SOCIAL MEDIA

Bloggareiden Chalk Paint™ -workshop

 Kaupallinen yhteistyö: Måla & More / Christel Holmlund

Sain kunnian osallistua Kaksin kaksiossa -blogin Lauran kutsumana sisustusvärien erikoisliikkeen Måla & Moren omistajan Christel Holmlundin järjestämään bloggareiden workshopiin. Nelituntisen workshopin aikana tutustuin ihaniin Annie Sloanin Chalk Paint™ -maaleihin ja harjoittelin vanerilevylle uusia maalaustekniikoita, kuten antiikkipatinointia ja sabluunamaalausta.



Chalk Paint™ poikkeaa ominaisuuksiltaan muista maaleista: se on liuotteeton, lyijytön ja hajuton eikä siinä ole haitallisia aineita. Se sopii lähes kaikille materiaaleille, niin sisä- kuin ulkotiloissa, ja koska maali on täysin hengittävä, se soveltuu erinomaisesti kohteisiin, joissa pintojen hengittäminen on tärkeää, esimerkiksi vanhoille taloille ja talvisin kylmillään oleville kesäasunnoille. Chalk Paintilla voit maalata niin seiniä, kattoja ja lattioita kuin myös huonekaluja ja pienesineitä. Chalk Paint™ sopii myös kankaan värjäämiseen sekä kuviopainantaan.


Kulutuksille alttiissa kohteissa, maalipinnan voi käsitellä joko värittömällä tai tummalla vahalla. Annie Sloan Soft Waxissa on hieman liuotinta, kuitenkin vain 1/3 EU:n sallimista määristä. Vahan käyttö antaa maalipinnalle suojaa ja helpottaa käytettävyyttä. Vahalla voi myös säätää värisävyjä: vaalea vaha hieman tummentaa sävyjä ja tummalla vahalla pintaan saa kaunista patinaefektiä. Ulkokohteissa on kuitenkin tärkeää jättää pinnat vahaamatta, jotta pinnat saavat hengittää vapaasti.


Chalk Paint™ ei tarvitse pölyjen pyyhkimisen lisäksi muita esitöitä: ei hiomista, ei puhdistusta, ei pohjamaaleja. Se onkin mielestäni tämän maalin ehdoton valtti, etenkin minunkaltaiselle kaikki-mulle-heti-nyt ihmiselle. Maalissa on suuri pigmentti- ja kuiva-ainepitoisuus, joten useimmiten kertasively riittää. Chalk Paint™ on myös hyvin riittoisaa: 1 litran purkilla maalaat keskimäärin 13 neliötä ja 1 dl pikkupurkilla voit maalata pienempiä kohteita, kuten tuoleja, ruukkuja tai koristekuvioita. Maali myös kuivaa nopeasti, se on pintakuiva alle tunnissa.


Maalattu pinta on kuivuttuaan samettisen kalkkimainen  ja vapaasti hengittävä. Täysmatta pinta luo levollisen tunnelman ja pehmeät värisävyt tuovat harmoniaa sisustukseen. Värikartta pitää sisällään 32 erilaista sävyä aina puhtaanvalkoisesta grafiitinmustaan. Sävyjä voi myös vapaasti sekoittaa keskenään ja luoda itselleen täydellisesti sopivan sävyn. Maali vanhenee kauniisti ja kestää hyvin aikaa. Se ei myöskään irtoa lastuina, vaan kuluu puuterimaisesti ohentuen. Chalk Paint™ säilyy tiivisti suljetussa purkissaan vuosia ja sitä voi tarpeen mukaan ohentaa tilkalla vettä tai paksuntaa jättämällä kannen auki yöksi. Työvälineet myös puhdistuvat helposti vedellä.


