SOCIAL MEDIA

Lauantai-illan moikat

Kuuden päivän työputki selätetty ja kohta vieraat kolkuttaa ovella. Illan menussa härän entrecote yrttimaustettujen lohkoperunoiden kera.


Mahtista viikonloppua!

Vihreyttä muorinkukalla

Huh, kiirettä on pitänyt ja muutaman päivän ollut hiljaista blogissakin, mutta teidän postauksenne olen kyllä lukenut, jokaikisen. Sunnuntai meni lauantain tyttöjen illasta toipuessa ja maanantaina lähdin suoraan töistä koulutukseen Kemiin. Eilen illalla sieltä kotiuduin ja jospa sitä tänään yrittäisi päästä taas arkeen kiinni. Aamulla ruokakaupassa käydessäni, mukaani tarttui jotakin vihreää paremmat päivänsä nähneiden tulppaanien tilalle.


Kuitissa luki muorinkukka ja hintaa 3,95e. Jos kestää edes viikon, niin varmasti hyvä ostos. Vahamainen pinta ja veikeä muoto tuovat oikeastaan mieleen tropiikin kasvit. Ja näköjään betoniruukusta on tullut lempparini.


Muut kuvaavat keväisiä helmililjojaan, mutta meidän Prismasta niitä ei löytynyt, joten olkoot tämä minun kevääntuojani.


Iloista keskiviikkoa!

Becksistä on moneksi


Musta karttapallomme on hakenut paikkaansa pitkään ja tällä kertaa siirsin sen tv-tasolle henkensä heittäneen huonekuusen tilalle. Halusin saada karttapallon hieman korotettua tv-tasosta ja kaivoinkin katköistäni David Beckhamin kirjan. Tähän tarkoitukseen Becks sen varmasti suunnitteli. Mustaa paketointipaperia vain ympärille ja kirja muuttui sopivan huomaamattomaksi.


Kiitoksia vaan David hyvästä kirjasta! Ja olen minä sen lukenutkin.


Mahtavaa viikonloppua kaikille! Minulla on tiedossa tyttöjen ilta ♥

Ruukusta maljakoksi

Nappasin eilisellä kauppareissulla mukaani kimpun valkoisia tulppaaneja ja kotiin päästyäni aloin avata kääröä. Keskimmäisten tulppaanien lehdistä ja varren alaosasta paljastui hometta (hyi yök!) ja pohdinkin hetken aikaa, mitä tehdä tulppaaneille. Silmiini osui maljakkohyllyltä Granitin betoninen ruukku ja sainkin villin idean.


Katkoin kaikki tulppaanit melko lyhyiksi ja revin huonot lehdet pois. Asettelin ne betoniruukkuun ja lopputulos ei ollut lainkaan hassumpi.


Itse asiassa hennot valkoiset tulppaanit käyvät yllättävän hyvin yhteen rouhean betonin kanssa. Vastakohdat luovatkin joskus "sen jutun" ja niin kävi tälläkin kertaa.


Energistä torstaita!

P.S. Vatsataudista siis selvitty, onneksi suoriuduin lyhyen kaavan mukaan :)

Hetkiä ja Raitaa

Tervehdys sairastuvalta! Pari päivää ollut kurkku kipeä ja eilen illalla iski sitten vatsatauti... Toivottavasti tämä ei ole sitä pitkään kiusaavaa influenssaa, vaan menisi ohi parin päivän levolla, viikonlopulle kun olisi suunnitelmiakin. Tämä päivä menee kuitenkin sohvalla peiton alla leväten ja eksyinpä ajankuluksi NetAnttilan sivuillekin.

