SOCIAL MEDIA

2-vuotias

Blogillani oli 25.9. kaksivuotispäivä ja minä sen yövuorojen sekoittaman pääni kanssa vallan unohdin! Paljon onkin mahtunut kahteen vuoteen: hyviä ja huonoja postauksia, surkeita ja vähemmän surkeita kuvia (nykyisin jopa hyviä) ja välillä on oltu tauollakin.


Kuten joskus olen maininnut, en mitenkään erityisesti välitä kuvaamisesta. Sinänsä hassua, koska rakastan blogata. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin yrittänyt kehittyä kuvaajana ja jos vertaa alun kammottaviin räpellyksiin, olen siinä onnistunut.


Välillä on ollut motivaatio hukassa ja välillä olen miettinyt, miksi jatkaa bloggaamista. Jokainen bloggaaja varmasti tunnistaa nämä ajatukset. Pääsy Indiedays Inspirationiin antoi uutta motivaatiota, mutta tärkein syy jatkamiselle olette kuitenkin te rakkaat lukijat.


Bloggaaminen ottaa aikaa, mutta se myös antaa paljon. Olen löytänyt monia upeita ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Tärkeintä bloggaamisessa onkin vuorovaikutus, ajatustenvaihto teidän lukijoiden kanssa.


Sydämellinen kiitos teille jokaiselle siellä ruudun toisella puolella, niin kirjautuneille kuin hiljaisille lukijoille!

Ja vielä muistutuksena, että oikeasta sivupalkista voit liittyä lukijaksi "Liity tähän sivustoon" -painikkeella. Lisäksi Maailman Parasta Paikkaa voi seurata myös Facebookissa ja Pinterestissä.

23 kommenttia :

  1. Onnea kaksivuotiaalle blogille! Kiva blogi onkin! Tunnistan noita bloggaus-fiiliksiä paremmin kuin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Jokaisella on varmasti välillä noita fiiliksiä, mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa :)

      Poista
  2. Onnea kaksivuotiaalle :)). Tuttuja tunteita vaikkei pitkään aikaan olekaan tullut vierailulle :))

    VastaaPoista
  3. Hurjasti onnea 2-vuotiaalle - blogisi on hieman vanhempi kuin minun;)
    Ja tuossapa ne tulivatkin ne tärkeimmät syyt, miksi blogata. Ja ajatukset lopettamisesta ovat täälläkin välillä käyneet mielessä.
    Onnittelut myös valokuvausryhtiliikkeestä - minä en ole vielä siinä kunnostautunut;)
    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!
      Olen huomannut, että itselleni kaksi-kolme postausta viikossa on hyvä tahti - joka päivä jos kirjoittaisin, en muuta ehtisi tehdäkään ja olisin varmasti lopettanut jo aikaa sitten. Siksipä jaksan aina ihailla niitä, jotka bloggaavat joka päivä :) Ja niinäkin bloggauspäivinä, kun ei ole mitään asiaa, en kirjoita. Tämä on kuitenkin "vain harrastus", ei tämän vuoksi kannata menettää yöunia tai stressata liikaa. Jos vain olisin tämän oivaltanut heti alussa, olisin säästynyt monelta stressiltä :D
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Onnea 2-vuotiaalle! Milloin juodaan synttärikahvit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Milloin sulle passaa? Mulla on työvuorot tiedossa 2.11. saakka, eiköhän sieltä joku kahvittelupäivä löydy :D

      Poista
  5. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi! :) Aina ei vaan irtoa mutta jokainen bloggaa sillä tahdilla kuin itsestä kivalta tuntuu. Joskus enempi ja joskus vähempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, jokainen bloggaa kuten hyvältä tuntuu :)

      Poista
  6. Onnittelut 2-vuotiaalle! ♥

    VastaaPoista
  7. Sydämelliset onnittelut 2 kesäiselle ♡
    Tuttuja tunteita mullekin ja just viime aikoina on bloggaamisen mielekkyys mietityttänyt. Mulla tosin motivaatioon vaikuttaa myös se oman koneen puuttuminen. Kun ennen postasi silloin kun huvitti ja nyt pitäisi huvittaa silloin kun saa käyttää P:n läppäriä... Mut kunhan uuden läppärin saan, luulisin bloggausinnonkin palaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Uskon tuommoisen vaikuttavan paljonkin... Mutta toivottavasti saat uuden läppärin pian ja palaat taas entistä ehompana :D

      Poista
  8. Hihii. Ollaan aikalailla samaan aikaan aloitettu nää touhut :) Onhan tää tällanen ihmeellinen harrastus. Jatka samaan malliin. Täällä luetaan mielellään sun juttuja. Ihan ilman kuviakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, aika hauska sattuma muuten :) Ja kiitos mukavista sanoista <3

      Poista
  9. Onnea kaksivuotiaalle ♥ ♥ Tuttuja fiiliksiä, vaikka vasta vähänaikaan olenkin blogannut. Välillä iskee sellainen ahdistus ;) Mutta onneksi olet vielä täällä, ei muuta kuin samaan malliin ja ilman stressiä ♥

    VastaaPoista
  10. oi onnea 2-vuotiaalle, me juuri juhlittiin blogini 1v synttärit :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.