Kutsumaton vieras

Tätä tekstiä ei ole helppo kirjoittaa, mutta koen tärkeäksi sen tehdä. Saada päässä pyörivä möykky jonkinlaiseen järjestykseen, kirjoittaa auki ajatukseni ja alkaa käsitellä niitä.

Lamauttavaa kipua, vatsakramppeja ja pahaa oloa. Itkua, tuskanhikeä ja pelkoa. Verikokeita, näytteitä, kuvauksia ja kiireellinen tähystys. Siinä kuulumisia viime ajoilta. Osasin kyllä odottaa jonkinlaista diagnoosia, mutta shokkina se silti tuli. Krooninen tulehduksellinen suolistosairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Lääkityksellä tauti voidaan saada oireettomaksi, mutta tulehdus voi aina uusia tai levitä.

Päällimmäinen tunteeni tällä hetkellä onkin pettymys - pettymys omaa elimistöäni kohtaan. Koska kyseessä on autoimmuunisairaus, keho hyökkää itseään vastaan ilman varsinaista ulkopuolista aiheuttajaa. Miksei typerä elimistö ymmärrä satuttavansa itseään? Blogia pitkään seuranneet tietävät minulla olleen ongelmia terveyteni kanssa aiemminkin. Elimistöni on taistellut allergeeneja vastaan jo vuosia, poskionteloita ja nenää on leikattu pariin otteeseen ja allergiat ovat vain pahentuneet iän karttuessa. Tämän vuoden alusta sain viimein aloitettua siedätyshoidon kahdelle pahimmalle allergeenille ja astmani on pysynyt pitkään hyvässä hoitotasapainossa. Kaikki oli hyvin. Siksi elimistöni uusi romahdus oli kuin isku vasten kasvoja. Miksi kehoni tekee minulle näin?

Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja itku on todella herkässä. Väsymys on valtava ja mieleni tekisi vain nukkua. Jostain on kuitenkin pakko aloittaa. Yrittää jollakin tapaa hyväksyä sairaus ja pikkuhiljaa oppia hallitsemaan sitä. Meidän elämään on tullut kutsumaton vieras, jonka kanssa minun on pärjättävä loppuelämäni. Halusin tai en.