Ihanat korvattomat Annon Hetki-kupit olivat tarjouksessa (9,95€/6kpl), joten pakkohan ne oli klikata kotiin. Meidän Anttilasta löysin aikoinani näitä ja silloin ostin hyllyn kaksi viimeisintä kappaletta (joista toinen hajosi myöhemmin) ja harmittelin sitä, kun niitä ei enempää ollut. Joten ihana yllätys, että nyt saan niitä lisää. Nämä ovat kyllä meikäläisen ehdottomat lempparikupit!
Lisäksi klikkasin ostoskoriin Annoraita-koristetyynynpäällisen. Näyttää tällä hetkellä viehättävän mustavalkoraidallisuus.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella ollaan pysytty terveinä!
Kivaa tiistaita!

Kuvat: netnanttila.com

Vierashuone nyt

Vihdoin sain räpsittyä kuvia toissa viikolla maalaamastani vierashuoneesta. Kuten jo aiemmin kerroin, en missään vaiheessa oikein ihastunut puolitoista vuotta sitten tehdyn remontin yhteydessä valittuun seinämaaliin, joten olin hyvin innoissani sutiessani vanhoja (vaaleanpunaiseen taittavia) seiniä piiloon. Uudeksi sävyksi vierashuoneeseen valikoitui Tikkurilan Pro Grey -värikartan sävy 1923, joka on mielestäni täydellinen vaaleanharmaa.


Lack-hylly sai lähteä seinältä ja ikkunakin näyttää ihanan raikkaalta ilman verhoa. Sänky on käännetty poikittain ja huone odottaakin nyt lopullista päätöstä työpöydästä ja -tuolista. Tosin tämä päätös (ja etenkin se toteutus) siirtyi tuonnemmaksi autoni hajottua ja korjuun syötyä 500 euroa.


Tunto Hienolla tekemäni struktuuriseinäkin muuttui entistä paremmaksi vaaleanharmaan sävyn myötä.


Ja tässä vielä muistin virkistykseksi vierashuone ennen maalausta...


... ja vanhasta postauksesta lainattu kuva ennen koko remontin alkua. Toi koko huoneen kiertävä vihreä tapetti oli kyllä melko järkky!


Iloa uuteen viikkoon!

Ystävänpäivänä

Todellinen ystävä on kulkenut matkassa ensimmäisen luokan ensimmäisestä päivästä, jolloin vastasi myöntävästi kysymykseeni "Ootko mun kaveri?". Todellinen ystävä on hakenut minut yöpaitasillani lumihangesta ja ottanut luokseen asumaan.


Todellinen ystävä on vastannut keskellä yötä puhelimeen sydänsurujani kuunnellakseen, vaikka hänellä itsellään oli aamulla töihin meno. Todellinen ystävä on matkannut hautajaisista yöbussilla luokseni, jotta voimme vastaanottaa uuden vuoden yhdessä.


Todellinen ystävä on kuunnellut huoliani, vaikka hänellä itsellään on ollut kolme lasta ja opinnot hoidettavana. Todellinen ystävä on pitänyt puoliani, vaikka hänellä ei aina voimat riitä itsensä puolustamiseen.


Olen todella onnellinen, että minulla on elämässäni kolme näin upeaa naista. Kiitos M, A ja K, että olette ystäviäni ♥

Teräksinen kaunotar

Eilen hehkuttamani hankinta kotiutui tänään, Electroluxin teräksen värinen induktioliesi.


Koko keittiön ilme muuttui uuden lieden myötä, vaikkakin vanha ruma liesituuletin jäi vielä paikoilleen. Sen vaihtaminen kun ei olekaan niin yksinkertaista, sillä liesituuletin ohjaa koko talon poistoilmanvaihtoa.


Ja nyt minulla on paikka keittiöpyyhkeille, tässä kaunottaressa kun on kunnon kahva uuniluukussa. Elämän pieniä iloja!


Miten voikin ihminen tulla näin iloiseksi uudesta liedestä? Tosin iloa syö hieman lasiliikkeeseen hajonnut auto... Taitaa tulla hieman kalliimpi tuulilasinvaihto...

Tsemppiä torstaihinne!

Huomista odotellessa

Huomenna kotiutuu pitkään suunniteltu ja odotettu hankinta, jonka kunniaksi Anttilasta tarttui mukaani kaksi kaunista keittiöpyyhettä. En malta odottaa!


