SOCIAL MEDIA

Back in business

Kiitos teille kaikille ihanille edelliseen postaukseen tulleista kommenteista! Jokainen bloggaaja tietää, kuinka tärkeitä etenkin kannustavat kommentit ovat. Kiitos <3

Anteeksi, kun olin hetken poissa. Huhtikuu on ollut rankka ja kaikki harmi tuntuu kasaantuneen kerralla. Hautajaiset ovat kuitenkin takanapäin, äiti ja tytär on saatettu viimeiselle matkalleen. Elämä jatkuu ja katse suunnataan kohti kesää.

Lisäharmia on aiheuttanut se, että minulla loppuu työt toukokuun lopussa eikä uudesta työpaikasta ole tietoa. Alle vuoden vanhan asuntolainan omistajalle on kyseinen asia aiheuttanut hieman stressiä. Ja tuo laskupinokin näyttää aina ilmestyvän uudestaan, vaikka sen joka kuukausi luulee selättäneensä. Epävarmuudessa siis eletään ja sisustusrintamalla tulee näillä näkymin olemaan hiljaista. Työmarkkinatuella kun ei kovin ahkerasti sisusteta, syödäkin kai pitäisi.

Tämän kaiken muun päälle otin itselleni kovan stressin blogistani. Olen aina ollut täydellisyyden tavoittelija ja tehnyt asiat joko 100-prosenttisesti tai en ollenkaan. Sama juttu on käynyt blogini kanssa. Jos minulla ei ole täysin valmista lopputulosta, en ole asiasta blogiin kirjoittanut. Siksi ihailen (no sanotaan nyt ihan suoraan että kadehdin) niitä ihmisiä, jotka postaavat kaksi-kolme kertaa päivässä. Itselläni ei riittäisi aika eikä asia. Ja postauksillahan niitä lukijoita saadaan. Tästä päästäänkin aasinsiltana siihen, miksi pahan olon keskellä tuntui siltä, että poistan koko blogini. Olin rehellisesti sanottuna kateellinen niille blogeille, jotka ovat vasta aloittaneet, mutta ovat silti keränneet yli satoja lukijoita. Noin, nyt se on sanottu, mutta olinpahan ainakin rehellinen.

Näiden viikkojen aikana olen kuitenkin huomannut, kuinka kovasti kaipasin bloggaamista ja etenkin teitä ihanat lukijat. Töistä tullessa ei ollutkaan uusia kommentteja odottamassa eikä näin ollen minkäänlaista vuorovaikutusta teidän kanssa. Vierashuoneen remontti on edistynyt ja muitakin sisustusjuttuja on tapahtunut, joten pakkohan minun oli palata. Lupaan parantaa tapani ja aionkin julkaista vierashuoneesta kuvia, vaikka se ei vielä valmis olekaan (taputuksia kiitos). Ja kateus, pois se minusta. Olen oikeasti ja vilpittömästi onnellinen kaikkien uusien bloggaajien puolesta. Ei heidän menestyksensä ole minulta pois. Ja tunnustan kyllä sen, etten ole kovinkaan paljon omaa blogiani edes markkinoinut. Pitäisiköhän aloittaa kirjautumalla blogilistaan.

Lopuksi vielä kiitos Jennalle Lumihelmi -blogiin, josta sain New Blog Love -tunnustuksen.


Säännöt menevät näin:
"Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin voimme auttaa uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinä löydät uuden ihanan blogituttavuuden."

Olen saanut tunnustuksen aiemminkin, mutta aina se on yhtä mukavaa saada. En kuitenkaan tällä kertaa laita tunnustusta eteenpäin, sillä se on kiertänyt jo niissä blogeissa, joille sen olisin antanut.

Hui kun tuli pitkä postaus, toivottavasti jaksoitte lukea.

Ihanaa lauantaita kaikille! Meillä on tiedossa pihahommia.

