1. Anna sisustukselle aikaa. Hyvien löytöjen tekeminen ei tapahdu hetkessä, etenkään jos tuotteita haluaa huokeammin second handina. Käytän joka päivä pienen hetken facebookin kirppisryhmien ja tori.fi:n selaamiseen ja parhaat löytömme olenkin tehnyt, kun niitä vähiten olen odottanut. Meidän olohuoneemme on lähes kokonaan sisustettu käytettyinä hankituilla tavaroilla ja parhaana löytönä mainittakoon Lumikenkätuoli (lisää tuolista täällä), jonka bongasin viime kesänä torista pilkkahintaan.
2. Vihersisusta. Viherkasvit tuovat kotiin viihtyisyyttä ja raikastavat kodin yleisilmeen hetkessä. Vaikken itse kummoinen viherpeukalo olekaan, olen saanut yllättävän monta kasvia pidettyä hengissä. Isot viherkasvit ovat hinnoissaan kaupoissa, mutta pienempiä löytyy jopa markettien kukkaosastoilta muutamalla eurolla. Lisäksi kannattaa pitää silmät auki kirpputoreilla ja kysellä ystäviltä ja tutuilta pistokkaita. Meidänkin peikonlehti on kasvatettu ilmaiseksi saaduista pistokkaista, minun hortonomintaidoilla kun ei montaa euroa kannata kasveihin sijoittaa.
3. Vaihda valaistus valkoiseksi. Olen pikkuhiljaa vaihtanut kotimme kellertäviä (2700-3000 kelviniä) hehku- ja halogeenilamppuja valkoisiksi (4000 kelviniä) ledeiksi. Kodinhoitohuoneen, vaatehuoneen ja saunan lamput on vielä vaihtamatta, muutoin on koko koti kokenut valkaisun. Ja heti näyttää viihtyisämmältä - värit toistuvat oikeanlaisina valkoisessa valossa, vaaleat pinnat näyttävät ryhdikkäämmiltä ja valotehokin tuntuu paremmalta valon ollessa puhdasta. Ja jos kelvinit tuntuvat täysin vieraalta käsitteeltä, kurkkaa täältä tärkeimmät asiat ennen lamppukaupoille suuntaamista.
4. Mieti esineille uudenlaisia käyttötapoja. Löysimme V:n äidin vanhan kotitalon yläkerrasta V:n äidille kuuluneen kampauspöydän, jonka peiliosa oli täynnä tarroja. Koska pöytä oli muutoin hyväkuntoinen, irroitimme peilin ja kiikutimme pöydän kotiin. Hetken aikaa se yritti palvella työpöytänä, mutta nykytuolien korkeus ei sopinut yhteen vanhan matalan pöydän kanssa. Päätinkin testata pöytää makuuhuoneeseen ja sinne se sitten jäi, minun yöpöydäkseni. Pöydän alta löytyy myös V:n isänisän tekemä pärekori, joka säilöö meillä päiväpeittoa ja koristetyynyjä. Nämä kaksi vanhaa esinettä tuovat moderniin makkariin kerroksellisuutta ja rikkovat sopivasti huoneen muuta tyyliä.
+ bonusvinkki, siivoa ja järjestele. Koti kuin koti näyttää kutsuvammalta, kun jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja pölypallot on imuroitu nurkista.
Sisustatko sinä pienellä budjetilla? Ja mitkä on sinun parhaat vinkkisi edulliseen sisustamiseen?
Hyvät vinkit olet koonnut tähän postaukseen ja vinkit voin täysin allekirjoittaa. No, minkä vinkin lisäisin tähän vielä? Tee itse, saat persoonallisuutta sisustukseen.
VastaaPoistaKiitos Kaisa! Tuota diy-asiaa mietin pitkään ja meillä sitä onkin paljon harrastettu :) Jätin sen kuitenkin laittamatta tähän, sillä se tuntui jotenkin "liian itsestään selvältä" :) Ja pohdin myös sitä, että kaikki ihmiset eivät koe osaavansa tuunata asioita (tai heillä ei ole tiloja/välineitä sellaiseen), jolloin he eivät "pysty" tekemään itse. Mutta tärkeä vinkki ehdottomasti, diy-jutuille iso peukku!
PoistaKivasti olet laittanut nurkkaan vinottain tuon kampauspöydän. Meillä oli samanlainen tytöllä käytössä (löysi mummun vanhan pöydän vintiltä), mutta nyt laitettiin se takaisin varastoon kun tuolla tysyllä mieli muuttuu niin nopeaa sisustuksen suhteen ;)
VastaaPoistaViherkasvit on ihania, meillä niitä taitaa olla kohta jo liikaa :D
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos, tykkään kyllä itsekin tuosta pöydästä ihan valtavasti :) Mistähän lie teidän tyttö perinyt sisustusgeenin :D Onneksi se pöytä löytyy helposti varastosta, kun sitä taas tarvitaan.
PoistaViherkasvit on kyllä ihania, meikäläisen hoidossa eivät vain tahdo pysyä hengissä... Kivaa uutta viikkoa!
Hyviä vinkkejä! Oikeastaan kaikki meillä käytössä. :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Hanna! Leppoisaa sunnuntai-iltaa teille :)
Poista