Leppoisaa pikkulauantaita!

Työtuolipohdintaa

Työpöytäpohdinnan jälkeen on hyvä siirtyä miettimään työtuolia, vaikkei me sitä pöytääkään olla vielä päätetty. Hyvin suunniteltu ja silleen...

Minulla oli ajatus kauniista, sulavalinjaisesta työtuolista (esim. pinnatuolista tai jostakin kalliimmasta design-tuolista), mutta V ilmoitti tällä viikolla, että työtuolin täytyy ehdottomasti olla säädettävä, jotta siinä on mahdollista saada hyvä työasento. Just, eli hyvästit kauniille työtuolille. Yritin kerätä kollaasia jollakin-tapaa-katseenkestävistä-säädettävistä-työtuoleista, mutta eipä niitä kovin montaa löytynyt. Ja lisäksi kriteerinä on myös se, että tuolia täytyy päästä koeistumaan, jotta tuolin tietää oikeasti olevan hyvä. Eli hei hei nettikaupat.


1. Recor-työtuoli, 129€, Asko
2. Skruvsta-työtuoli, 119€, Ikea
3. Stylo-työtuoli, 239€, Asko

Epätoivon iskiessä kaivoinkin hihastani villin kortin, satulatuolin. Se olisi suhteellisen siro, mutta varmasti myös hyvä istua ja plussana tietenkin sen selkälihaksia vahvistava ja niska-hartiaseudun jännitystä vähentävä istuma-asento.

kuva: asko.fi

Millainen on sinun mielestäsi hyvä työtuoli ja onko sinulla antaa vinkkiä katseenkestävästä ja säädettävästä työtuolista?

Maalaushommia

Heipat maalausprojektin keskeltä! Vierashuoneeseen suunniteltu työpiste etenee ja kaksi vapaapäivääni onkin mennyt huonetta maalatessa. Ja ison muutoksen saakin jo pelkästään maalilla. Vaikka vierashuone remontoitiin kokonaan puolitoista vuotta sitten, en koskaan oikein ihastunut silloiseen seinämaalivalintaan, se kun taittoi liikaa vaaleanpunaiseen (kuten kuvan vasemmasta yläreunasta huomaa). Mutta nyt on sekin virhe korjaantumassa.


Toisen virheen huomasin kantapään kautta. Edellisellä maalauskierroksella laitoimme Lack-hyllyn upouuteen cyprog-seinään proppujen avulla, jotta koko seinä ei halkea hyllyn painosta. Ihan hyvä ajatus, mutta jos joskus haluaa hyllyn pois (eli siis nyt), niin proppuja ei niin vain irroitetakaan. Minulla kuluikin tiistai-ilta rattoisasti, kun mattoveitsellä katkoin proppuja seinästä. Onneksi sain kaikki katkottua ja V sai ruuvimeisselillä työnnettyä seinän sisään jääneet proppujen osat sen verta syvälle, että kittaamalla ja hiomalla selvisin tästäkin. Eikä muuten ollut mikään helppo homma se mattoveitsen kanssa heiluminen. Pelkäsin koko ajan, että veitsen terä katkeaa, joten turvallisuussyistä laitoin aurinkolasit päähäni, kun ei nyt suojalaseja sattunut löytymään. Siitä olisi saattanut jo kylähullun maineen saada, jos naapurit olisi ikkunasta nähnyt.


Nyt minä hörpin kahvini loppuun ja painun viimeistelemään vierashuoneen seinät, jotta pääsen sen jälkeen uuden sisustuslehteni kimppuun. V tilasi minulle joululahjaksi Dekon ja on tätä tilausjakson ensimmäistä numeroa odotettukin.

Herkullista Runebergin päivää!

Facebook

Maailman Paras Paikka löytyy myös Facebookista www.facebook.com/maailmanparaspaikkablogi


Käykäähän tykkäilemässä noiden 7 sukulaisen ja ystävän lisäksi :)
Mukavaa maanantaita!