Workshopin lopulla Christel yllätti meidät bloggaajat pienellä lahjalla: hän oli hankkinut jokaiselle metallisen kynttilänjalan, jonka saimme maalata itsellemme mieluisalla sävyllä. Minä maalasin omani sienellä tuputtamalla grafiitinmustaksi, tarkoituksena saada hieman kuluneen näköinen pinta.



Jos sinä kiinnostuit Chalk Paintista ja maalaamisesta, Måla & More järjestää erilaisia maalauskursseja. Voit tulla kurssille yksin tai ryhmässä eikä aiempaa maalauskokemusta tarvita. Maalauskurssi on myös mieleenpainuva lahjaidea jokaiselle sisustuksesta ja tuunauksesta kiinnostuneelle.


Ja jollet pääse vierailemaan paikan päällä liikkeessä, löydät Chalk Paint™ -maaleja ja muita Annie Sloanin tuotteita Måla & Moren verkkokaupasta.


Kiitoksia mukavasta iltapäivästä niin Christelille kuin Laurallekin!

Sohvalta kuvattua

Sitä niin helposti tottuu kuvaamaan tutuista ja turvallisista kuvakulmista ja itse olen ainakin huomannut kuvailevani mieluummin pieniä kodin yksityiskohtia kuin suuria kokonaisuuksia. Tähän saattaa toki vaikuttaa myös laajakuvaobjektiivin puute, pienessä talossa kun tulee helposti seinät vastaan.


Tänään kuitenkin sohvalla istuessani, löysin huomaamattani uudenlaisen kuvakulman. Tässäpä siis näkymää olohuoneen sohvalta kuvattuna.



Tajusin muuten äsken, että kohta on jo kesäkuu. Ja minulla on kesäkukatkin vielä hankkimatta pihalle. Paljon on asioita, joita pitäisi hoitaa (no okei, kesäkukat ei ehkä ole kovinkaan tärkeät suuressa mittakaavassa ajateltuna), mutta näin sairaslomalla tuntuu, ettei mitään saa aikaiseksi. Meillä on niin likaistakin, että hävettää. Se normaali Duracell-Jossu on kyllä hukkunut tämän väsyneen sairaslomalaisen tieltä. Toivottavasti saan oman itseni pian takaisin.


Leppoisaa keskiviikkoiltaa!

Omppu Sweet Omppu

Osallistuin taannoin Valontalo -blogissa ihanaan arvontaan, jossa yhtenä palkintona oli upea Ateljee Keltaisen Talon Omppu Sweet Omppu -sisustusjuliste. Koska arpaonni suosi jälleen minua, niin alkuviikosta kaunis juliste kotiutui meille.



Heti voitosta kuultuani, tiesin julisteelle sopivan paikan. Kuvaa varten vain kokeilin sitä sinitarralla seinään, mutta kunhan me jossakin vaiheessa löytäisimme vierashuoneeseen minun hyväksymän sopivan työpöydän, niin julisteen paikan saisi mitattua kunnolla. Ja ostettua kehykset.


Ompun keväiset pastellisävyt sopivat mielestäni todella hyvin vierashuoneen harmaaseen seinään. Oli kyllä loistoidea maalata vierashuone uudestaan. Jännä muuten miten kuvassa näyttää, että seinä olisi yläosasta beige ja alaosasta harmaa.


Paketista löytyi lisäksi aurinkoinen kortti ja siitäkin oli pakko napata kuva. Oli oikein kiva piristys sateiseen päivään.


Kiitoksia vielä kerran mukavasta arvonnasta sekä Emilia Kareninalle että Ateljee Keltaiselle Talolle!

Blogin käyntikortit

Monen muun bloggaajan tavoin, minäkin kyllästyin rustaamaan blogini nimeä paperilappusille ja sanomalehtien nurkkaan. Ja kuten Indiedays Blog Awardsissa huomasi, ei seuraavana päivänä pysty millään muistamaan kaikkien illan aikana tapaamien ihanien ihmisten blogin nimeä (ei varmasti, vaikka olisi ollut vesilinjalla). Siksipä minäkin päätin vihdoin tilata blogilleni käyntikortit, tässä sairaslomalla kun on ollut aikaa. Vistaprintillä on näkynyt jo pitkään hyviä korttitarjouksia, joten montaa euroa en käyntikorteistani köyhtynyt.