27 kommenttia :

  1. Ihana Jossu, kiva kun tulit takaisin! <3
    Innolla jään odottamaan vierashuoneen kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun palasit! Täälläkin 7kk olin työttömänä ja yksin laina päällä niin tiedän mitä tunnet. Viikko sitten aloitin yhden työn mutta kyllä sitä katsoo koko ajan muitakin vaihtoehtoja työrintamalla. Vierashuoneen kuvia odottaen, täälläkin on eteinen vähän vaiheessa pienen budjetin muutoksessa. :)
    Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana, piristi kyllä kovasti tämä kommentti :D

      Kaikilla meillä on huonoja hetkiä/viikkoja, mutta eteenpäin on mentävä sanoi mummo lumessa :) Itselle teki tauko hyvää ja silloin huomasin oikeasti, kuinka tärkeetä tästä bloggaamisesta on tullut. Ja etenkin teistä lukijoista <3

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Voi Jossu, sähän olet saanut paljon lukijoita nopeasti. Mä olin vähän kateellinen SULLE kun sait muutamassa kuukaudessa niin monta lukijaa, kun itse kirjoittelin blogia yli vuoden niin, että mulla oli alle kymmenen lukijaa (tosin silloin päivitin blogia harvoin, enkä itse kommentoinut muiden tekstejä juuri koskaan). Ja laatuhan se ratkaisee, eikä määrä; mieluummin parikymmentä ihanaa, aktiivista lukijaa, kuin sata etäistä. :)

    Onnea työpaikan metsästykseen! Mulla on sama prosessi edessä; valmistuminen häämöttää kesäkuussa, eikä työpaikasta ole tietoakaan. Ja asuntolainahan meilläkin nyt on... toivottavasti siis löytyy jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö olet!

      Mutta se on kyllä totta, että mieluummin pidän nykyiset aktiiviset lukijani kuin kaksisataa etäistä :) Ja monissa blogeissa osa lukijoista on liittynyt vain arvontojen ja vastaavien vuoksi, anteeksi vain, mutta näin se on :D

      Kyllä me töitä aina jostain löydetään, ahkerasti kun etsitään!

      Poista
  4. Ihanaakin ihanampaa kun tulit takaisin. Nyt hommataan sulle lisää lukijoita ja sä opettelet olemaan ressaamatta keskeneräisyyttä. <3 Mullakin on ihan keskeneräinen tää koti ja yritän hyväksyä asian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Irina <3

      Mun mielestä on ihan hullua, että kotona en siedä ollenkaan keskeneräisyyttä, sillä töissä kaikki on aina kesken. Siellä on pakko sietää keskeneräisyyttä ja epävarmuutta. Mutta ehkä se on se vastapaino, että kotona ei sitä sitten jaksa :D

      Poista
  5. Oih ja voih paljon on sinua elämä koetellut :(. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea työpaikan etsimiseen <3. Ihana, kun jaksoit palata tänne! Odottelen innolla vierashuoneen kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää blogistania pitää omansa otteessaan, ihan ikävä tuli teitä kaikkia :)

      Kesää kohti mieli korkealla! Pakko vain luottaa siihen, että töitä löytyy :D

      Poista
  6. Voi miten ihanaa, että olet palannut!!! Eläkä suotta anteeksi pyytele poissaoloakaan; kun on rankkaa niin sitten on ja jos taukoa tarttee, silloin pitää sitä ottaa.

    Ja kuule, postaile sinä vaan keskeneräisistäkin jutuista ja projekteista! Niin mäkin teen ja moni muukin. Mullahan on käytännössä kaikki kotona kesken ja vaiheessa, joten jos valmista alkaisin odottelemaan, en voisi pitää blogia ollenkaan ;D Sitäpaitsi mikäs sen parempaa kuin saada olla mukana seuraamassa miten toisten projektit edistyvät :)

    Onnea työpaikan metsästykseen! Ja mitä tiukkaan taloudelliseen tilanteeseen tulee, niin tiedän itsekin mitä se on. Mulla on kesäisin töitä yleensä hyvin vähän ja vähiä rahoja haluan käyttää muuhunkin kuin sisustamiseen, joten ei varmaan tulevanakaan kesänä paljoa tule osteltua mitään... Jospa sitä silti keksisi jotain kirjoitettavaa silti.

