Alun perin vierashuone oli tapetoitu kokonaan vihreäksi. Kyllä, tapetoitu kokonaan vihreäksi. Älkää vain kysykö miksi.
Remontti alkoi siis jo tutuksi tulleella tavalla eli seinien levyttämisellä.
Tämän jälkeen vuorossa oli saumanauhoitus, pakkelointi ja aina yhtä ihana hiominen. Ja sitä hiomista riitti yhdeksi jos toiseksikin illaksi.
Sitten oli vuorossa pohjamaalaus...
...jonka jälkeen päästiin remontoimisen parhaaseen osaan, pintojen valitsemiseen. Vierashuoneen värimaailma oli tosin helppo valita, sillä päätimme käyttää siihen jo kotoa löytyvän maalin. Kyseinen maali oli ostettu alun perin olohuoneeseen, mutta se ei käynytkään olohuoneen tehosteseinään.Vierashuoneeseen maali kävi kuitenkin hyvin ja huoneen pienen koon vuoksi, vaaleat seinät olivat ehdottomat. Kyseessä on siis Tikkurilan Y467, shaali. Myös ihastuttava sinivalkorunkoinen vierassänky on päässyt kuviin, se kun kannettiin heti tilaisuuden tullen paikoilleen pitkin taloa kuljeksimasta. Olkaa kuin ette huomaisi sitä.
Tehosteseinäfaneina halusimme vierashuoneeseenkin efektiseinän. Tehosteseinän paikka? -postauksessa pohdinkin tehosteseinän sijoittamista tähän huoneeseen. Päädyimme lopulta sijoittamaan sen tyhjäksi jäävälle seinustalle, ovelta katsottuna oikealle.
Sudin tehosteseinään aluksi shaaliin sävytettyä Tikkurilan Tunto Hienoa, johon tein kuvioita liisteriharjalla vetelemällä. Tämän jälkeen halusin lisätä seinään vielä särmää ja tein siihen kiekuroita hopeisella Taika Helmiäismaalilla. Teinpä niitä sitten liikaa ja seinä näytti kamalalta. Silloisesta tilanteesta en edes kehtaa laittaa kuvaa. Itku silmässä laitoin hätähuudon ihanalle Miialle ja hän teki minulle idioottivarmat ohjeet itsepiirrettyjen kuvien kera seinän pelastamiseksi. Kiitos vielä tuhannesti murunen! Nyt on hopeaa ja struktuuria seinässä sopivasti ja olemme miehen kanssa lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä.
Arvatkaa muuten mistä tietää, että vappu lähestyy? Mies istuu olohuoneen sohvalla ompelemassa käsin haalareidensa haaruksia kiinni. Touhu oli melko hellyyttävän näköistä, vaikkakin pitäydyin kysymästä, missä haarukset ovat alunperin revenneet.
Näihin tunnelmiin haluan toivottaa mahtavaa vappua juuri sinulle! Ja tervetuloa mukaan uusille lukijoille. Olen aina yhtä otettu huomatessani lukijamäärän kasvaneen.
Hiominen tosiaan on aina yhtä ihanaa :). Mutta kyllä kannatti. Hieno tuli!
VastaaPoistaToivotaan, että haarukset pysyy vappuvauhdissa ehjinä :D
Hiominen on kyllä niin kurjaa puuhaa, että seuraavassa talossa on toivottavasti varaa maksaa siitä jollekin :D
PoistaItse toivon, että mies pysyisi ehjänä. Reissussa rähjääntyy ja pojat on poikia, vai miten se meni :)
Dodi!! Hienoltahan se näyttää, vaikka vielä keskeneräisenä! Ja ihanaa että laitoit mukaan kaikki vaiheet, niitä täällä just kaivataan ;) Ja kyllä, hokasin heti sen sängyn, josta sanoit, ettei saisi kiinnittää huomiota. Mutta kun se toi heti ilmettä tilaan <3! Ja nyt vaan odottelen, et millaset vuodevaatteet sä sitten joskus siihen vierassänkyyn laitat :)
VastaaPoistaVähän oli huonoja kuvia noista välivaiheista, mutta osa niistä on otettu myöhään illalla, jolloin valo ei ollut kovinkaan suopea. Noh, ainakin idea tulee esille :)
PoistaNiinpä, vuodevaatteet onkin se vaikein juttu. Kun kaikki olisi ihanaa, mutta kaikkea ei voi yhteen minihuoneeseen tunkea. Naisen elämä on kyllä täynnä vaikeita valintoja :D
Hieno seinä!! Muutos hieno entiseen. Ennen sitä vaan laitettiin kaikki seinät samalla tapetilla. En ymmärrä omaakaan valintaa.
