SOCIAL MEDIA

Viikonlopun viettoon

Aamupäiväni on kulunut paniikinomaisesti vaatteita sovittaessa pakatessa, sillä muutaman tunnin päästä hyppäämme tyttöporukalla autoon ja suuntaamme kohti Rukan karaokekarnevaaleja. Edessä siis tyttöjen mökkiviikonloppu ja kaksi päivää biletystä. Ja jotta mieleni olisi vielä parempi, olen saanut ensi viikolle kutsun kahteen työhaastatteluun. Kumpikaan ei tosin ole se unelmatyö, mutta väliäkös sillä.


Joten mukavaa viikonloppua kaikille! Eikä me tietenkään sitä karaokea sinne mennä kuuntelemaan vaan Vickyä.


Keittiön Kruunu

Uskon jokaisen suomalaisen kierrättävän jollakin tapaa. Tai ainakin toivon näin. Meidän taloutemme kuuluu siihen ryhmään väestöstä, joka kierrättää hyvinkin tarkkaan. Myymme käyttämättömiä tavaroita eteenpäin ja kaupaksi menemättömät lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Lajittelemme jätteet ehkäpä keskivertoa tarkemmin, sillä meiltä löytyy oma paikkansa niin seka-, energia-, bio- ja metallijätteelle kuin kartongille, pahville ja paperille. Lisäksi keräämme käytetyt paristot ja lasipurkit tiskiallaskaappiin, josta ne kulkeutuvat omiin keräyslaatikkoihinsa. Tontin takarajalta löytyy myös komposti puutarhajätteelle. Kaatopaikalle menevän roskan määrä onkin todella pieni ja meille riittää roska-auton käynti kerran kuussa.

Biojätteen lajittelu oli heikoilla kantimilla vielä pari kuukautta sitten, mutta syyskuussa ostimme kompostorin terassille. Tämän jälkeen muodostuikin ongelma siitä, mihin keräämme biojätteet ennen kompostoriin vientiä. Aluksi käytimme turkoosia muovilautasta, mutta se ei läpäissyt esteettistä seulaani. Eilen törmäsin kaupassa Biolanin Kruunuun, josta kerrotaan näin:

"Käsissäsi on aivan uudenlainen biojäteastia. Kruunu on suunniteltu sijoitettavaksi käden ulottuville, esimerkiksi tiskipöydälle. Kruunu riittää hyvin pienen talouden ainoaksi biojäteastiaksi ja suuremmissa talouksissa se vähentää roskakaapille kurkottelua."


"Ota muutama sanomalehden sivu ja paina ne astiaan. Halutessasi voit leikata sivut suorakaiteesta neliöksi ja hyödyntää ylijäämäpalan kuivikkeeksi pussin pohjalle. Mitä vähemmällä sivumäärällä pärjäät, sen mukavampaa kompostorille."


"Hyvin tuulettuva biojäteastia ei haise. Kruunun sakarat ohjaavat sanomalehden astiaan ilmavasti ja vaikka lehti imeekin hieman kosteutta, sen nurkat pysyvät kuivina ja tyhjentäminen sujuu siististi. Täytä biojätettä maksimissaan astian yläreunaan asti. Kun astia on täynnä, tartu sanomalehden kulmiin tyhjentääksesi Kruunun."

Kruunun on suunnitellut Elina Koskelainen ja materiaaliltaan se on polypropeenia. Se on lisäksi suomalainen avainlipputuote eikä hintakaan päätä huimaa, köyhdyin tästä aletuotteena vaivaiset 5,90 euroa. Tämä jos mikä on varsinaista arjen designia!


Kruunu taitaa olla jo pari vuotta vanha juttu, mutta itse en ollut kuullut siitä aiemmin.
Onko Kruunu teille jo ennestään tuttu tuote? Ja kuinka siellä ruudun toisella puolella suhtaudutaan kierrättämiseen?

Tekstilainaukset Kruunun mukana tulleesta käyttö-ohjeesta.

Köyhän naisen tauluhylly ja uusi sukulainen

Halusinpa sitten eräänä päivänä tehdä olohuoneen Lack-hyllystä tauluhyllyn. Ainoa ongelma oli, että tauluja oli liian vähän. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Yleensähän köyhän naisen taulut tehdään niin, että netistä tulostetaan kiva printti, joka sitten kehystetään. Tämä oli minullakin ajatuksena, mutta tulostimessa ei sitten ollutkaan riittävästi mustetta. Koska printistäni tulostui vain reunukset, ei auttanut muu kuin kaivaa värikynät esille. Siis todella köyhän naisen taulu...



Ihan hyvä siitä tuli, joten ei muuta kuin kehyksiin. Ei sitä läheltä katso kuitenkaan kukaan.


Tauluhyllylle pääsi uniikin teokseni lisäksi Walldesignilta alkuvuodesta tilaamani tekstitaulut sekä kehystämäni DecoraFramen Home-kortti. Kaapin kätköistä hyllylle löytyi myös aikoinaan kirpputorilta ostamani kuva Audrey Hepburnista.


Koska hyllyllä oli aiemmin kuvia sukulaislapsista ja kummilapsista, mieheni kysyi Audreyn nähdessään, että onko meille tullut uusia sukulaisia. Joo, oot varmaan joskus nähnyt.



Kivaa tiistaita!