellisen heittäessä henkensä yli innokkaan kastelijan takia. Tekemällä sitä näköjään oppii.

Onko siellä jo mullat vaihdettu?

Keittiön facelift Nefriitillä

Alkuviikosta kirjoittelin uudesta väri-ihastuksestani ja blogin insta seuraajat jo varmaan tietävätkin, mihin seinään kaunista harmaanvihreää sudin. Keittiön ikkunaseinän edellisestä maalauksesta on kulunut pian viisi vuotta (hui kun aika menee nopeaan, ihan vastahan me tähän muutettiin!) enkä missään vaiheessa ollut erityisen tyytyväinen silloin valittuun harmaaseen -  se kun taittoi kovasti violettiin ja sai mitäänsanomattomalla olemuksellaan keittiön tuntumaan entistä maalaisromanttisemmalta. Remppaväsymys iski jossakin vaiheessa päälle ja koska olohuone-keittiö akseli remontoitiin ensimmäisenä, en kaiken muun keskellä jaksanut miettiä ikkunaseinän väriä uusiksi. Ja sitten siihen vain tottui. Törmätessäni vuodenvaihteessa ihanaan Nefriittiin tajusinkin yhtäkkiä löytäneeni keittiön seinään uuden värin.

Upea eukalyptuksen vihreä toi keittiöön ihan uudenlaista särmää eikä uritetut kaapinovet häiritse modernin seinän rinnalla yhtään niin paljon kuin aiemmin. Maalaisromanttisen tunnelman minimoimiseksi päätinkin olla laittamatta vanhoja ikkunalautoja takaisin paikoilleen. En myöskään halua tehdä uuteen maalipintaan yhtäkään turhaa reikää, joten verhoasia saa pysyä rauhassa mietinnän alla.

Olenkin muutokseen enemmän kuin tyytyväinen.

Kivaa viikonloppua!