    Hitsit että tää postaus piristi mun lauantaita! Tervetuloa takaisin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten ihana kommentti! Levisi iso hymy kasvoille, kun tätä luin :D

      Kyllä, keskeneräisyyttä peliin! Ja oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, niin elämähän on kokoajan kesken :) Ei siinä ole mitään hävettävää.

      Ja kiitos, näin mukavaan vastaanottoon oli ilo saapua!

      Poista
  7. Kyllä jaksoin lukea! Kiva että oot takas!:) Onneksi kesä on tulossa niin eiköhän siitä mielikin piristy.:)

    Ja alappas nyt tosiaan markkinoimaan ihanaa blogiasi.;) Itse sain alussa lukijoita, kun mainostin omaani muiden blogeissa ja kirjoittelin ahkerasti sekä omaan että muiden blogeihin. Ja tietysti sinne blogilistalle kannattaa kirjautua. Nyt on välillä vähän itelläkin into hiipunut ja tulee oikein huono omatunto, jos en ole pitkään aikaan ehtinyt tai jaksanut kommentoida muiden blogeissa. Siitäkin voi saada stressin aikaan.:D Oliko vähän sekavaa sepustusta.

    Ja tarkistanpa nyt heti, että olet varmasti omalla lukulistallani, koska niistäkin monet varmasti etsii uusia blogeja.;)

    Jään odottamaan uusia kuviasi!<3 Toivottavasti uusi duuni löytyy pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina kauniista sanoista!

      Kun asian kirjoitti julkisesti, niin meinaa jo vähän hävettää. Mutta eipä omille ajatuksilleen mitään mahda, ihmisen pää toimii joskus hassulla tavalla. Aloittaessani blogini en kuvitellut saavani yhtään lukijaa, joten 35 on TODELLA suuri luku :D Ja arvostan teistä jokaista kovasti!

      Poista
  8. Tervetuloa taikaisin ja paljon kaikkea hyvää tulevaan kesääsi! Olisi kiva jos uudet postaukset saisi tilattua suoraan sähköpostiin, minä olen lukijana niin monissa blogeissa etten tahdo enää löytää sitten näitä kivoja blogeja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!

      Hyvä kun sanoit, sain miehen ohjeilla lisättyä tuon sähköpostimahdollisuuden :) Voitkin toimia koekaniinina sen suhteen :D

      Kaikkea hyvää sinunkin kesääsi ja käy ihmeessä kommentoimassa aina välillä!

      Poista
    2. Näyttäisi pelittävän, kiitos :)

      Poista
  9. yesss :) oot back!!!!

    Ei stressiii blogista. Sen pitää olla kivaa ja sulla pitää olla hyvä mieli asiasta <3 <3

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet <3 Ja meijänkin täytyisi treffata, kun Miian näen toukokuussa!! IIK :D

      Poista
    2. UUH!! Enjoy. Mä sain taas Miian seurasta nauttia eilen ja kyllä hän vaa on niin ihana ihminen! :):)

      Poista
  10. Ihanaa olet palannut!:) <3
    Itselläni ollut kiireitä enkä ole ehtinyt postauksia lukea, mutta nyt kun ehdin niin täällä odotti ihanainen yllätys!
    Olet takaisin! <3 Ihan mahtavaa! :) Olen odotellut ja kaivannut sinua! Nyt odottelen vierashuoneen lopputulosta ;) Joskus aikanaan pienellä budjetilla mentiin täälläkin, ja usko pois, myös sillä pienellä budjetilla saa ihmeitä aikaan.
    Äläkä nyt murunen stressaa blogista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvälle tuulelle tulin sun kommentista, ihana <3
      Ja päätin jo, etten saa stressata blogista. Tän täytyy olla kivaa :)

      Poista
  11. Ihanan rehellinen postaus sinulta! Tämä voi kuulostaa hieman kliseiseltä mutta olen huomannut että usein kaiken kurjan jälkeen tulossa on jotakin paljon, paljon parempaa ja elämä kuitenkin kantaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana kommentti, kiitos :) Niinhän se menee, että elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä ja aina välillä täytyy ponnistaa pohjalta uuteen nousuun!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.