Halusin korttien noudattavan samaa yksinkertaista linjaa kuin blogini ulkoasu, joten valitsin siihen saman logon kuin bannerissani. Ei mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarvittava.


Toivottavasti näille tulisi käyttöä jo lauantaina ;)

P.S. Sairasteluasiani on edennyt sen verran, että sairaslomani jatkuu kuun loppuun ja palkanmaksu lakkaa, jolloin tapaan Pohjois-Suomen parhaan erikoislääkärin korva-, nenä- ja kurkkutautien alalla. Leikkaus on ilmeisesti jälleen edessä, mutta kuun lopussa olen toivottavasti viisaampi.

Haaste: Liebster Award

Sain ihanalta Ladyltä Lady of The Mess -blogista Liebster Award -haasteen, kiitoksia kovasti.


Tämän haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa. Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville. Lopuksi haaste laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.


Tässäpä Ladyn kysymykset ja vastaukseni niihin

1. Mistä blogisi nimi tulee?
Blogia perustaessani, pähkäilin pitkään nimen kanssa. Jollakin tapaa mietitytti se, josko nimeen kyllästyy. Aikani mietittyäni, nimi oli kuitenkin itsestään selvä: koska blogini kertoo pääasiassa kodistamme ja sen sisustamisesta ja oma koti on minulle ehdottomasti se maailman paras paikka, niin eipä siinä tarvinut enää asiaa pähkätä.

2. Kaikista kirjoittamistasi postauksistasi, mikä on lempparisi?
Jaa-a, olipa hankala kysymys. Ehdotonta lempparia on kyllä vaikea sanoa (eihän sitä edes muista, mitä kaikkea on tullut kirjoitettua), mutta parhaiten on tainnut mieleen jäädä, erikoista kyllä, ei-sisustukseen liittyvät, pohdiskelevat postaukset, kuten Uusia alkuja sekä 2-vuotias. Ja mielenkiintoista näissä valinnoissani on se, etten koe olevani kummoinenkaan kuvaaja, mutta kummankin postauksen kuviin, olen tyytyväinen.

3. Mitä bloggaaminen sinulle merkitsee?
Blogin merkitys on lisääntynyt hetki hetkeltä, mitä kauemmin bloggaa, sitä tärkeämmäksi se muuttuu. Ja siitä tulee jollakin tapaa osa minua. Aluksi kirjoitin vain omaksi ilokseni ja blogi oli yksi väylä kaukana asuvien sukulaisten seurata elämäämme ja nähdä kuvia talostamme. Minulla kun on edelleenkin paljon sukulaisia, jotka eivät ole meillä käyneet. Yhteistöiden ja etenkin Indiedays Inspirationin kautta, olen päässyt kokemaan täysin uusia asioita, joita pystyn muistelemaan hymyssä suin vielä keinutuolissa. Ja te rakkaat lukijat ja blogikollegat, te olette kyllä ehdottomasti tämän homman suola ♥ Olen tavannut monia upeita ihmisiä ja toivon tapaavani teistä vielä monta lisää. Kiitos että olette siellä!



4. Kallein aarteesi?
Aarteita meillä ei ole eikä kalliita arvoesineitä löydy, joten kallein aarteeni löytyy ympäriltäni: rakkaat ystävät ja läheiset ♥

5. Mikä on mieleisin huonekalu kodissasi?
Tämän hetken suosikeiksi täytyy nostaa itse kunnostetut pinnatuolit ruokapöydän ympärillä sekä itse tehty kuormalavapöytä olohuoneessa. Eipähän löydy täysin samanlaisia muualta. Ja miehen isoisän tekemä pärekorikin on korkealla lemppareiden joukossa. 

