SOCIAL MEDIA

Aittaremontti etenee

V:n mökkiaitan remontti on kesän aikana edennyt suunnittelusta käytäntöön ja hyvällä mallilla homma jo onkin. Heinäkuussa kirjoittelin aitan paneelikaton maalauksesta ja nyt on lattiakin saanut uuden värin ylleen. Aluksi V hioi lattian, jonka jälkeen maalasimme sen kertaalleen Tikkurilan Multistop eristyspohjamaalilla. Pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan Betolux Akva, jonka V kävi kahteen kertaan töiden jälkeen sutimassa lattiaan. V:llä oli toiveena, että lattiasta tulisi harmaa, joten valitsimme Betoluxin väriksi Tikkurilan lattiavärikartasta sävyn 2110.

Kuva: Tikkurila

Ja kuinka ihanalta maalattu puulattia näyttääkään! Tämä ei todellakaan helpottanut haaveitani vanhasta puutalosta ja narisevista lautalattioista.


Aittaan asennetaan myös kamiina, jota varten ruuvailimme alkuviikosta aitan seiniin mustia palosuojalevyjä. Koska aitta on kooltaan vain 15 neliötä, halusimme pienentää palosuojaetäisyyksiä, jotta kamiina saadaan asennettua mahdollisimman lähelle nurkkaa. Eihän tämä tietenkään esteettisesti ole maailman kaunein ratkaisu, mutta mustat levyt ovat mielestäni tarpeeksi katseenkestäviä ja rajaavat kamiinan kivasti omaksi alueekseen.

Jaahas, yksi maalaamaton ikkunan puite paljastui....

Nyt vain odotetaan, että ammattimies käy asentamassa piipun ja kamiinan paikoilleen. Ja toivotaan, että kamiinan saa tuolla tavalla vinoon, vähän niin kuin vihjeeksi se V:n kanssa tuohon jätettiin.

Iloa viikonloppuun!

10 kommenttia :

  1. Ihanan värinen lattia. Takka on kiva, saa mukavasti lämmintä ja tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekin tykätään tuosta lattian väristä kovasti :) Ja kamiina tuo kyllä aitan käyttöaikaa pitkälle syksyyn ja keväällä voi jo lumien sulettua aloittaa.

      Poista
  2. Vau, kylläpä näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan oltu kyllä tosi tyytyväisiä valintoihin :)

      Poista
  3. Upea takka ja dramaattisen värinen. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kamiina oli kyllä melkoinen löytö, kun se sattui keväällä olemaan 40% alennuksessa :)

      Poista
  4. Tuo lattia on yllä niin hieno ja takka myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Innolla odotan teidän puulattian näkemistä livenä ;)

      Poista
  5. MItä materiaalia tuo takan aluslevy on? Ei varmaan peltiä, kun näyttää aika paksulta? Terv. Risto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Risto! Kaikki suojalevyt on Misa palosuojalevyjä (http://misa.fi/fi/tuotteet/palosuojaus), niissä on tuommoinen reunus, niin näyttää paksummilta kuin oikeasti on :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.