SOCIAL MEDIA

Makuuhuoneen makeover

Makuuhuonetta en ole blogissa kovinkaan paljon kuvannut ja syy siihen oli yksinkertaisesti se, että makuuhuone remontoitiin viimeisenä. Remonttitohinassa blogitauon aikana en tietenkään muistanut ottaa makkarista sitä ennen kuvaa, mutta vanhoista postauksista löysin yhden, edes jotenkin lähtötilanteesta suuntaa antavan kuvan, vaikkakin pienen sellaisen.


Halusimme pitää sängynpäätyseinän tehosteseinänä ja tapetoimme sen ihanalla Balmoralin kuitutapetilla. Minä olisin kovasti halunnut betoni- tai tiiliseinän näköistä tapettia, mutta mies ei lämmennyt ajatukselle. Onneksi ei, sillä Balmoralin tapetti on ihan napakymppi!


Seinät maalasimme Tikkurilan sävyllä V484 Ajopuu ja kuten muissakin huoneissa, jalkalistat vaihtuivat valkoisiksi, vaikka makuuhuoneen lattiaan emme koskeneet. Valkoinen jalkalista tumman ruskealla laminaatilla osoittautui yllättävän raikkaan näköiseksi.


Johdot pitäisi näköjään naputella listaan kiinni, kunhan vain jaksaisi.


Seinien lisäksi makuuhuoneessa vaihtuivat verhot ja päiväpeitto. Pimentävät verhot on teetätetty Eurokankaassa ja vaikkeivat ne aivan säkkipimeäksi huonetta teekään, kyllä ne paljon auttavat aamuauringon puolella olevassa makkarissa. Päiväpeitto on pitkään haaveilemani Luhdan Tuuli.


Sänkyä vastapäätä on ovi vaatehuoneeseen ja kyseinen seinänpätkä ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään. Ei onneksi kauaa, sillä Helsingistä tarttui matkaan jotakin seinälle sopivaa...


Iloista perjistä!

12 kommenttia :

  1. Hieno muutos! Ihana tuo pukeutumisnurkkauskin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi itse tehty vaaterekki on osoittautunut tosi hyväksi :) Vaikka harvemmin noita siinä olevia vaatteita tulee käytettyä...

      Poista
  2. Ihana kodikas makuuhuone, tuolla näkee varmasti lämpimiä ja mukavia unia!

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva tuo vaatteiden säilytysrekki tuolla nurkassa :) harmikseni se ei ollut mistään ostettu valmiina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaaterekki oli kyllä tosi helppo tehdä, ohjeet löytyy tästä postauksesta http://maailmanparaspaikka.blogspot.fi/2013/09/diy-vaaterekki.html

      Poista
  4. Mahtava tuo rekki, aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on ollut kyllä kiva ja sopii uuden tapetin kanssa hyvin yhteen :)

      Poista
  5. Kivan näköistä ja hieno tapetti. Itse en jotenkin osais edes ajatella lattialistoja tummina. Meillähän on valkoiset leveät lattialistat vaikka lattia on tumma. Täällä pitäisi aloittaa tyttöjen huoneisiin pieni pintaremontti. Joku kun ensin tyhjentäisi toisen huoneen, mistä voisi aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! En mäkään voisi itselleni kuvitella muita kuin valkoisia jalkalistoja, mutta usein puun värisen lattian kanssa näkee puun värisiä listoja :)

      Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kyllä ne pikkuhiljaa tyhjenee ne huoneet :)

      Pitäisi muuten taas nähdä pitkästä aikaa! Täytyy ilmoitella sulle, kun on menoa sinne teidän suunnalle :D

      Poista
    2. Juu sitä kun huolellisesti suunnittelee niin sehän on kuin melkein tehty. Kyllä mä sen projektin aloitan viimeistään tiistaina kun on vapaapäivä.
      Nyt kun sulla on oma auto niin huristelehan tännepäin. Olisi kyllä kiva nähdä! <3

      Poista
    3. Meillä on 6 viikon työvuorolistat, niin eihän se ole kuin sopii semmoisen päivän, että kummatkin on vapaalla, niin minähän huristelen sinne :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.