6. Millä päiväsi alkaa?
Riippuu päivästä, vapaat ja iltavuoropäivät alkavat hitaasti blogien lukemisella aamupuurosta ja kahvista nauttien. Aamuvuoroon mentäessä päivä puolestaan alkaa aamutoimilla, jonka jälkeen hotkin naamaani aamupuuron ja kaasutan töihin, jossa yritän herätä kahvimukillisen avulla.

7. Teetkö unelmatyötäsi?
Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en tee. Teen työtä itselleni mieluisan asiakasryhmän kanssa, mutta itse työ ei ole unelmatyötäni. Uskoisinkin, että tulen aikuisiällä vielä opiskelemaan toista alaa.


8. Mikä on voimanlähteesi?
Aivan ehdottomasti liikunta ja vielä tarkemmin eriteltynä kunnon hikitreeni kuntosalilla. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun jaksat tehdä sarjan edellisviikkoa isommilla painoilla. Valitettavasti saliharrastus on tällä hetkellä jäänyt, kun terveyden kanssa on jatkuvasti jotakin ongelmaa. Mutta vielä minä sinne raudan sekaan palaan.

9. Kuvaile yhdellä sanalla parasta ystävääsi.
Aito ♥

10. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut vanhemmiltasi?
 Kotona aina halattiin ja kerrottiin, että rakastetaan, oli tilanne mikä tahansa. Itse koen tämän elämänohjeita tärkeämmäksi.

11. Mitä toivot tulevalta kesältä?
Lämpöä, rentoutumista, yhdessäoloa ja naurua.


Minun kysymykseni bloggaajille ovat:

1. Mistä blogisi nimi tulee?
2. Paras stressinpoistokeinosi?
3. Mistä unelmoit?
4. Mitä sitten, kun saavutat unelmasi?
5. Järki vai tunteet?
6. Puhe vai teko?
7. Mistä huonekalusta/esineestä et luopuisi mistään hinnasta?
8. Itse tehty vai ostettu?
9. Millä adjektiivilla paras ystäväsi kuvaisi sinua?
10. Heikkoutesi?
11. Vahvuutesi?

Sen verran minusta löytyy kapinaa, että yhdentoista bloggaajan sijaan, lähetän haasteen eteenpäin vain kolmelle. Ja nämä kolme onnekasta ovat:




Saa toki muutkin tähän vastata!

Puuteriset neilikat


Ruokaostoksilta tarttui jälleen mukaan neilikkakimppu, tällä kertaa hempeässä puuterin sävyssä. Olen varmasti jo kymmeneen kertaan maininnut, että neilikat ovat lempikukkiani, mutta tulipahan nyt mainittua vielä kerran. Ja on toistosta ollut jotain hyötyäkin, sillä jopa V tietää nykyään, millaista kukkapuskaa etsiä minulle (juu ei tapahdu kyllä kovinkaan usein).



Aurinkoa perjantaihin!

Ei tullut näkkäriä ei...

Olen pitkään himoinnut monissa blogeissa näkynyttä siemennäkkileipää ja sateinen päivä olikin hyvä syy alkaa hommiin. Löysin netistä mielestäni idioottivarman ohjeen ja vaikkei minulta kaikkia ohjeessa olleita siemeniä löytynyt, aloin innoissani mitata aineksia.


Auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä ja seesaminsiemeniä kaapista löytyi, joten siemenet sekaisin, ohjeen mukaisesti loput ainekset joukkoon ja "taikina" pellille. Sitten vain näkkäri uuniin paahtumaan.


Tässä vaiheessa homma muuttuikin mielenkiintoiseksi. Näkkäri oli uunissa jopa hieman ohjetta pidemmän ajan, mutta se ei koskaan muuttunut ohjeen mukaisesti "ruskeaksi ja rapeaksi". Palaneelle se kyllä haisi. Uunista pois ottamisen jälkeen elättelin vielä toivetta, että näkkäri kovettuisi jäähtymisen aikana. Ei kovettunut ei. Lopputuloksena minulla olikin pellillinen poltettuja paahdettuja ja suolattuja siemeniä.