VastaaPoistaMukavaa Vappua!!
Kiitos! Remontoinnissahan on juurikin se ongelma, että mieli saattaa vaihtua melko nopeaan etenkin seinäpintojen suhteen. Mutta toisaalta se on taas se hienous, mikään ei ole lukkoon lyötyä :)
PoistaMukavaa vappua sinnekin!
Tosi hyvältä näyttää jo tässä vaiheessa! :) Sitten vielä, kun sisustat tuon nätisti niin kylläpä tulee näyttämään mahtavalta! :)
VastaaPoistaToi on kyllä semmoinen minihuone, että eipä sinne paljon muuta mahdu kuin sänky. Onneksi seinähyllyllä sekä ikkuna- ja ovikarmeilla saa jo paljon aikaan. Niin ja tietenkin verhoilla ja petivaatteilla :)
PoistaHyvä työ, parempi mieli! :) Ja ihanaa ja aurinkoista vappua! <3
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit :) Ihanaa vappua sinnekin <3
PoistaHyvältä näyttää ja tuo tehosteseinä on vautsi vau! :)
VastaaPoistaIhanaa Vappua Jossu! :) <3
Kiitos, kiva kuulla että muutkin tykkää :) Kieltämättä vähän jännitti sen julkistaminen, koska tämän kaiken möhläilyn jälkeen olin hieman epävarma siitä....
PoistaMahtista vappupäivää!
Aivan mielettömän kaunis tuo tehosteseinä, i loooove iiiit <3
VastaaPoistaMiia on niin kultainen, hyväsydäminen ja auttavainen ihminen <3333
Kiitos kovasti :) Vähän jännitti tuo seinän julkistaminen, että miten siihen suhtaudutaan... Ilmeisesti hyvin :)
PoistaMiia ON aivan uskomaton ihminen <3
Kurkkaa blogistani haaste :)
VastaaPoistaKiitos kovasti, tuota haastetta en ole saanutkaan vielä :)
PoistaHyvältä näyttää :) Oikein ihanaa vappua <3
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa vappua teillekin <3
PoistaVähä makee tuo seinä! Mun blogissa olis muuten sulle tunnustus, hani. ;)
VastaaPoistaKiitos kovasti! Kylläpäs nyt tunnustusta pukkaa joka suunnalta :)
PoistaMelkoinen työ noissa ramppahommissa aina on mutta kyllä lopputuloskin sitten palkitsee! Vierashuoneenne näyttää todella hyvältä :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän se lopputulos on aina mukava nähdä. Ja meilläkin remontti jo reilusti voiton puolella, koko taloa kun lähdettiin remontoimaan :)
PoistaVoi sitä riemua kun seiniä saumaa, tasoittaa ja hioo, huh heijaa :D mutta onneksi se on nyt vierashuoneen kohdalla ohi :) ja tuosta tehosteseinästä tuli niin kaunis <3
VastaaPoistaSiis hiominen on maailman kurjinta hommaa! Onneksi ei ole enää kuin makuuhuoneen levytys jäljellä :)
PoistaJa täälläkin ollaan tyytyväisiä tuohon seinään :D
Upea seinä, kiva kun teillä on niin paljon tiloja että on vierashuonekin :) Mahtaa MM-lätkää tilanne 1-0 / 4.5.13 klo 20.54
VastaaPoistaKiitos! Ei meillä nyt mitenkään hirmuisesti ole tilaa, 100 neliötä eli melko pieni omakotitaloksi :) Ja toi vierashuone on todella miniatyyri :D
PoistaItsekin peliä jännäsin, hyvä Suomi ja hyvä Raanta!!!
Raanta oli aivan huippu!! Hyvä pojat!
Poista