Näkkärin ostaminen kaupasta jatkukoon!

Pihamietteitä

Äitienpäivän kaunis auringonpaiste houkutteli meidät pihahommiin ja paljonhan sitä saatiin parissa tunnissa aikaiseksi. Tai siis V sai, minä toimin työnjohtajana ja haravoin jaksamiseni mukaan. Muuttaessamme tähän taloon kolmisen vuotta sitten (herranjumala, onko siitä jo niin kauan aikaa!), oli tontilla useita kukkapenkkejä ja kaikenmoisia istutuksia. Koska minä en ole mikään viherpeukalo, olen parin viime kesän aikana raivannut kaikki kukkapenkit maan tasalle. Pidetään ne kukat ruukuissa, niin kaikki ovat onnellisempia. Etupihalla muutos onkin ollut toistaiseksi suurin, toissa kesänä kun sanoin hyvästit villiintyneelle kukkapenkille.


Sunnuntaina keskityimme takapihaan, jonka yläpihalta V kaivoi kitukasvuisen ruusunmarjapensaan pois ja siirsi toisen pensaan (juu, en todellakaan tiedä, mitä kasveja meidän pihalla on) sen tilalle. Jo viime kesänä raivasimme etualalle merkatulta neliönmuotoiselta alueelta yhden kukkapenkin pois, joten pensaan siirron myötä, saimme mukavasti lisätilaa terassin viereen. Tästäpä heräsikin ajatus terassin laajentamisesta.


Toisaalta, ajatuksenamme on rakentaa alapihalle toisen pihavaraston eteen ns. aurinkoterassi, jonne saisi aseteltua pari aurinkotuolia. Lisäksi terassin yhteyteen olisi tulossa perinteinen pihagrilli, johon saisi muurikkapannun. Voi pojat nämä minun Paint-piirustukset ovat hienoja :)


Senpä takia mietimme, meneekö terassien rakentaminen jo hieman överiksi, jos aurinkoterassin lisäksi laajennamme yläpihalla olevaa katettua "ruokailuterassiamme"? Ja mitä toimintoja laajennetulle alueelle tulisi, kun löhöilyalue olisi jo tulossa varaston eteen? Siinäpä sitä on sitten mietittävää eli ehdotuksia ja ajatuksia otetaan mielellään vastaan.

Kivaa tiistaita!

Onnea äideille


Perinteiseen tapaan, askartelin tänäkin vuonna kortteja neljä kappaletta: omalle äidilleni ja isoäidilleni sekä V:n äidille ja isoäidille.


Idean kortteihin löysin täältä, tosin yksinkertaistin ohjeita melko paljon. Ja hommaa oli kyllä ihan riittämiin helpommillakin versioilla.


Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ♥

IKEA haaveita terassille

Ostimme nykyiset terassikalusteemme edellisiltä omistajilta talokaupan yhteydessä ja hyvin ne ovatkin meitä palvelleet. Kalusteet olivat alunperin ruskeat, mutta öljysin ne kelonharmaaksi terassilautojen öljyämisen yhteydessä. Nyt minulla on kuitenkin herännyt palava halu saada uusi, hieman sirompi ruokaryhmä terassille. Olenkin katsellut sillä silmällä Ikean Falster -ruokaryhmää. Siinä miellyttää erityisesti kaunis vaaleanharmaa sävy sekä keveä olemus.

Ryhmän voi koota haluamistaan osista ja itse haluaisin siihen mallikuvan mukaisesti yhden pitkän penkin sekä kaksi käsinojallista tuolia.


Koska terassimme on pieni, sinne ei juuri muuta ruokaryhmän ja kaasugrillin lisäksi mahdu. Grillatessa olisi kuitenkin käyttöä pienelle aputasolle ja hauska paperikennovalaisin mahtuu aina valokatteesta riippumaan. Niin ja ruukkulaventeli, se on tämän kesän must.


Hauskaa lauantaita!

Kaikki kuvat ikea.fi

Valmiina kirppikselle

Kun ulkona on harmaata ja vettä sataa taukoamatta, mikä olisikaan parempaa tekemistä kuin kirppistavaroiden hinnoittelu? Varasin ystäväni kanssa viikoksi kirppispöydän ja yllättävän paljon sitä ylimääräistä löytyikin. Olen pyrkinyt laittamaan vanhaa tavaraa kiertoon sitä mukaa kun uutta ostan, mutta silti sitä ekstraa näyttää kertyneen. Ihan ison Ikea-kassillisen verran.


Ja siihen päälle vielä minun ja V:n vaatekassit. Toivottavasti mahdollisimman paljon menisi kaupaksi, sillä rahoillekin olisi jo käyttökohde valmiina. Meillä kun on aikeissa rakentaa takapihalle aurinkoterassi. Ja siihen kylkeen perinteinen pihagrilli, johon saisi muurikkapannun. Kaasugrilliin kun sitä on hieman hankala viritellä.

Mukavaa torstaita!

P.S. Sairaslomani jatkuu ainakin kahden viikon ajan ja tekemisen puutetta alkaa olla havaittavissa. Mitähän kaikkea sitä tulee vielä myydyksi, kun vahvoja kipulääkkeitä joutuu popsimaan...

Muratti tuli taloon

Olen pitkään kaivannut olohuoneen seinällä olevalle Lack-hyllylle jonkinlaista rönsyilevää viherkasvia. Tiedättehän, sellaista sopivan huolettoman näköistä yksilöä. Ikean reissulla se sitten löytyi, kauniin vihreä muratti.


Tällä hetkellä olenkin erittäin tyytyväinen hyllyn ilmeeseen. Sopivasti mustavalkoista graafisuutta, jota pehmentää ripaus vihreää.


Toivottavasti yhteiselomme muratin kanssa kestää pitkään. Hoito-ohjeet olivat onneksi sen verran yksinkertaiset, että jopa minun luulisi pystyvän siihen.



Aurinkoista tiistaita! Minulla on ohjelmassa jälleen lääkärikäynti...

Gerberat Finnmarin lasipalloissa

Kirjoittelin viime marraskuussa käynnistäni Finnmarin tehtaanmyymälässä Lahdessa. Mukaani tarttui silloin kauniit lasipallot ja ne ovatkin roikkuneet olohuoneen nurkassa joulukuusta lähtien. Virittelimme ne V:n kanssa kattoon ohuella siimalla ajatuksenani polttaa niissä talven ajan tuikkuja. Mutta mutta... Ensimmäisen kerran tuikkuja polttaessani, tajusimme siimojen kuumenevan liikaa. Näin ollen tuikut jäivät lyhyeksi iloksi ja lasipallojen kuvaaminen unohtui. Nyt kun kesä on toivottavasti tuloillaan, laitoin lasipalloihin tuikkujen tilalle tekokukat.


Ostin Ikeasta kolme kappaletta 69 sentin gerberoita ja napsaisin niistä varret poikki. Isoon palloon olisi itse asiassa tarvinnut hieman isomman kukan.


Ja mietin myös sitä, pitäisikö koristehiekka ottaa kukkien alta pois.


Minä kuitenkin tykkään näiden kesäisestä tunnelmasta, vaikkei vaaleanpunainen kotimme väreihin kuulukaan. Antaa huomaamattomien siimojen olla palloissa talveen saakka, sitten täytyy keksiä jokin lämmönkestävä kiinnityssysteemi tuikkujen polttamista varten.


Leppoisaa sunnuntaita!